Far Cry Primal on brutaali ja omaperäinen (PC, PS4, Xbox One)

25.02.2016 17:27 Miikka Lehtonen

Tekijä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One
Tulossa: PC (1.3.2016)
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://far-cry.ubisoft.com/primal/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Sanotaan Ubisoftista mitä sanotaan, firma uskaltaa ottaa välillä riskejä. Muutaman vuoden takainen Far Cry 3: Blood Dragon vei pelaajat 80-luvun neon-väritteiseen näkemykseen lähitulevaisuudesta, mutta se oli vain alkua.

Nyt nimittäin mennään aika paljon 80-lukua kauemmas taaksepäin: vuosi on 10 000 ennen ajanlaskumme alkua. Mammutit vaeltavat tasangoilla, sapelihammastiikerit vaanivat pusikoissa ja uljas maailma odottaa tutkijaansa.

Vaikka Assassin’s Creed pitääkin välivuoden, Ubisoftin vuosi 2016 menee hyvissä merkeissä. Assassin’s Creed Syndicate oli täyttä rautaa ja niin on Far Cry Primalkin. Tämä on ehkä ensisilmäyksellä hieman yllättävää, mutta kun asiaa pohtii tarkemmin, yllätykselle ei ole juuri syitä. Far Cry 2:n jälkeen sarja on mennyt vahvoissa tunnelmissa ja suurin kritiikki mitä sitä kohtaan on voinut osoittaa on se, että siihen ei ole kohdistettu kamalasti uudistuksia.

Kun nyt hypätään ajassa 12 000 vuotta taaksepäin, voisi kuvitella, että kellossa on toinen ääni. Osittain näin onkin, mutta Far Cry on silti Far Cry.

Jään sulaessa

Vuosi 10 000 ennen ajanlaskun alkua on historiallisessa mielessä merkittävä koko maailman kannalta, sillä vaikka silloin ei hallinnutkaan yhtään ainakaan meidän tuntemaamme sotalordia, maailmanhistorian pelilaudalle aseteltiin nappeja, joiden vaikutukset tuntuvat edelleen. Viimeinen jääkausi oli päättynyt ja vetäytyvä kylmä paljasti uutta maata, johon ihmiskunnan heimot levittäytyvät.

Tämä toimii motivaattorina myös Far Cry Primalissa. Rauhanomaisten Wenjojen pitkä taival näyttää saavan onnellisen päätöksen, kun heimon rippeet löytävät Oros-laakson, joka pursuaa vihreyttä, valoa ja elämää. Saalista ja elintilaa näyttäisi olevan yllin kyllin, mutta niin on kilpailuakin. Laaksoon kun saapuu samoissa aikeissa myös kaksi muuta heimoa, joista kummallakaan ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Toiset ovat kannibaaleja, toiset taas kaiken mahdollisen tulijumalilleen uhraavia hihhuleita.

Ikään kuin tämä ei riittäisi, Oros-laaksokaan ei ole mikään paratiisi, vaan kätkee sisäänsä myös sitä vähän vihamielisempää elämää. Karhut, mammutit, sapelihammastiikerit ja monet muut suuret pedot pistäisivät oikein mielellään poskeensa vaikka koko heimon rippeet.

Eikä niitä rippeitä ihan hirveästi ole, sillä pitkä matka ja sen kaoottiset viimeiset hetket ovat hajoittaneet heimon pitkin laakson tuulia. Nyt jos koska tarvittaisiin sankaria, ja onneksi sellainen on myös käsillä. Arvaatko, kuka se on?

Kaikki irti aiheesta

Ilahduttavasti Far Cry Primal ei ole mikään pelkkä Far Cry 4 –grafiikkamodi, vaikka peleillä onkin paljon yhteistä. Merkittävin syy sille, miksi Primal tuntuu niin tuoreelta suurista yhtenäisyyksistä huolimatta on se, että kehitystiimi on nojannut täysillä aiheeseensa. Näin on muodostunut peli, jossa kaikki tuntuu olevan osa yhtä suurempaa, orgaanista kokonaisuutta.

Far Cry –pelien perinteiden mukaisesti tutkittavana on suunnaton pelialue, joka kätkee sisäänsä kymmeniä ja taas kymmeniä tekijäänsä odottavia tehtäviä. Tarjolla on niin päätarinaa eteenpäin kuljettavia, tiukan skriptattuja tehtäviä, kuin vapaamuotoisempaa puuhastelua. Kaikki on ommeltu osaksi yhtä suurta selviytymistaistelun kangasta.

Tietenkin pelaajan hommana on kulkea pitkin maita ja mantuja keräämässä jos jonkinlaisia resursseja, jotta hän voi rakentaa heimolleen parempia asuinalueita ja kehittää varusteitaan. Totta kai hänen hommanaan on etsiä ja pelastaa kadonneita ja eksyneitä heimolaisiaan. Luonnollisesti laaksosta löytyy hirveästi tutkittavia luolia, kerättäviä aarteita, metsästettäviä legendaarisia petoja ja valloitettavia viholliskyliä.

Suunnilleen kaikki aktiviteetit ovat ainakin jossain määrin tuttuja muista Far Cry –peleistä, mutta nyt ne eivät tunnu tekemisen vuoksi eteen heitetyiltä sivutehtäviltä, vaan osalta suurempaa kokonaisuutta. Vielä merkittävämmin ne tuntuvat henkilökohtaisilta: pelaaja ei ole joku ulkopuolinen, joka sotii muiden sotaa näiden puolesta, vaan taistelee itsensä ja heimonsa selviytymisestä.

Far Cry Primalin maailma on brutaali. Toisin kuin moderneissa peleissä, pelaaja ei suinkaan ole luomakunnan kiistaton kuningas, vaan osa ravintoketjua. Oros-laaksossa on niin saalistettavaa kuin myös pienempiä ja suurempia petoja, jotka mielellään saalistaisivat pelaajan.

Niinpä jo pelialueella liikkuminen tuntuu jännittävämmältä ja vaarallisemmalta kuin useimmissa muissa peleissä. Sama brutaali meininki ulottuu muuhunkin, puhuttiin yleisestä tehtäväsuunnittelusta tai taistelusta vihollisia vastaan. Far Cry Primalin maailma tuntuu ikävältä paikalta, jossa modernit arvot ja ihanteet loistavat poissaolollaan. Tässä laaksossa ei ole tilaa sopuisalle yhteisymmärrykselle eikä kaikkien erilaisille näkemyksille. Vahvin voittaa, muut katoavat historian hämäriin.

Kirveellä päähän ja lantio poikki

Ennakkoon olisi voinut ihan hyvin olla huolissaan siitä, että siirtyminen kivikautiseen meininkiin tarkoittaisi myös yksinkertaista ja rajoittunutta pelattavuutta. Eipä sitä nimittäin välttämättä kirveistä, keihäistä ja muista alkukantaisista aseista saa irti kovin monipuolista kokonaisuutta. Paitsi että hyvin sai: Far Cry Primal ei ole pätkääkään rajoittuneempi peli kuin edeltäjänsä.

Osittain tämä selittyy sillä, että kehitystiimi on yksinkertaisesti ottanut nykyisten pelien erilaiset aseet ja varusteet ja sitten tehnyt niistä kivikautiset versiot. Ei, pelaaja ei missään vaiheessa tartu bambuhaulikkoon, mutta tarjolla on kyllä esimerkiksi jousipyssy, joka ampuu hitaasti mutta kauas, sekä jousipyssy, joka ampuu kerralla kaksi nuolta pienoisella hajonnalla varustettuna. Näiden päällä mukana on myös heitettäviä mehiläispesiä ja myrkkypulloja sekä ties mitä muita verrokkeja muiden Far Cry –pelien moderneille aseille.

Niinpä Far Cry Primal tuntuu enimmäkseen puitteistaan huolimatta tutulta. Esitän kuitenkin, että tämä ei ole huono asia. Far Cry –pelien pelattavuus on aina ollut kohdallaan ja niin se on nytkin. Siirtyminen aiempia pelejä lyhyemmille taisteluetäisyyksille tekee myös ihmeitä pelin meiningille. Vaikka asevalikoimasta löytyykin aseita joka lähtöön ja niille kaikille on omat paikkansa ja tilauksensa, ennemmin tai myöhemmin taistelut ratkotaan yleensä lähitaistelussa. Ja voi pojat, että se näyttää tylyltä. Varsinkin teloitusanimaatiot, joissa tungetaan vaikka kivikeihäs vastustajan leuan alta tämän aivoihin, ovat sellaista kamaa, että 18+-ikärajan kyllä ymmärtää.

Merkittävin uudistus Far Cry –sarjalle on se, että pelaaja pystyy nyt kesyttämään itselleen eläinkumppaneita. Eläimet toimivat paitsi varusteina, myös liikkumavälineenä. Suurimpien eläinten – eli sapelihammastiikerien ja karhujen – selkään kun voi hypätä ratsaille, jolloin liikkuminen on paljon vikkelämpää kuin jalan.

Eläimistä on muutenkin moneksi. Lähemmäs 20 kesytettävän eläimen joukkoon mahtuu susia, karhuja, panttereita ja erikoisempia lohkaisuja, kuten mäyriä. Siinä missä paksunahkainen karhu kestää reippaasti vihollisen kuritusta, sen lähestymisen näkee kilometrin päästä. Jaguaari taas ei välttämättä kestä kauaakaan viittä keihäsmiestä vastaan, mutta tappaa kyllä yhden äänettömästi ja nopeasti. Niinpä eläinkumppaniakin vaihdellaan tilanteen mukaan ja ne tarjoavat runsaasti erilaisia vaihtoehtoja erilaisista pelityyleistä pitäville.

Far Cry Primal onkin mukavan vapaa peli. Tekemistä on kamalasti, mutta kaikkea ei ole mitenkään pakko tehdä. Kokemuspisteitä ja materiaaleja jaellaan sen verran avokätisesti, että voi keskittyä rauhassa niihin juttuihin, joista pitää. Itse kuitenkin tein vähän kaikenlaista fiiliksen ja tilanteen mukaan, eikä reilun 20 tunnin testisession aikana tullut ikävä olo, vaikka deadlinen kiire painoi niskassa.

Joku voi sanoa, että Far Cry Primal on vain Far Cry 4 uusissa kuorissa. Ja sitä se tavallaan onkin, mutta kehitystiimi on ottanut ne uudet kuoret niin omakseen, että peli tuntuu tuoreelta. Toki se on kaavaltaan samanlainen kuin suunnilleen kaikki muutkin Far Cry –pelit (ja täten suunnilleen kaikki muutkin Ubisoft-pelit), mutta omaperäinen maailma, brutaali meininki ja viihdyttävä toiminta pitävät otteessaan. Ei ehkä mikään vuoden peli, mutta kyllä tämän parissa viimeisiä pimeitä talvi-iltoja mielikseen viettää!

Toinen mielipide

En ole koskaan päässyt sisään Far Cry – pelisarjaan syystä, joka ei ole vielä täysin selvä itsellenikään. Yrityksen puutteesta ei ole kyse, sillä olen laittanut toistuvasti pelisarjaa koneeseen kokeeksi, mutta aina homma on tyssännyt muutaman tunnin jälkeen. Primal kuitenkin eteni karsinnoissa seuraavaan vaiheeseen. Tämä on kummallista, sillä se painelee niitä samoja ärsytysnappeja kuin monet muutkin avoimen maailman pelit. Silpun kerääminen, paikkojen kartoittaminen ja samojen minitehtävien tekeminen yhä uudelleen on harmitonta puuhaa, joka toimii monille rapsutuksena grindauskutinaan, mutta harvemmin minulle.

Pelipelimekaanisten peruspalikoiden osalta Primal ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Ihan samaa keräilyä, ihan samaa pikkutehtävää ja ihan samaa paikkojen kartoitusta kuin yleensäkin. Kuitenkin muuttamalla pelin aikakausi tuliaseiden ulottumattomiin, 12 000 vuoden taakse, hommaan puhalletaan uudenlaista eloa. Ubisoftin toimistolla jouduttiin varmasti tulkitsemaan dataa usealta kantilta, ennen kuin tekijöille heltisi lupa kokeilla jotain näin erilaista heltisi. Riski kannatti, sillä joissakin tilastoissa Primal hurahti kärkipaikoille.

Tuliaseiden puuttuminen muuttaa kokonaisuutta häkellyttävän paljon, kahdellakin tavalla. Yleensähän vihollista osoitetaan tarkasti hiirellä ja sitten vain päästellään menemään lipas tyhjäksi. Nopeaa, tehokasta ja sen seurauksena vastustaja pääsee vain harvoin pelaajan lähituntumaan. Mutta kun varusteina on keihäs ja jousi, niin homma on hitaampaa ja epätarkempaa. Tähtäilyssä pitää ottaa ennakkoa, lataaminen on tuskaa ja ammuksiakin on niin vietävän vähän, että pelaaja savustetaan ulos totutusta. Ampumisen hitaus ja iso painotus lähitaisteluun tekee Primalista brutaalin. Kun välimatkaa vihollisiin on hankala pitää, ympäristökin tuntuu vaarallisemmalta.

Brutaalius ei rajoitu ainoastaan taisteluihin. Kun mennään kivikaudelle, odotusarvo on, että meno on teekkaribileitäkin räävittömämpää. Seksi on jätetty pois, mutta syöminen, tappaminen ja metkat sienet löytyvät. Peli ottaa tahtipuikon heti alussa esittelemällä irtokorvakuiskaajan ja tarjoilee myöhemmin pelaajalle haaleaa silmämunakiljua. Maailma vaikuttaa likaiselta ja väkivaltaiselta paikalta, missä uskomukset ja tavat eivät ole vain vallanjanoisten työkaluja. Primalin esittämät kulttuurin ensiaskeleet ovat mukavaa katseltavaa ja koettavaa.

Pelimaailman erilaisuus on se tekijä, joka pitää minut Primalin parissa jopa achievementien haalimista paremmin. Jotenkin peli on onnistunut pienentämään niitä ärsyttävyyksiä, jotka pomppaavat muissa Far Cry -sarjan peleissä silmille. Esimerkiksi maailman pitäisi olla karu ja avara, mutta oikeasti on vaikea kulkea 150 metriä törmäämättä taisteluun joko eläimen tai ihmisen kanssa. Luontoäiti on jättänyt tavaransa niin levälleen, etteivät ne keräämällä lopu. Toimivampi vaihtoehto olisi ollut tehdä resursseista harvinaisempia, jolloin niille tulisi enemmän arvoa.

Joka tapauksessa Primal on rohkea kokeilu, jonka kaltaisia ilo päästä pelaamaan. Ei varsinaisesti peliteollisuuden merkkitapaus, mutta iso parannus pelihyllyn perustarjontaan.

Heikki Mustonen