Deadlight (Xbox 360)

13.08.2012 17:00 Kalle Laakso

Tekijä: Tequila Works
Julkaisija: Microsoft
Saatavilla: Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivut: http://deadlightgame.com
Arvostelija: Kalle Laakso

Zombeja siellä, zombeja täällä, joka puolella zombeja. Ei niistä retkuista tunnu eroon pääsevän, eikä pääse Xbox Liven Summer of Arcade -julkaisussa Deadlightessakaan. Pelaaja viskataan shadowseiksi kutsuttujen elävien kuolleiden sekaan selviytymään, etsimään perhettään ja matkaamaan turva-alueelle. Sen enempiä selittelemättä pelissä elettiin Yhdysvaltain Seattlessa vuotta 1986, kun jotain meni vikaan, virus karkasi ja levisi. Totutusti pelaaja on yksi harvoista selviytyjistä.

Deadlightia voisi kuvailla eräänlaiseksi kolme vuotta sitten julkaistun XBLA-peli Shadow Complexin ja niin ikään Livessä julkaistun, pari vuotta vanhan Limbon sekoitukseksi. Unreal Engine 3 -pelimoottori taipuu Deadlightissa miellyttäväksi 2.5D toimintaseikkailuksi, jonka kontrollit ampumismekaniikka muistuttavat edellistä, siluettigrafiikan sekä kevyen ongelmanratkonnan lainautuessa Limbosta. Tunnelmaa luodaan vähäisillä mutta vahvoilla musiikkipätkillä, lyhyillä välinäytöksillä ja jokseenkin hassulla ääninäyttelyllä.

Pelintekijät ovat oppineet läksynsä edellämainituista peleistä, ehkä liiaksikin. Deadlight näet toistaa Limbon ongelmia häpeilemättä lineaarisuuden ja pituuden suhteen. Peli on erittäin suoraviivainen, eikä se kestä juurikaan jälleenpeluuta. Pelaajaa yritetään houkutella tutkimaan paikkoja kerättävillä sivuilla ja päiväkirjalla, mutta kerättävät ovat varsin ilmiselvissä piiloissa. Kädestä pidetään tiukasti kiinni alusta loppuun, ja löysää annetaan ainoastaan kerättävien merkeissä. Lineaarisuus on viety niin tappiinsa, ettei pelissä voi jäädä käytännössä edes jumiin. Myös erittäin anteeksi antavat checkpointit ovat kuolon korjatessa lähes joka kerta parin askeleen päässä, joten ongelmakohtaa pääsee kokeilemaan samantien uudestaan.

Peli onkin jatkuvan etenemisen ja lempeiden tallennuspisteiden ansiosta läpi alta aikayksikön. Lopputekstit hiipivät ruudulle pelikellon näyttäessä noin kolmea tuntia, mikä jättää oudon fiiliksen. Juuri kun tuntui että olisi päässyt vasta alkuun, se jo loppui.

Synkän pinnan alla

Graafisesti peli onnistuu erottumaan mukavasti massasta – siitä kiitos jo edellämainitulle siluettimaiselle ulkoasulle. Seattle näyttää synkältä ja autiolta auringonkin paistaessa, mitä huolellinen ääniraita täydentää. Tunnelmaa tosin rikotaan välillä oudolla syvyysratkaisulla. Kaikki muut, niin viholliset kuin kaverit, pystyvät liikkumaan, tulevat ja menevät taustalta, pelaajan pystyessä liikkumaan ja ampumaan vain sivuttaissuunnissa. Taustalla olevia pahiksia ei kuitenkaan pysty ampumaan Shadow Complexin tapaan, joten muutaman kerran peli tuntui jopa epäreilulta, kun pelaaja pystyi vain odottamaan kuinka aivokuolleet tallustavat taustalta päähenkilön kimppuun. Peli kun ei tällöin reagoi millään tapaa, vaikka yrittäisi miten hutkia vihulaista kirveellä, jos tämä oli vähääkään vähääkään taustalla.

Deadlight on kaksijakoinen tapaus. Siinä on mukava tuulahdus tunnelmallista ja synkkää selviytymisseikkailua, mutta huttuinen ja mitäänsanomattoman juoni. No, loppuratkaisu sentään miellytti allekirjoittanutta, onnistuen jopa hieman yllättämään. Pelin ongelmat ovat silti suhteellisen isoja sen hintaan nähden, ja lineaarisuus sekä pituus potkivat vastaan pahasti. Jos pelissä olisi ollut Shadow Complexin vapaampi pelimaailma, jos peli olisi pitempi, jos peli olisi The Walking Deadin tapaan viisiosainen kokonaisuus, jos ja jos ja jos. Nyt peli jätti aivan liikaa jossittelua ja enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, ilman jälleenpeluuarvoa.

Mikään Deadlightissa ei oikeuta 1200 MS-pojon hintalappuun yhden illan kertakäyttökamasta. Hintaa pois, jatko-osia parin kuukauden välein peliin vähintään kolme ja juoni kunnon kokonaisuudeksi, niin Deadlight olisi peukun arvoinen suoritus. Henkinen peukku täytyy tosin antaa peliin piiloitetuille kolmelle elektroniikkapelille. Löydettyään semmoisen, pääsee kokeilemaan miltä vanhat 80-luvun matkapelit tuntuivat – ääniä ja ulkoasua myöden.

Toinen mielipide

Zombipelien loputtoman tulvan keskeltä omintakeisella lähestymistavallaan erottuva Deadlight on monella tapaa lupaava pelitapaus. Sivulta kuvatun tasohyppelypelin yhdistäminen selviytymiskauhuun on yhdistelmä, jota moni ei ole aiemmin yrittänyt. Shadow Complexia lainaava kaksiulotteisuuden ja kolmiulotteisen maailman yhdistelmä toimii kiehtovalla tavalla.

Tunnelmapuolella asiat ovatkin melko lailla kohdallaan. Maailma on kuollut ja se myös näkyy. Masennus ja epätoivo huokuvat ruudun näkymistä. Minimalistinen äänimaailma antaa hiljaisuudelle tilaa, mikä sopii katastrofin kokeneisiin ympäristöihin mitä parhaiten.

Ongelmat löytyvät pelattavuuden puolelta. Ensimmäisen puoliskon ajan peli toimii. Varjojen, kuten zombeja pelissä kutsutaan, vältteleminen on jännittävää ja tarinakin jaksaa vielä kiinnostaa. Valitettavasti taso lähtee heittelehtimään lopun lähestyessä.

Toisin kuin mainittu Shadow Complex, Deadlight on täysin lineaarinen. Suurempi ongelma on kuitenkin se, ettei peli oikein tiedä mitä se tarkalleen ottaen tahtoo olla. Tasohyppely on useimmiten triviaalin helppoa, pois lukien muutama satunnainen harmistuskäyrää nostattava millintarkkaa ajoitusta vaativa paikka.

Välillä peli esittelee laiskoja puzzleja, mutta niistäkään ei saada oikein mitään järkevää irti. Muutama toiminnallisempi kohtaus loppupuolella vajoaa täysin turhauttavaksi lataa ja talleta -rumbaksi. Yhtäkään ideaa ei saada kehiteltyä kunnolla loppuun saakka.

Deadlight on Tequila Worksin ensimmäinen peli ja se näkyy. Vaikka studion työntekijät eivät ilmeisesi ole aivan ensikertalaisia, tihkuu kokemattomuus esille nimenomaan pelisuunnittelun puolella. Hieman paremmalla viimeistelyllä Deadlightista olisi saatu oikein hyvä peli. Nyt sen läpäisy jättää jälkeensä turhautuneen olon. Näistä aineksista olisi pitänyt osata leipoa makoisampi pelikokemus.

Juho Anttila

Toinen mielipide

Kaikki tietävät jo, että zombit ovat totaalisen ja 100% nähty juttu. Tai ainakin sen, että näin kaikki uskovat. Mutta itse väittäisin, että tietynlaiset zombipelit ovat 100% nähty juttu. Zombeissa itsessään ei ole mitään vikaa, kuten Telltalen erinomainen The Walking Dead esimerkiksi opettaa.

Tällä teemalla olin myös Deadlightista todella innoissani. Synkkä ja ahdistavatunnelmainen 2D-zombirällästys, jossa ideana ei ole niinkään lanata kumoon 15000 zombia kuin selviytyä maailmanlopun jälkeisessä maailmassa? Myy-ty! Isolla M:llä!

Totuus oli kuitenkin hieman toisenlainen, sillä Deadlight on selkeästi kahden puoliskon peli. Se alku on suunnilleen sitä tiivistunnelmaista selviytymistaistelua, jota halusinkin. Mutta loppuaan kohti peli leviää täysin käsiin ja muuttuu kömpelöksi toimintapeliksi, jossa pääpaino ei olekaan miettimisellä, pakenemisella ja ahdistuksella kuin miinojen väistelyllä ja zombien tuhoamisella. Niin, ja toki myös toisenlaisella ahdistuksella, sillä pelin kontrollit eivät selviydy tästä puoliskosta kovinkaan hyvin.

Harmillinen tapaus, siis. Todella toimiva idea ja lupaava alku, mutta sitten lässähdys.

Miikka Lehtonen