Arvostelu Rise of the Rōninia ei uskoisi PlayStation 5:n tai Niohin tekijöiden peliksi
Kuva: © Team Ninja
Tiukoista toimintapeleistään tunnettu Team Ninja kokeilee osaamistaan ensimmäistä kertaa avoimessa maailmassa, eikä lopputulos juuri vakuuta.
Julkaisupäivä: 22.3.2024
Kehittäjä: Team Ninja
Julkaisija: Sony Interactive Entertainment
Saatavilla: PlayStation 5 (testattu)
Pelaajia: 1-4
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arviota varten: 55 tuntia
Vuonna 1868 tapahtunut Meiji-restauraatio päätti Japanin viimeiseksi jääneen reilu pari vuosisataa kestäneen sotilashallinnon, Tokugawa-shōgunaatin, ja siirsi vallan takaisin keisarille. Samalla saarivaltio avasi rajansa ensimmäistä kertaa täysin länsimaille, minkä seurauksena yhteiskunta omaksui ripeällä vauhdilla lännen parhaita paloja ja aloitti modernin teollistumisen.
Vanhan vuosisatoja palvelleen feodaalisen yhteiskuntajärjestelmän taakse jättäminen ei ollut kuitenkaan rauhallinen siirtymä, vaan päinvastoin kaoottiseksi mielletty Bakumatsu-kausi. Tuona aikana levottomuuksia villitsi pitkälti kahtiajakautunut yhteiskunta, jossa keskenään mittelivät shōgunia tai keisaria tukeneet osapuolet. Pakkaa sekoittivat myös saarivaltioon saapuneet länsimaalaiset, jotka synnyttivät japanilaisissa kansanmielistä uhoa pidättäytyä mennessä.
Samainen aikakausi toimii myös Team Ninjan uuden toimintaroolipeli Rise of the Rōninin miljöönä. Japanin historialliset muutoksen tuulet puhaltavat kulisseissa, kun pelaajan luoma ninja sotkeutuu mukaan valtion poliittiseen myllerrykseen. Pinnallisella tasolla juoni seuraa päähenkilön kadonneeksi luullun asesisaruksen metsästystä, kun taas laajemmalla linssillä hahmoa retuutetaan Assassin’s Creed -pelisarjan lailla läpi historiallisten tapahtumien ja henkilöiden joko shōgunia vastustavien tai tätä tukevien leirissä.
Ja pienenä nippelitietona: kronologisesti Rise of the Rōnin päättää sen, minkä Disney+:ssa parhaillaan pyörivä kehuttu Shōgun-sarja käynnisti 250 vuotta aikaisemmin.
Kuva: © Team Ninja
Puristamalla kasaan
Nioh– ja Ninja Gaiden -peleistä parhaiten tunnetun studion uutukainen jatkaa monilta osin kehittäjien ydinosaamisen parissa, joskin vie sen nykytrendejä mukaillen avoimeen maailmaan. Rise of the Rōnin on Team Ninjan ensimmäinen avoimen maailman peli, mikä myös valitettavasti näkyy ja tuntuu. Kunnianhimon teettämät lisävaatimukset pelinkehityksessä on saatu paikoin puristettua kokoon vain rimaa hipoen, mikä näkyy niin lajityypin oppikirjamaisessa avoimen maailman sivupuuhastelussa kuin valtaosin edellistä sukupolvea henkivässä ulkoasussa.
Rise of the Rōninin etuna on silti ihan maittava pelattavuus, joka jaksaa kannatella kokemusta lukuisista puutteista huolimatta. Harmillisesti pelattavuuskaan ei yllä studion parhaimpien tasolle.
Pelin suurin muutos edeltäjiin on kuitenkin avoin maailma, mikä vaikuttaa suoraan myös pelattavuuteen. Niohin tai Wo Long: Fallen Dynastyn putkimaiset kentät on saatu avattua avariksi hiekkalaatikoiksi, jotka antavat pelaajalle luvan tutkia ja edetä haluamallaan tavalla. Pelillisesti tämä muistuttaa esimerkiksi Assassin’s Creed -sarjan pelejä antamalla pelaajalle vaihtoehtoja. Tehtäviin voi sukeltaa joko entiseen tapaan kaikki viholliset rohkeasti kohdaten tai varjoissa hiiviskellen suoraan kohteeseen. Tiettyjen kohteiden kukistamiseen kuitenkin kannustetaan, sillä nämä laskevat kaikkien lähialueella olleiden moraalia ja helpottaa siten pakollisia taisteluita.
Kuva: © Team Ninja
Yksittäisten tehtävien ohella avoin maailma lisää vaihtoehtojen määrää myös päätoimien ulkopuolella – jopa naurettavuuksiin asti. Kehittäjät tuntuvat halunneen heittää kaiken mahdollisen Rise of the Rōniniin, joten siitä tosiaan löytyy kaikki kuviteltavissa oleva oheistoiminta esineiden väkerryksestä koirien paijaamiseen sekä kissojen metsästyksestä sivuhahmojen romantisointiin. Puhumattakaan siitä tyypillisestä avoimen maailman sivuskeidasta piilotettuine arkkuineen, temppeleineen, valokuvauskohteineen ja metsästettävine rikollisineen.
Pelin suurin ongelma on kuitenkin siinä, että vain hyvin poikkeuksellisia harvinaistapauksia lukuun ottamatta kaikki romantisoinnista, arkuista ja koirista lähtien palkitsee pelaajaa yksillä ja samoilla resursseilla ja varusteilla. Eikä näillä tee oikeasti yhtään mitään.
Kuva: © Team Ninja
Onkin jopa huvittavaa, kuinka kiihkeästi peli haluaa pelaajan hoitavan maatilaansa tai lähettää koiran pyhiinvaellukselle, kun täsmälleen samoja materiaaleja kertyy pelaajan taskuun tusinoittain ihan vain normaalisti pelaamalla. Nämä kaikki tukevat tosin pelin ytimessä toimivaa ja studion aiemmista peleistä tuttua loottijärjestelmää, joka jakaa pelaajalle erilaisia aseita ja haarniskoja tällä kertaa tuhansissa. Uutta ja parempaa varustetta tippuukin nopeammin kuin Diablo 4:ssä konsanaan, joten niihin ei kannata kiintyä liiaksi. Pelin asetuksista kannattaakin kääntää automaattiset purut päälle turhalle kamalle, sillä muutoin iso osa peliajasta kuluu vain päästäkseen näistä eroon uuden tieltä.
Se, kuinka syvälle prosentuaalisesti parempien statsien metsästykseen lopulta jaksaa varusteiden osalta lähteä ja kuinka mielekkäänä sitä pitää, on tietenkin pelaajasta itsestään kiinni. Peli itsessään ei sitä vaadi kuin korkeintaan loppupelin osalta – jos silloinkaan – joten useimmille riittänee tarkasteltavaksi vain parhaan kokonaisvahingon tai -suojan määrä tuhansien keskenään samanlaisten kamojen seasta.
Kuva: © Team Ninja
Toiminnan mestareiden kömmähdys
Toiminnan osalta Team Ninja hallitsee yleisesti ottaen kuviot, mutta Rise of the Rōninin kohdalla kehittäjät tuntuvat kadottaneen vision. Osaltaan taustalla voi olla halu tuoda peli asteen laajemmalle yleisölle, mikä selittäisi osaltaan edellisistä peleistä paljon yksinkertaisemman taistelujärjestelmän. Toisaalta samaan hengenvetoon Rōninista löytyy myös sorminäppäryyden maailmanmestareillekin hankaluuksia aiheuttavia painikeyhdistelmiä, jotka aktivoivat jonkin pelin lukuisista erikoisliikkeistä ja kombon jatkeista.
Näille vain harvoin on liialti käyttöä, sillä viholliset kaatuvat vaivatta ilmankin.
Käytännössä taistelu perustuu aseiden ja taistelutyylien kombinaatioon, kuten studion aiemmissakin peleissä. Erilaisia asetyyppejä on pelissä kymmenittäin, jotka kaikki tarjoavat erilaiset liikeradat, nopeudet ja kikat opittavaksi. Näitä varioidaan entisestään kullekin ominaisilla taistelutyyleillä, jotka muokkaavat iskuja. Käytännössä jälkimmäiset toimivat kivi-sakset-paperi-periaatteella joko tehokkaammin tai heikommin tiettyjä vihollistyyppejä vastaan, joten pääasiallinen syy vaihtaa tyyliä on puhtaasti pelillinen.
Kuva: © Team Ninja
Varsinainen silvonta toteutetaan sen sijaan vain yhdellä painikkeella, mikä ei suoranaisesti kannusta monipuolisuuteen. Pientä variaatiota mukaan tuovat aselajeihin sidotut erikoisliikkeet, jotka tuntuvat tosin oudon heikoilta vihollisten kukistamiseen. Vaikka viholliset pystyy kukistamaan kiltisti vain näiden elinvoimaa hitaasti nitkuttaen, pääasiallinen keino näiden kaatamiseen on näiden energiamittarin tyhjentäminen, jolloin ne jäävät hetkellisesti alttiiksi vaarallisille vastaiskuille.
Paras tapa sivaltaa energiaa ovat onnistuneet torjunnat, jotka laskevat nopeimmin vastustajien maksimienergiaa ja tekevät näiden lamaannuttamisesta helpompaa. Käytännössä tämä vaatii kuitenkin vihollisten liikkeiden opettelua ja millisekunnin tarkkoja painalluksia, jotka muuttuvat entistä haastavammiksi uusien pomokohtaamisten myötä.
Jos taistelumekaniikka yleisesti tuntuu etäisesti tutulta, muutaman vuoden takainen Ghost of Tsushima toteutti tämän huomattavasti mielekkäämmällä tavalla. Sekä Team Ninja itse aiemmissa peleissään.
Tiettyihin tehtäviin voi kutsua lisäksi mukaan joko muita pelaajia tai sitten tekoälyn ohjaamia kumppaneita. Jälkimmäiset eivät tosin saa aikaiseksi juuri mitään ja jäävät jumiin mitä typerimpiin kulmiin, mutta näiden välillä voi vaihtaa taistelun tiimmellyksessä vapaasti. Kumppaneiden lisäksi myös vaikeustasoa voi tällä kertaa säätää, jos toiminta tuntuu ylitsepääsemättömältä esteeltä muusta pelistä nauttimiselle.
Kuva: © Team Ninja
Menneen konsolipolven lumia
Visuaalisesti Rise of the Rōnin näyttää poikkeuksellisen karulta Sonyn PlayStation 5 -yksinoikeudeksi. Tähän ei auta tarjotut kuvaustilat, sillä peli kärsii joka tapauksessa todella surkeasta piirtoetäisyydestä, joten vaihtoehtona on kokea se joko sulavalla ruudunpäivityksellä tai ilman. Pahimmillaan esineet pomppaavat näkyviin vasta kahdenkymmenen metrin päässä ja päivittyvät parempiin tekstuureihin kymmenen metrin kohdalla, mikä pysyy häiritsevänä läpi pelin.
Ulkoasu ei ole tietenkään kaikki kaikessa ja kehittäjille kyse on ollut isosta teknisestä loikasta, joten harha-askeleet pystyy ymmärtämään. Toiminta pelastaa touhua onneksi jossain määrin, kun liikehdintää ei ole, mutta aina kun avoimeen maailmaan lähtee ratsain tai lentäen liikkeelle, karu totuus läjähtää nopeasti vasten kasvoja. Erityisesti Sonyn konsoliyksinoikeutena lopputulos tuntuu poikkeuksellisen yllättävältä.
Kuva: © Team Ninja
Rujon estetiikan alla komeilee silti suunnittelultaan upea maailma, joka saa kiittää ansioitaan historiallisesta rikkaasta miljööstä. Modernisaation kynnyksellä elävä Japani näyttäytyy risteävien kulttuurien yhteentörmäyksenä, jossa länsimaalaisten moderni arkkitehtuuri, vaatteet ja innovaatiot kohtaavat saarivaltion rikkaan, henkisen kulttuurin ja samurai-estetiikan. Harmillisesti nämä eivät pääse aivan oikeuksiin lukuisten graafisten ongelmien vuoksi, mutta ne on silti nähtävissä näiden takana.
Rise of the Rōnin on kehittäjiltä rohkea askel kohti kunnianhimoisempaa pelimaailmaa, mutta se koituu samalla pelin turmioksi. Kaikkea on yksinkertaisesti vain liikaa, eikä juuri millään tunnu olevan muuta merkitystä kuin antaa pelaajille lisää ja taas lisää turhaa tekemistä. Team Ninjan uutukainen tuntuukin monilta osin lukuisten parempien pelien heikommalta kopiolta, joka ei löydä omaa identiteettiä tai sielua toimiakseen riittävän hyvin omilla jaloillaan.
Ja juuri tämä on ehkä pelin suurin tragedia, sillä sen käsittelemälle aikakaudelle olisi suonut paremman toteutuksen. Harmi.
RISE OF THE RÕNIN
”Tekijöiden omaan kunnianhimoon kaatuva toimintaroolipeli jää parempiensa varjoon.”
