UUSIMMAT

Halo: Reach (Xbox 360)

12.09.2010 07:00 | Tero Lehtiniemi

Halo-räiskintäpelisarja on yksi Microsoftin tärkeimmistä tuotenimistä ja siihen nähden viime syksyinen Halo 3: ODST oli ihmeellisen vaisu esitys. Keväällä esitelty Halo: Reachin moninpeli kuitenkin vakuutti siinä määrin, että sarjan uusimmalta osalta uskalsi odottaa vähän enemmän. Mutta minkälaiseksi Bungien viimeinen Halo oikein muotoutui?

Halo: Reach sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä Haloa. Näyttämönä toimii Reachin planeetta, jolla sijaitsee yksi ihmiskunnan tärkeimmistä siirtokunnista ja sotilaallisen voiman keskus. Spartanien Noble-erikoisyksikkö lähetetään tutkimaan omituisesti hiljentynyttä syrjäskylää, jonka epäillään joutuneen kapinallisten hyökkäyksen kohteeksi. Kuten arvata saattaa, kyseessä eivät suinkaan ole kapinalliset, vaan Covenant-alienliittouma.

Tarina paiskoo pelaajan kontrolloimaa, nimetöntä Noble 6 -hahmoa ja tämän tiimikavereita ympäri Reachia ja hieman sen ulkopuolellekin. Mukana tehtävissä roikkuu vaihteleva määrä muuta Noble-henkilöstöä ja apuvoimat tulevatkin tarpeeseen: Covenant ei juuri säästele asevoimien kanssa.

Reach lupasi entistä eeppisempiä taisteluita ja ainakin korkeammilla vaikeustasoilla lupaus pitää. Vihollisten ja tarjolla olevien ammusten välinen suhde on toisinaan sitä luokkaa, että ohi juokseminen on usein varteen otettava vaihtoehto.

Vanhaa ja tuttua Halo-pelimekaniikkaa on uudistettu usealla tavalla. Kertakäyttöiset erikoisominaisuudet on korvattu erillisillä haarniskavoimilla, joita on joka lähtöön. Sprint antaa hahmolle luonnollisesti mahdollisuuden juosta entistä nopeammin, Armor Lock tuo hetkellisen haavoittumattomuuden ja Drop Shield luo terveyttä parantavan kuplakilven.

Astetta jännempiä ovat väliaikaisen näkömättömyyden tuova Active Camo, kopion pelihahmosta luova Hologram ja lento-ominaisuuden antava Jetpack. Moninpelissä pelaaja voi valita ominaisuutensa vapaasti, kampanjapelissä peli antaa yleensä melko niukasti valinnanvaraa.

Osa uusista ominaisuuksista on tehty selkeästi moninpeliä varten. Esimerkiksi yksinpelissä hologrammi kestää liian vähän vahinkoa eikä yleensä edes hämää vastustajia, samoin häiveominaisuus on yleensä yhtä tyhjän kanssa. 

Taistelun evoluutio 

Haarniska-ominaisuudet tuovat vanhaan Halo-kaavaan paljon toivottua uudistusta, mutta samalla myös asearsenaali on pistetty uusiksi. Vanhoja tuliluikkuja on muokattu ja niiden välistä tasapainoa on hiottu. Vielä Halo 3:ssa ja ODST:ssä fiksuin asepari oli Covenantin Carbine ja Beam Rifle melkein tilanteessa kuin tilanteessa, tällä kertaa tilanne ei ole ihan näin yksinkertainen. Sen lisäksi että ammuksia on parempiin aseisiin on tarjolla vähemmän kuin ennen, on myös niiden tekemä vahinko erilaista.

Nyrkkisääntönä Covenantin pyssyt tepsivät erittäin hyvin kilpiin, kun taas UNSC:n vastaavat tehoavat paremmin haarniskoihin. Plasmakivääri kyllä syö Elitenkin kilvet alta aikayksikön, mutta tappavaa osumaa saakin sitten odottaa melko lailla, jos luotipohjaista asetta ei ole käytettävissä viimeistelyä varten. Lopputuloksena on toisaalta mielenkiintoisempi ja vaihtelevampi kokemus, toisaalta jatkuva aseiden kanssa vekslaaminen uhkaa välillä turhauttaa.

Aseiden tasapainottaminen ja vihollisten määrän lisääminen ovat johtaneet siihen, että pelin vaikeustaso on kasvanut huomattavasti. Ihan mistään pikku lisäyksestä ei ole kysymys, vaan vertailukohtana on helppo käyttää kahta aiempaa Haloa ja niiden heroic-vaikeustasoja.

Siinä missä Halo 3:n ja ODST:n heroic olivat suhteellisen inhimillisiä mutta varpaillaan pitäviä kokemuksia, on Reach suorastaan murhaava. Miltä kuulostaa taistelu puutteellisesti varusteltuna neljää singoilla aseistautunutta Eliteä vastaan ahtaissa tiloissa? Tai taistelu yksin monikymmenpäistä Covenant-armeijaa vastaan? Kaikki nämä löytyvät Reachin valikoimista.

Suojassa kikkailu, väistely ja nopeat jalat ovat usein varteenotettava vaihtoehto, mutta silti latausruutu tuli valitettavan tutuksi. Turhauttavaksi vaikeustaso ei kuitenkaan pääse, vaan vaikeiden kohtien selättämisestä saa aitoa mielihyvää. Legendaryn taidan kuitenkin suosiolla jättää väliin.

Kasvaneet vihollismäärät saavat kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, että Reach on ennen kaikkea tarkoitettu moninpeliksi. Keinoälyn ohjaamat tiimikaverit nimittäin eivät jaa läheskään samaa tekoälyä kuin Covenantin pahikset. Juonen edellyttämät tiimikaverit saattavat kadota liian pitkissä taisteluissa ”jonnekin”, ja pelaajaa seuraavien fireteam-jäsenten elinaika on verrattavissa puna-armeijan rangaistuspataljoonan mosureihin.

Samaa ei voi sanoa vastustajista. Erityisesti Elitet ovat todella varteenotettavia vastustajia. Ne väistelevät ammuksia ja kranaatteja suorastaan pelottavalla tehokkuudella, ja kun voimasuhteet ovat  jo valmiiksi epäreilut, saa töitä paiskia oikein tosissaan. 

Erittäin hyvä muttei täydellinen 

Hieman tyhjäksi jättäneen ODST:n jälkeen Halo: Reach on parantanut jokaisella osa-alueella. Turha open world -spedeily on poissa, kentät ovat mielenkiintoisempia ja ODST:stä omituisella tavalla puuttunut eeppisyys on palannut, toisinaan jopa ehkä liioitellussa mittakaavassa. Vaikka Reachin surullinen kohtalo on Halojen tarinaa seuranneille jo ennestään tiedossa, onnistuu peli silti lopussa palkitsemaan pelaajansa.

Pelin kenttiä vaivaa ehkä hienoinen epätasapaino. Monilta osin se tarjoaa massiivisia, kiinnostavia ja hyvin rytmitettyjä kenttiä, mutta aivan loppumetreillä peli sortuu täysin turhaa tympeisiin käytävätaisteluihin joita vielä latistetaan entisestään eräästä tietystä ruumiinonkalosta revityllä asesijoittelulla.

Pelin pituudesta itkeminen on yleensä melko typerää, mutta Reachin loppumetreille sijoitetut pari  tehtävää tuntuvat oikeasti tarinan venyttämiseltä ilman kunnollista syytä. Kaiken muun hienon keskellä tällainen tuntuu hiukan amatöörimäiseltä, mutta heikoimmillaankin Reach on ihan mallikelpoista räiskintää.

Graafisesti Halo: Reach on ottanut askeleen eteenpäin ODST:stä ja kolmosesta, muttei puhtaana audiovisuaalisena kokemuksena ole mitenkään tajuntaa räjäyttävä. Toisaalta puhdas tekninen toteutus ei koskaan ole ollutkaan Halon tärkein osa-alue. Ikävä kyllä tuntuu siltä, että kasvaneet vihollismäärät eivät aina ole pelimoottorin ja Xbox 360:n suorituskyvyn rajoissa. Hidastuksia esiintyy, mutta loppujen lopuksi melko harvoin.

Kaiken kaikkiaan Halo: Reach on kunniakas päätös Bungien Halo-uralle, mutta kaiken koohkauksen ja hypen jälkeen se ei kertaakaan saanut aikaan mitään niin sanottua montun aukaisevaa ihailuefektiä. Niinpä suosituslätkä jää tällä kertaa saamatta, vaikka Reach on selkeä edistysaskel ODST:stä ja selkeästi kuluneen vuoden parhaita räiskintäpelejä. 
 

Tekijä: Bungie
Julkaisija: Microsoft
Testattu: Xbox 360
Tulossa: –
Pelaajia: 1-12
Pelin kotisivu: http://www.bungie.net/Projects/Reach/default.aspx

Tero Lehtiniemi 

 

Lue myös

Kirby’s Epic Yarn -ennakko (Wii)

Mafia II (PC, PS3, Xbox 360)

Lopunperä 1: Lopunperän tarinat on tarina suomipelistä, joka ei koskaan kuoriutunut

Kinect-ensitesti: Sinä olet ohjain

Space Alert (Lautapeli)

Keskustelu

Hyvä arvostelu, peukkua :)

PItää kyl ite heittää tähän joukon jatkoks: ODST oli kyl yks omista lemppareista sit Halo 1sen jälkeen, se tuntu erilaiselta, kerto mielenkiintosemman tarinan läjästä tyyppejä jotka tiputettiin varmaan kuolemaan. Ei se ehkä eeppinen ollut, samassa mittakaavassa kuin muut Halot, mutta parempi tarinankerronnalta kuin mikään ykkösen jälkeen.

Reachin tarinankerronta on melkeen hirveintä mitä oon pitkään aikaan nähny. Ei mitään kontaktia mihinkään hahmoon, kaikki puuhastelu tuntuu päämäärättömältä ja lattealta, mutta sit taas pelattavuus on mukavan retroa Quake 2 hengessä. Pehmeetä run and gun gameplaytä, hyppelyä ohjusten seurana.

Kivaa, muttei mitenkään eeppistä tai ihmeellistä. Ai nii, ja en uskonu Halo 3sen jälkeen (ODSTtä katsomatta) että Bungie pystyis pahemmin kusasemaan co-op kampanjan pelaamisen. Halo 3sessa Arbiter oli aika yksinäinen nakki jota syytettiin epäonnistumisesta ja onnistumisissa Master Chieffiä kehuttiin. Mut Reachissä co-op kavereita ei edes vahingossa näy kertaakaan välipippaloissa vaikka tosi hyvin pystyis kun ei oo esinauhotettuja cinematicsit, vaikka olis vaan satunnaisena statistina taustalla. Mutta ei, ei mitään kontaktia.

Ja kommenttia Killzone 2seen, nättipeli, mutta ihan uskomaton kivireki. Ja siinä on kanssa peli jota kun pelaa juonta kuunnellessa niin jää kesken.

ODST ei ollut mikään sarjan jatko-osa vaan pelkkä lisäosa joka sisälsi Halo 3:n kartat ja Reachin beta koodin!!!!

Selvästikään arvostelija ei tiedä mitään Halo peleistä. Eikä myöskään osaa pelata niitä!!

Jäikö arvostelijalta kokeilematta moninpeli kokonaan? Vaikka kampanja on jo kohtuullinen jälleen Reachissa, niin moninpeli on tämän pelin SE juttu.

Halo-sarjan taika on elävässä, hengittävässä universumissa ja uskomattoman rikkaassa gameplayssa. On aivan sama, löytyykö Killzonesta tai kumppaneista parempaa volumetrista valaistusta ynnä muuta autenttisempaa kilkettä, Halon eksentrinen kokemus räiskinnässä on aivan omassa luokassaan sen tuottamassa euforiassa.

Puhumattakaan halo kirja sarjasta. Ekan osan pysty jotenkin lukemaan. Loput täyttä skeidaa.

Elämäni pahin virhe 2000 -luvulla oli, kun ennakkovarasin Halo 2:n. Eka osa oli loistava, mutta jatko-osat ottivat itsensä turhan vakavasti kampanjan osalta ja tuloksena oli jotain ihmeellistä uskonnollista paatosta.

Pelissä kuitenkin ammutaan pääasiassa alieneja, mutta sitten välinäytöksissä saa seurata joidenkin komissioiden kokoontumisia ja vihollisista yritetään tehdä väkisin inhimillisiä olentoja omine ideologioineen. Eihän niitä enää sen jälkeen ole niin kiva ampua.

Halo -sarja on mulle ekan osan jälkeen kuollut.

[email protected]

Killzone 2:ssa yhdistyi tajuttoman hyvä äänimaailma, sodan ja saasteiden tuhoama maisema ja kaiken päälle vielä erittäin kaunis peli hyvillä fysiikoilla. Kuinka tästä voi valittaa? Todellisemman tuntuinen kz2 on kuin jotkut halo -sarjat jonka värikkyys menee jo Marion ohi ja aseissa ei ole sitä munaa sitten ollenkaan.

Laittakaa se hemmetin easy päälle kun pelaatte kz2:sta niin voitte päästä sen läpikin joskus. Normaalilla pirun vaikea jo!

Sori kun tuli niin angstaavaa tekstiä, mutta kai sitä palautetta voi tähänkin suuntaan antaa.

@21.

Killzone 2:ssa ei ole mitään muuta erinomaista kuin punasilmäiset avaruusnatsit, mutta ne onkin sitten aivan mahtava idea. Peli itse ei kyllä onnistunut koukuttamaan millään lailla.

Mutta niin kait se on, toiset tykkää tyttärestä ja toiset äidiksi pukeutuneesta isästä…

Kuten sanoin kauan sitten Killzone 2>>> vie halo sarjaan kuin pässiä narussa.

@14 Muutenhan tuo olisi jo lähestulkoon katu-uskottavaa ellei sitten pelit kuten BF:BC2, SC2, jne. kaltaiset pelit noita peukkuja saisi.

Joku voisi vaikka luetella mitä omaperäistä on badcompany 2:ssa tai modern warfare 2:ssa?

… Noh mielipiteitähän nuo kait vain on…

Lisättäköön vielä se että en tosiaan ole ikinä ymmärtänyt pelejä jotka keskittyvät suurimmaksi osaksi moninpeliin (joka on sitten paskaa tai tyhjä) ja yksinpeli on pelistä riippuen joko kermana kakun päällä tai sitten oksennusta katukiveyksellä.

Ei Halo-pojat, en puhunut Halo-sarjasta, se on ihan viihdyttävää räimettä ainakin splitscreeninä kun kaverin luona pelaillut, itsehän en X0:ta omista.

@17
Eiköhän sille pelille tule aika äkäiseen lisää ikää jos moninpeliin aikoo, kuten varmasti aika moni aikookin. :)

Kommenttien perusteella nuo peukut tuntuvat kiinnostavan enemmän ihmisiä jotka eivät pelistä välitä. Ottaa siitä sitte selvää. Tuntuu myös oudolta, että peliä (ja mahdollisesti koko pelisarjaa) pelaamaton lukija tietää parhaiten mille pelille peukku kuuluu.

Itse pelistä, aika varmasti tulen sen ostamaan jo puhtaasti vaikeustason takia, mikäli se tuossa nyt pitää paikkaansa. Halo 3:n vaikeusaste tarjosi haastetta vasta kalloja käytettäessä, esim. kavereiden kanssa oli vakiona pelissä mukana vihollisten suurempi kesto sekä resistanssien (energia ei tehoa panssariin, projektilet eivät toimi kilpiin) muuttuminen immuniteeteiksi, sekä moninpelissä pakollinen ”yhden tyypin kuolema johtaa pelinlataukseen”.

”Jokainen arvostelu on arvostelijansa oma mielipide”

HAH! Uskokoon ken tahtoo.

”Onko peukku Plazalla 9-10/10 noin numeroissa, jos haluaa tehdä vertailua muiden arvostelujen kanssa? -> ei kun metakriittiseen hakemaan toisiakin mielipiteitä..”
Ei. Peukut eivät ole arvosanoja eivätkä ne ole sidoksissa numeroarvosanoihin. Suosituspeukku myönnetään peleille, joissa tarina, toteutus ja idea ovat harvinaisen hyvin kohdallaan. Peukku voi löytyä aivan hyvin jostain ”seiskan” pelistä ja jäädä myöntämättä 10/10 pisteen pelille.
Suosituspeukun kriteerit: ”Todellinen helmi, jossa tekninen toteutus, tarinankerronta, omaperäisyys ja vetovoima yhdistyvät harvinaisella ja mielenkiintoisella tavalla.”

http://plaza.fi/edome/toimitus/arvostelukriteerit
http://plaza.fi/edome/toimitus/hall-of-fame/hall-of-fame

jok

Onko tämä, ainakin arvostelu perusteella, paluu takaisin Halo 1 / 2 Legendaryyn? Niissä kahdessa sentäs oli haastetta, kolmonen ja ODST oli molemmat legendaryllä ylijuoksuja.

Hyvä arvostelu, vaikka en mikään halofani/pelaaja olekkaan. Kuten moni sanoi, halofanittelijat alkaa pian kitisemään.

Näytä kaikki kommentit

ahh ei peukkua!
kohta alkaa ipanat kitisemään ja valittamaan :D
Mutta anyway tämä halo vaikuttaa jo hieman aikuismaisemmalta ja pelattavalta.

Hienoa kuinka paljon tunteita joku graafinen peukku tai sen puute voi ihmisissä herättää :)

Jaaha. Tämä ei olekaan nöösipojille tämä peli. Mahtavata!!!

huh hieno arvostelu. Alussa vaan vois olla joku spoileri tyyliä ”artikkelia ei suositella luottavaksi jos koet kovaa halo-kuumetta.”

ODST oli mukavan tunnelmallinen, ei kaiken tarvitse olla eeppistä.

Toi tiimikavereiden teko-älyttömyys on koko konsoli/tietsari pelien historian ärsyttävin ”ominaisuus” etenkin peleissä joissa on mahdoton edetä ilman tiimikaveria. Sitä niinkun vedetään tiukkaa settiä ilman virheitä n30min ja pitäisi tehdä nopea loppurutistus missä tiimiidiooti on pakollinen. Missä se tiimikaveri onkaan. Ai joo se on takertunut kaiteiseen tai ei pääse kulmasta ohi tai muuten vaan seisoo tulilinjalla meditoimassa. GAME OVER ja uudestaan 30min ja toivotaan että jos se nyt vaikka ei takertuisi kaiteeseen.

Nämä on näitä pelejä, joiden arvostelu ja arvostelujen lukeminen objektiivisesti alkaa olla todella vaikeaa.
Tämä arvostelu vertaa itseään lähinnä Halo -sarjaan (ilmeisesti referenssi) ja kriittisesti kirjoitettuna puolustaa hyvin paikkaansa.

Onko peukku Plazalla 9-10/10 noin numeroissa, jos haluaa tehdä vertailua muiden arvostelujen kanssa? -> ei kun metakriittiseen hakemaan toisiakin mielipiteitä..

Kiitokset tästä arvostelusta, vaikka saakin fanipojat riekkumaan. Tosin voiko sitä edes välttää tällaisen statuksen omaavan pelin kohdalla ;)

Muropaketin uusimmat