Ensituntumat Uusi Suicide Squad -peli ei yllä Rocksteadyn Batman-klassikoiden tasolle
Kuva: © Rocksteady
Toimintapelien uuden suunnan raivanneet pioneerit vaihtavat taktiikkaa, kun Suicide Squad: Kill the Justice League julkaistaan tänä talvena.
Kehutun Batman: Arkham -sarjan takaa tunnettu Rocksteady Studios ei ole julkaissut peliä sitten vuoden 2016, joten studion uutukaista on saatu odottaa hartaudella. Odotusta ei onnekseen ole enää pitkälti, sillä edellisten pelien kanssa samaan Arkham-universumiin sijoittuva Suicide Squad: Kill the Justice League julkaistaan enää muutaman viikon kuluttua, perjantaina 2. helmikuuta.
Pelisarjan faneja odottaa kuitenkin yllätys, sillä Batmaneiden timanttisesta lähitaistelusta on tällä kertaa luovuttu räiskinnän tieltä. Mukana on lisäksi nelinpelattava yhteistyötila ja kevyt työntö live service -pelien suuntaan, joista erityisesti jälkimmäinen on saanut fanit epäilemään tuotosta. Silti Lontoossa Rocksteadyn studiolla järjestetyn muutaman tuntisen ennakon perusteella tulevassa tuotoksessa on myös jotain hyvää.
Kuva: © Rocksteady
Pahisgalleria
Suicide Squad: Kill the Justice League sijoittuu ajallisesti Arkham Knightin (2015) tapahtumien jälkeen, mutta seuraa Gothamin viittasankarin sijaan Amanda Wallerin kasaamaa Suicide Squadia. Julkaisussa ryhmä koostuu Captain Boomerangista, Deadshotista, Harley Quinnista ja King Sharkista, mutta myöhemmin pelattavaa pahiskatrasta on tarkoitus kasvattaa. Eripurainen ryhmärämä ei myöskään jää Gothamiin, vaan saa lähtöpassin Metropolikseen, jossa Brainiacin aivopesemä Justice League on pistänyt kaupungin uuteen uskoon.
Vastahakoisen nelikon tehtävä: kukistaa oikeuden puolustajat tai menettää kuuppansa.
Ensituntien perusteella luvassa on varsin humoristinen sukellus Suicide Squadin haalareihin, kun nelikko sotii melkein enemmän toisiaan kuin varsinaisia vihollisiaan vastaan. Jatkuvaa sanaharkkaa seuraa suupielet vienosti hymyssä, mikä tuntuu olevan ainakin alun perusteella juonen vahvuus. Tarinan syvyyteen ei sen sijaan ennakossa ennätetty uppoutua, mutta Suicide Squad tuntuisi jättäneen aiempien Arkhamien synkistelyn taakse.
Pelialueena Metropolis sysää niin ikään Gothamin synkän ja sateisen ilmaston syrjään ja antaa värien loistaa. Lisääntyneet sävyt eivät kuitenkaan peitä Arkham Cityä muistuttavasta kokemuksesta, jossa valtavalta pelialueelta löytyy tekemistä niin pää- ja sivutehtävien, erinäisten haasteiden sekä pulmien ratkomisessa. Kadulla talsivat purppuvat viholliset kaipaavat niin ikään kuritusta, jos muu tekeminen käy tylsäksi. Pelisarjalle tuttuun tapaan Metropolista kansoittavat lisäksi DC:n roistogalleriasta tutut kasvot, joten näitä nähdään niin uusien kumppaneiden kuin vanhojen vihollisten rooleissa.
Kuva: © Rocksteady
Me-me-me-megakombo!
Pelattavat neljä päähenkilöä luottavat Lepakkomiestä tiukemmin tuliaseiden voimaan, vaikka aiemmista Arkham-peleistä tuttu kombomittari on edelleen tallella. Kombojen takana pyörii edelleen sama logiikka, jossa kertoimia kerrytetään kurittamalla vihollisia, väistelemällä osumia ja tekemällä erikoisuuksia. Tästä kuitenkin uupuu nyrkkien kouriintuntuva fiilis, sillä minigunilla tai pistoolilla rätkiessä ei ole aivan samanlaista tuntua.
Räiskintä on silti varsin mielekästä, joskaan ei mitenkään erityistä tai suoraan sanoen innostavaa. Vihollisvariaatio jäi ainakin ennakon perusteella melko löyhäksi, joten samoja purppurajanttereita mäiskittiin valitusta hahmosta huolimatta hyvin samoin elkein. Tuntuma oli tästä huolimatta hyvä, joten vihollisia tappoi ihan ilokseen. Ennakko jätti kuitenkin epäilyn, kestäisikö ilo muutamaa tuntia pidemmälle.
Touhu myös tuntui keskittyvän ensisijaisesti räiskimiseen, eikä aiemmista Arkhameista tuttua ongelmanratkontaa ja muunlaista rytmitystä näkynyt ainakaan ensituntien aikana.
Kuva: © Rocksteady
Kasvava kombokerroin avaa hahmolle puolestaan uusia bonuksia, mutta nämä ovat valitettavan passiivisia. Uudet kokemustasot avaavat uusia kertoimia ja kunkin kategorian valintoja voi vapaasti vaihdella taisteluiden välissä. Silti hahmon levutukseen olisi kaivannut hieman enemmän syvyyttä kuin viisi prosenttia tehokkaammat ammukset haulikossa tai kymmenen prosenttia nopeamman latauksen. Varsinaisia erikoiskykyjä ei sen sijaan ole hahmoilla kuin kaksi, joten suurin variaatio nähdään aseiden ja varusteiden osalta.
Loottiräiskinnän perinteitä kunnioittaen Suicide Squadin jokainen tavara on värikoodattu ja satunnaisilla arvoilla varustettu. Hahmojen varsinaiset buildit tunnutaan myös kasattavan pitkälti näiden perusteella, kun taas hahmon omat bonukset tukevat tehtyjä valintoja. Ennakko voi tältä osin johdattaa toki harhaan, mutta ainakaan meille näytetyn sisällön osalta valintojen maailma tuntuisi rajatun pitkälti tähän. Suurin ongelma tässä on oikeastaan siinä, että varusteiden merkitys laskee hahmojen omaa uniikkiutta, sillä monet hahmobuildeista pystyi rakentamaan kelle tahansa.
Silti näiden joukosta löytyi muutama syntisen mukava ratkaisu, kuten yhden megakranaatin taktiikka, jossa yksi ainoa kranaatti teki 500 prosenttia enemmän vahinkoa. Kun näitä alkoi lopulta tippua kriittisistä pääosumista sekä onnistuneista väistöistä, pääsi Metropoliksessa kylvämään kirjaimellisesti tuhoa.
Kuva: © Rocksteady
Toverillista kilpailua
Vaikka hahmojen varustuksessa ei ole suuria eroja, näiden liikkumatavat ovat onneksi ihailtavan uniikit. Kullakin hahmolla liikkuminen tuntuu erilaiselta ja vaatii opettelua, jos näitä meinaa vaihtaa tiuhaan lennosta.
Esimerkiksi Deadshotin rakettirepulla lentely poikkeaa tyystin King Sharkin sisäisestä voimasta, jonka avulla tämä voi loikata korkealle tai pitkälle ilmaan. Näiden erikoisliikkeet ovat lisäksi uniikit, joskin ajavat jokseenkin samaa virkaa vihollisia putsatessa. King Shark oli lisäksi joukon ainoa raskaita kanuunoita kantava eläin, mutta varusteiden mahdolliset erikoisominaisuudet tuntui löytyvän aselajista riippumatta kaikkialta.
Päähenkilöiden juonellinen sanaharkka on tuotu lisäksi hauskalla tavalla itse pelattavuuteen, sillä yhteistyötilassakin pelaajat kilpailevat leikkimielisesti toisiaan vastaan. Vihollisten kurnuttamisesta jaetaan pisteitä, johon vaikuttavat kaikki tyylistä lähtien, ja tehtävän päättyessä paras pistehirmu kruunataan joukon uudeksi johtajaksi. Tällä on yksinään lupa käynnistää seuraava tehtävä tai aktiviteetti, joten omasta komentajuudesta saa taistella alituiseen.
Sama kilpailullisuus näkyy myös pelialueen lukuisista haasteista, joissa päästään pelastamaan siviilejä ja juoksemaan kilpaa maamerkiltä toiselle. Nämä ovat tyystin vapaaehtoista puuhastelua ja tarjoaa kokemuspisteitä ja muuta rihkamaa puettavaksi, sekä tietenkin täyttää maailman runsaalla tekemisellä. Kaiken voi suorittaa kavereiden puuttuessa myös yksinkin, jolloin tekoäly ottaa haltuun kolme muuta ryhmän jäsentä. Näiden välillä voi yksin pelatessa vaihtaa milloin vain.
Kuva: © Rocksteady
Pelillinen itsemurha?
Visuaalisesti Suicide Squad: Kill the Justice League näyttää hyvältä ja pyöri sujuvasti neljän pelaajan räiskiessä samanaikaisesti ruudulla. Varsinkin välianimaatiot sekä näyttelijäsuoritukset vakuuttivat moneen otteeseen, vaikka maailma itsessään tuntui aavistuksen turhan geneeriseltä. Jälkimmäiseen tosin vaikutti todennäköisesti tylsät purppuraviholliset, joita riviviholliset olivat pullollaan.
Ennakon perusteella Suicide Squad tulee tuskin nousemaan aiempien Arkham-pelien tasolle, vaikka se tarjoaa varsin sujuvaa ja viihdyttävää loottiräiskintää yksin tai kimpassa. Pelin suurin haaste on silti erottua niiden lukuisten muiden genretuotosten rinnalta, eikä ennakko tämän suhteen vala suoranaisesti uskoa. Tarinallisesti jään silti odottamaan mielenkiinnolla, mihin Rocksteady vie omaa DC-maailmaansa eteenpäin uusien superroistojen voimin.
Suicide Squad: Kill the Justice League julkaistaan PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Seriesille 2. helmikuuta.
