Ensituntumat Total War: Warhammer 3 ei tuottanut pettymystä – ”Uutta peliä voi odottaa kieli pitkällä”
Creative Assemblyn kunnianhimoisen trilogian päättävä Total War: Warhammer 3 vaikuttaa kaikin puolin lunastavan lupauksensa totaalisen sodan näyttävästä finaalista. Muropaketti pääsi pelaamaan kampanjan ensimmäiset 50 vuoroa kahdella uudella rodulla, ja ensifiilisten mukaan fanien ei tarvitse pettyä.
Ennen kuin mennään sen pidemmälle juuri Total War: Warhammer 3:n antiin, mainittakoon ikonisen strategiapelisarjan uusimman osan tarjoavan pitkälti juuri sitä samaa kuin Total Warit ovat tarjonneet jo vuodesta 2000 lähtien. Toisin sanoen kahteen täydelliseen puoliskoon jaettua strategisointia, jossa isommat linjat, kuten kaupunginhallinta ja teknologian kehitys, vedetään vuoropohjaisessa karttanäkymässä ja kärhämät selvitetään taktisissa reaaliaikaisissa taisteluissa.
Mikään ei siis ole perustusten osalta muuttunut, mutta ensimmäisestä Total War: Warhammerista lähtien studion fantasiapuoli on ollut huomattavasti monipuolisempi ja kiinnostavampi kokemus, kiitos hirviöiden, otusten, taikuuden ja muiden fantasiaelementtien.
Total War: Warhammer 3:n ennakossa saatiin testattavaksi pelin kahdeksasta uudesta rodusta kaksi: imperialistisesta Kiinasta mallinsa ottanut Grand Cathay sekä entuudestaan julkistamaton Daemon Prince -osapuoli. Näiden lisäksi pelattavana ovat vielä neljä Kaaosjumalaa (Nurgle, Tzeentch, Khorne ja Slaanesh), venäläishenkinen Kislev sekä ennakkotilaajille saapuva Ogre Kingdoms. Näihin ei päästy vielä tutustumaan kuin välillisesti.
Tuorein osa jatkaa hyväksi havaitulla kaavalla tarjota täysin erilaisen pelattavuuden riippuen siitä, minkä rodun ottaa hallittavakseen. Jo aiemmat Total War: Warhammerit ovat onnistuneet vakuuttamaan osapuolten monipuolisuudella, eikä kolmas osa poikkea kuvioista. Vaikka Warhammer 3 ei nyt ensialkuun tee aivan samanlaista säväytystä kuin esimerkiksi tomb kingsit tai skavenit, sekä Grand Cathayn ja Daemon Princen tuntuvan piristävän erilaisilta aiempaan verrattuna.
Grand Cathay hallitsee valtavaa jättiläismäistä muuria, joka pitää Kaaoksen joukot kaukana ihmisten ilmoilta. Pelaajalle tämä tarkoittaa erillisten porttien suojelemista omilla joukoillaan, etteivät vihollisarmadat pääse vyöryämään tulvan lailla mehevämmille apajille. Kaaoksen korruptio tuottaakin nimittäin hyvin nopeasti mielipahaa valtakunnassa, jos voimat pääsevät liiaksi valloilleen, mihin omakin testipeli lopulta kosahti.
Osapuolen uniikit piirteet lukeutuvat Silkkitietä muistuttavaan kauppareittiin, jota pitkin pelaaja voi lähettää karavaaneja ison rahanipun perässä. Matkalla vaanii kuitenkin useita vaaroja, mitä pidemmälle karavaanareita raaskii kuljettaa, joten joukkojaan joutuu aseistamaan kauppatavaran turvaksi. Mehevä loppupotti kuitenkin kannattaa, ja vaikka 50 ensimmäisen vuoron aikana ei ennättänyt kovin syvälle päästä kauppareittien tärkeyteen, voisin kuvitella niiden toimivan pääasiallisena rahanlähteenä.
Huomattavasti mielenkiintoisempi ominaispiirre Cathayn osalta perustuu kuitenkin tasapainoon, jota edustavat Jinia ja Jangia muistuttava kaksijakoisuus. Kumpikin ääripää tuottaa enemmän pahaa kuin hyvää, joten oikea ratkaisu on nimenomaan pitää mittari seesteisesti näiden keskellä. Tosin käytännössä kaikki yksiköistä rakennuksiin, teknologiaan ja valintoihin vaikuttavat balanssiin puoleen tai toiseen, joten pitääkseen joukkonsa timmissä ja yhteiskuntansa vakaavaraisena, näitä joutuu vuorottelemaan varsin herkullisella tavalla. Tämä tarkoittaa samalla sitä, ettei esimerkiksi pelkkiin jousiampujiin voi panostaa, vaan kriittisiä vuoroja joutuu käyttämään myös keihäsmiesten ja muiden päivittelyyn.
Pyhä balanssi näkyy itse asiassa myös taisteluissa, joissa joukot taistelevat paremmin ollessaan toisen puoliskon kanssa lähettyvillä. Tällainen syvä läpi eri järjestelmien menevä pelimekaniikka tuntuu juuri niin nautinnolliselta hallita kuin aiempien Warhammereiden rotujen omat uniikit piirteet.
Daemon Prince on sen sijaan vähän suoraviivaisempi osapuoli, joskin se esittelee yhden täysin uuden puolen Total War -sarjaan: joukkojen ja yksiköiden täydellisen sekoituksen. Kehittäjät hehkuttavatkin tämän tuovan entistä enemmän kombinaatioita ja voittavia strategioita, sillä demoniprinssi pystyy palvelemaan yhden kaaosjumalan sijaan vaikka näitä kaikkia. Siten hälle avautuu käyttöönsä joukkoja niin Nurglen kulkutautisista kammotuksista aina Khornen vertahimoitseviin demoneihin.
Omaa uskollisuuttaa eri jumalille kylvetään vihollisia niittaamalla ja kaupunkeja valloittamalla, jotka voi pyhittää jollekin neljästä kaaosjumalasta. Nämä avaavat puolestaan näiden ominaisia rakennuksia, joten demoniprinssillä pelatessa täytyy niiata vähän jokaisen suuntaan saadakseen mahdollisimman monipuolisen armeijan. Paremmat yksiköt tulevat kuitenkin nimenomaan uskollisuuden kautta, minkä lisäksi ne avaavat entistä parempia voimia itse demoniprinssille.
Rodun johtaja on nimittäin täysin kustomoitavissa oleva demoni, jonka ulkonäkö ja voimat muuttuvat sen perusteella, millaisia mutatoitumisia tälle antaa. Näitä voi vaihdella lennosta milloin tahansa, joten omia valintojaan ei tarvitse miettiä lopullisuuden kannalta. Aseiden lisäksi käytännössä kaikkea päästä, siivistä, jaloista, ruumiista ja käsistä lähtien voi muokata. Visuaalinen säväys on varsin näppärä, jolloin oma prinssi muuttuu joko räkää valuvaksi limanuljaskaksi tai BDSM:n uudeksi kuninkaaksi, mutta erot eivät suinkaan jää vain kosmeettisiksi. Itse asiassa hallitsijan voimat tuntuivat olevan jo alusta alkaen todella voimakkaat, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka ylivoimaisen kaaosjumalan hänestä saa lopulta kasattua.
Uusien rotujen ensituntumasta huolimatta Total War: Warhammer 3 yllätti oikeastaan eniten kampanjallaan. Tekijät ovat vieneet pelisarjan kolmatta osaa entistä kerronnallisemmaksi, mikä näkyy vähän tuntuvammassa pohjustuksessa ja tarinallisemmassa otteessa. Ensimmäiset 50 vuoroa eivät tosin ennättäneet kertoa liiaksi, mutta kampanjan rakenne kukistaa neljä kaaosjumalaa ennen lopullista pääpahista tuntui silti hyvin mielenkiintoiselta kuviolta.
Nimittäin tasaisin väliajoin kartalle ilmaantuu pyörteitä, jotka muuttavat koko lähitienoon hiljalleen kaaoksen alaisuuteen mutta joita voi myös käyttää matkatakseen kunkin neljän kaaosjumalan valtakuntaan. Nämä ovat kuin minikampanjoita, joissa pelaajan täytyy sankarillaan kukistaa kunkin alueen minipomo ja suorittaa erinäisiä tehtäviä ennen kuin aika loppuu ja pyörre sulkeutuu. Esimerkiksi oma inkursioni Nurglen valtakuntaan oli täynnä tauteja, ruttoa ja muita oksettavia asioita, etteivät joukkoni voineet edetä pitkiä matkoja ilman järkyttävän nopeaa joukkojen kuolleisuutta. Ja kaikilla neljällä jumalalla on omat säännöt, rajoitteet ja vahvuudet omissa maailmoissaan.
Vaikka kokemus ei ole millään tapaa suoraan verrattavissa, kokemuksesta jäi silti hyvin vahvat Master of Magic- tai Heroes of Might & Magic -fibat, kun sankarillaan matkasi ensimmäistä kertaa tuntemattomaan maanalaiseen maailmaan.
Silti 50 vuorossa ei Total War -kaavassa ennätä tehdä vielä paljoakaan, joten kokemus jäi kaikinpuolin ikävän keskeneräiseksi. Peliin on myös tehty iso liuta muita parannuksia ja muutoksia, joihin lukeutuvat muun muassa monivaiheiset taistelut, uudistuneet piiritykset ja paranneltu diplomatia. Näihin ei testin aikana ennättänyt ottaa kuitenkaan tuntumaa, jotta niistä voisi sanoa paljoakaan. Tosin monivaiheisia taisteluita esiteltiin jo aiemmin lehdistölle, ja ne tuovat varsinkin pelin taktiseen puoleen tykästyneille enemmän strategisoitavaa.
Vaikka testi jäi lopulta lyhyeksi, se oli kuitenkin riittävän hyvä silmäys tulevaan, että kolmatta osaa voi odottaa taas kieli pitkällä. Toki olen niin suuri Total War: Warhammer -sarjan fani, että minut tyydyttäisi vähemmälläkin, mutta silti Total War: Warhammer 3 tuntuu tarjoavan taas runsaasti uutta opittavaa ja ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti mielenkiintoisen kampanjan. Jälkimmäinen onkin oikeastaan jäänyt aina Total War -sarjojen heikoimmaksi puoleksi, joten toivottavasti sen mielekkyys kestää pidemmänkin kuin vain 50 ensimmäistä vuoroa.
Total War: Warhammer 3 julkaistaan 17.2.2022.
