Resident Evil 6 (PC, PS3, Xbox 360)

01.10.2012 18:00 Heikki Takala

Tekijä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC
Laitevaatimukset: PC 3 Ghz tuplaydin, Geforce 8800 GT tai vastaava, DirectX 9, 4 Gb keskusmuistia, 10 Gb kiintolevytilaa
Pelaajia: 1, 2 (samalla koneella ja internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.residentevil.com
Arvostelija: Heikki Takala

Resident Evil on täällä taas. Kerran selviytymiskauhun suunnan näyttänyt pioneeri on sittemmin siirtynyt toimintapainotteismpaan suuntaan. Ja vaikka Capcom ehätti lupailemaan, että kuutosessa sarja palaa juurilleen, se on silti päättänyt pitää uuden suuntansa.

No More Brrraaaiiinsss…

Moni muistaa Resident Evilin alun. Astuit kartanoon nähtyäsi juuri videon, joka sai kuolan valumaan suustasi. Olit taatusti valinnut hahmoksi Jill Valentinen, sillä kavereiden kertoman mukaan nainen saattoi kantaa enemmän esineitä mukanaan kuin Chris. Tähän aikaan kukaan ei kysynyt miksi nainen jaksoi kantaa enemmän tavaraa, tai mihin hän ne pisti. Takkahuoneesta löysit kuolleen miehen ruumiin, ja mukanasi kulkeneen Barryn repliikit tuntuivat vähintään Hollywood-tasoisilta. Astuessasi ovesta ja käännyttyäsi vasemmalle, kuulit omituista ääntä.

Muutaman sekunnin pohtimisen jälkeen päätit tutkia asian, ja – !#%&%&!!#¤%&SEONZOMBI!!

Ei sentään yleistetä. Varttuneemmat pelaajat tuskin olivat tuohon aikaan yhtä innoissaan tekniikan kehityksestä, mutta minä olin. Resident Evil oli jonkinlainen merkkipaalu kauhupelien kehityksessä. Painopiste oli kokemuksella ja kerronnalla, joka tarkoitti vähintäänkin rasittavia ennalta suunniteltuja kuvakulmia ja täydellistä piittaamattomuutta sellaisille pikkujutuille kuin kontrolleille. Moni saattaisi väittää että juuri kontrollit tekivät pelistä jännittävän, sillä taistelu oli vähintäänkin sekavaa ja hahmot liikkuivat kiltisti sanottuna kuin puunuket.

Tunnelma oli Resident Evilin suurin meriitti. Jos pelisarjaa ensimmäisestä osasta lähtien pelanneilta kysytään, sen muistettavin hetki on eräs päiväkirja, joka kuvaa laboratoriotyöläisen muuttumista zombiksi. Se ja taistelu Tyrantin kanssa, jossa oli lähinnä arvattava mistä päin vihollinen hyökkää.

Tämä oli kuitenkin ennen. Kuudennessa osassa kartanon hiljaiset kaappikellot on korvattu räjähdyksillä, tankeilla ja maahan syöksyvillä jumbojeteillä. Ennen hitaat zombit osaavat nyt ampua automaattiaseilla, ja puzzlet osaisi ratkaista apinakin. Paluuta vanhaan ei enää ole.

Selviytymiskauhu on korvattu kolmen Ison A:n toiminnalla, mutta samalla valitettavasti jäänteet edellisistä peleistä rampauttavat kokemusta liiaksi.

Kolme kertaa kaksi

Resident Evil 6 jakautuu tarinallisesti kolmeen eri kampanjaan, joiden läpäisyn jälkeen aukeaa vielä neljäs Adan vetämä tarina. Tarinanpoikasissa seurataan Leonin, Chrisin ja Jaken, sekä heidän partnereidensa tarinaa samalla aikavälille lomitettuna. Tarina itsessään ei ole juuri kansainvälisiä salaliittoteorioita kummoisempi. C-virus on päässyt valloilleen, ja kukin päähenkilöistä lähtee selvittelemään asiaa omalla tahollaan ja omissa maailmankolkissa. Lomittain kulkeva juoni on ajoittain jopa mielenkiintoinen, mutta se näkee varsin vähän vaivaa vastatakseen pelisarjan edellisissä osissa esitettyihin kysymyksiin. Se itse asiassa näkee varsin vähän vaivaa vastatakseen edes uusiin kysymyksiin, ja on pohjimmiltaan vain eloonjäämistaistelua.

Sellaisena se on vangitseva. Resident Evil 6 juhlii korkeilla tuotantoarvoilla, eikä suvantokohtia juuri ole. Kenttien kierrätys on minimoitu ja joitakin hahmosta toiseen toistuvia välivideoita lukuun ottamatta jokaisen tarina tuntuu omaltaan. Jotkut tarinan osioista ovat tosin ristiriidassa keskenään, sillä päähahmosta riippuen tietyt avaintapahtumat suorittaa aina pelaaja, eivätkä kaikki kohtaukset, joissa hahmojen polut kohtaavat, ole aina aivan loogisia edelliseen kertaan verrattuna. Pienellä hiomisella tämänkin olisi voinut välttää, mutta se ei häiritse niin paljoa, että asiaan kiinnittäisi liiaksi huomiota.

Capcom ei myöskään liioitellut kertoessaan Resident Evilin pitävän sisällään käytännössä kolme peliä, sillä kampanjoiden tahkoamiseen tuhrautuu helposti yli 25 tuntia. Kampanjat on mahdollista pelata läpi joko pää- tai sivuhahmolla, joka muuttaa kokemusta ajoittain paljonkin. Hyvä näin sillä tarinan koettuaan pelaajilla on harvinaisen vähän aihetta palata takaisin tarinan pariin. Tai halua. Hyvin rakennetun tarinan vastapainona roikkuu räiskintä, joka on kaikkea typerryttävästä raivostuttavaan.

Kolmisuuntainen mielialahäiriö

Capcom ei lupauksistaan huolimatta ole astunut piiruakaan pois Resident Evil 4:n ja 5:n viitoittamalta tieltä. Kuudes osa keskittyy toimintaan, ja pelkästään toimintaan. Kentät ovat pahimmillaan putkia, joissa ei ole vaivauduttu edes luomaan keinotekoisia esteitä putken tielle, ja joihinkin paikkoihin ei vain pääse. Lienee myös turha sanoa kuinka typerältä tuntuu ettei erikoissotilas osaa hypätä tuolien yli. Fakta, jonka myös Conan O’Brien mainitsi peliarvostelussaan.

Saman käsittelyn ovat kokeneet ongelmat, joita ei yksinkertaisesti ole. Haastavin puzzle lienee Leonilla, joka joutuu hakemaan kaksi patsasta kahdesta vierekkäisistä huoneesta, ja asettamaan ne alustoilleen. Tämä on tietynlainen pettymys, sillä viime vuonna 3DS-konsolille ilmestynyt Resident Evil Revelations oli erinomainen osoitus siitä kuinka nostalginen pelisuunnittelu tuodaan tähän päivään.

Kenties kyse on Capcomin haluttomuudesta ottaa riskejä. Mutta kolmen erillisen hahmon peliin olisi hyvin mahtunut yksi osio, joka olisi keskittynyt pelkkään aivojen käyttöön. Monille pelisarjaa ensimmäisestä osasta lähtien seuranneelle tämä olisi riittänyt. Nyt kampanjat ovat sen sijaan lievästi itseään toistavia räiskyttelyjä, typerimmällä toimintapelimekaniikalla hetkeen.

Jos erinomainen Amnesia: The Dark Descent uskoo kauhuun, joka syntyy voimattomuudesta vaikuttaa ympäröiviin olosuhteisiin, Resident Evil uskoo kauhuun, joka syntyy kun sata zombia pitää tappaa yhdellä haulikon ammuksella. Tämä on sikäli selviytymiskauhua aidoimmillaan, että suurin osa kentistä kuluu vihollisia väistellessä eikä ampuessa. Pelin ensimmäiset tunnit kuluvat ihmetellessä kuinka ongelmaa tulisi lähestyä. Teoriassa vihollisia voi väistellä. Käytännössä ne on pakko tappaa. On myös vaikea sanoa, että halusiko Capcom keskittyä lähitaisteluun vai ampumiseen. Käytännössä räiskintämekaniikka on kohtalaisen hyvin suunniteltu, mutta pelin kitsas tapa jakaa ammuksia rampauttaa sen tämän tästä. Lähitaistelu on puolestaan pelkkää oikean triggerin takomista, eikä se sisällä minkäänlaisia nyansseja suoraviivaisen turpaanvedon lisäksi.

Lähitaisteluun on kuitenkin parempi tottua. Vanhaan kunnon reiska-tyyliin ammuksia saa edelleen vain laatikoista ja joiltakin zombeilta, ja zombit ottavat paljon osumaa. Patit ovat tämän tästä lopussa, ja ajoittain mitä absurdeimmissa tilanteissa. Pahimmillaan olen juossut puoli tuntia ympyrää pomotaistelussa odottaen, että tekoäly tappaa viholliset yksinään. Jostain syystä tekoälykaverilla on loppumattomat ammukset, sekä loputon elinvoima, joka tuntuu olevan käytännön sanelema pakko, sillä pahimmillaan loppuhirviöitä vastaan joutuu viidellä haulikon ammuksella. Siinäpä se, turpiin vain ja onnea.

Pomojen huoneet sisältävät toki laatikoita joista ammuksia voi kerätä, mutta äärimmäisen satunnainen ammusgeneraattori ei oikeastaan koskaan tiputa oikeita työkaluja taisteluihin. Mihin muka voin käyttää kahtakymmentä pistoolin paukkua ja kolmeasataa taitopistettä kun vastassa on pelin vahvin vihollinen? Taitopisteet ovat oma lukunsa sinänsä, sillä niiden avulla pelaajat voivat hankkia taitoja, jotka lisäävät ammuksien tippumistahtia joiltakin zombeilta. Niitä jaetaan noin sadan pisteen paketeissa. Taidot maksavat siinä 70 000 pistettä laaki. Capcom on selkeästi halunnut näin ohjata pelaajat moninpeliosion pariin, joka jakaa pisteitä hövelimmin. Onneksi kaikki taidot ovat yhtä tyhjän kanssa kampanjan läpäisyn kannalta. Rehellisesti sanottuna päätin sivuuttaa koko taitojärjestelmän ensimmäisen kampanjan jälkeen.

On vaikea sanoa mihin genreen uusi Resident Evil pitäisi sijoittaa. Kaikki surut olisivat poissa ja kukka rinnassa, jos se yksinkertaisesti olisi hylännyt koko ammusjärjestelmän ja keskittynyt tunnelmaan ja toimintaan. Nyt liian paljon aikaa kuluu ammuksista murehtimiseen, eikä toimintapelipuoli pääse oikeuksiinsa, sillä toimintaa ei juuri ole ilman tuliaseita.

Lähitaistelun puolesta on taas vaikea liputtaa. Resident Evilin zombiet kun osaavat käyttää rynnäkkökiväärejä, päähahmot eivät puolestaan osaa juuri väistellä ilmassa viuhuvia ammuksia. Tämä johtaa typeriin surmansyöksyihin keskelle konetuliaseiden luotimyrskyä, joka tuntuu käytännössä keinotekoiselta haasteen nostamiselta. Eikä haasteen pitäisi koskaan löytyä pelin puutteellisesta mekaniikasta.

Rasittavinta koko ammuskitsastelussa on se, että kun toiminta sysätään seuraavalle vaihteelle, repusta löytyy muutamia paukkuja ja hirviöiden lahtaaminen oikeasti alkaa, Resident Evil 6 on paremman ilmaisun puutteessa henkeäsalpaava. Loppuhirviöiden suunnittelu on kerta kaikkiaan loistavaa, ja niihin nidotut quick time eventit saavat paatuneemmankin kriitikon hikoilemaan.

Pelimoottorin eteen on selkeästi nähty vaivaa, ja visuaalisesta loistosta huolimatta se on äärimmäisen sulava. Samaa voi sanoa sävellyksistä, jotka tukevat tarinankerrontaa sekä Hollywoodin parhaimmistolle vertoja vetäville kohtauksille, joissa räjähtelevät niin jumbojetit, junat kuin tankit.

Kumpa vain toimintaan voisi sukeltaa pohtimatta sitä, riittävätkö pyssyssä ammukset.

Päättäkää jo!

En ole millään tasolla edistystä vastaan. Vaikka Resident Evil sellaisena kuin se esiintyi ensimmäisten kolmen pelin ajan on ja tulee aina olemaan itselleni ne oikeat reiskat, hyväksyn silti muutoksen. Neljäs ja viides osa olivat erinomaisia rykäisyjä, ja linjan olisi suonut pitävän. Nyt Capcom on ottanut vanhoista osista täysin väärät elementit ja pakkonaittanut ne uuteen konseptiin. Resident Evil 6 olisi toiminut parhaiten loppumattomilla ammuksilla ja aavistuksen kovemmalla vaikeustasolla.

Nyt haasteet ovat keinotekoisia ja raivostuttavia. Peli ei silti itsessään ole huono, ja se on suositeltava kokemus jokaiselle pelisarjasta pitävälle. Toimintakohtaukset ovat upeita ja juoni kiinnostava. Mutta turhautumiseen kannattaa silti varautua. Toivottavasti seuraava osa on rehellisesti vain yhtä asiaa, ja dumppaa loputkin vanhan liiton peliratkaisut romukuoppaan.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Toinen mielipide

Resident Evil, mitä hittoa sinulle tapahtui? Tämän kysymyksen voisi sarjalle esittää paitsi yleisesti, myös erityisesti kutososan kohdalta. Tässä vaiheessa sarjaa alamme jo olla siinä pisteessä, jossa hyvät Resident Evilit jäävät huonojen jalkoihin, eikä kutososa valitettavasti käännä kurssia, vaikka aluksi lupaavalta näyttikin.

Olin nimittäin ensimmäisten videoiden jälkeen myyty. Niissähän esitellään sitä residentevileintä osaa pelistä: yksinäinen agentti hiippailee pitkin pimeitä käytäviä säikähdellen romupinoja ja pimeästä kuuluvia ääniä. Tykkäsin kyllä nelosesta kovasti, mutta olisiko Resident Evil vihdoin palaamassa juurilleen? No ei ole, helvetti vieköön.

Kävi nimittäin ilmi, että se tunnelmallinen zombihiippailu on vain murto-osa pelin sisällöstä. Se kun on vain osa yhtä pelin neljästä kampanjasta, joissa muun muassa ja huomattavasti tunnelmointia useammin harrastetaan – sori vaan, Capcom – suorastaan surkeaa 3PS-räiskintää aseistettuja ja kovasti rysyterroristin näköisiä zombeja vastaan.

Eivätkä ne ongelmat lopu siihen. Tarina on jopa Resident Evil –peliksi halluinen ja harvinaisen kömpelösti kerrottu. Tämä yhdistettynä huonoon ja sekavaan pelattavuuteen saa aikaan pelikokonaisuuden, joka on kauttaaltaan ikävä tuttavuus ja jonka pariin jouduin aktiivisesti pakottamaan itseni.

Capcomin hypetyksiä ja useita eri moninpelimuotoja mainostaessa tulee väkisin mieleen, että jos tiimin olisi annettu keskittyä yhteen asiaan, nyt ei ehkä olisi tarjolla luokatonta peliä, jonka maksullisena DLC:nä myytävää moninpeliä monikaan tuskin tulee edes pelaamaan. Kuka siis lopulta hyötyi?

Halusin niin kovasti pitää Resident Evil 6:sta. Olen ollut pelisarjan fani alusta saakka ja löysin hyvää jopa sarjan parjatusta vitososasta. Mutta nyt olen lyöty. Resident Evil 6 on pelivuoden karvaimpia pettymyksiä.

Miikka Lehtonen

Kolmas mielipide

Nelinpeli.com

Neljäs mielipide

Odotukset olivat kohtuulliset uuden Resident Evilin kohdalla. Viidennestä osasta oli ehtinyt kulua muutama tovi ja kuutosen trailerit näyttivät, jos ei nyt mielettömiltä, niin vähintään lupaavilta. Joko vihdoin sarja olisi palannut kahden ensimmäisen pelin juurille?

Eipä niin kuitenkaan käynyt. Leonin seikkailut ovat ihan hauskaa selviytymiskauhua, nimensä mukaisesti. Odotin silti hieman muuta. Leonin kampanjassa ei jaeta panoksia aivan mielettömästi, mutta zombeja tulee vastaan runsaasti. Panokset eivät kuitenkaan loppuneet missään kohtaa täysin, eikä selviytymispelon fiilis noussut pintaan missään vaiheessa. Peli on myös kovin lineaarinen jokaisen hahmon tarinassa. Varsinkin Leonilla pelatessa näkee selvästi missä kohdin tekijät olivat ajatelleet pelaajan etenevän zombeista tehdyn pujotteluradan läpi.

Leonin vastapainona Chrisin kampanja on sitten taas hektistä, tiukassa putkessa etenevää räiskintää. Panoksia jaetaan tuon tuosta, aseita riittää ja ölleröitä tulee vastaan urakalla. Ovatpa mokomat aavistuksen Leonin hirmuja kestävämpiäkin. Chrisillä pelatessa menoon puutuu jo hyvinkin nopeasti. Jos tarkkoja ollaan, niin jo pelin demossa fiilikset Chrisiin kylmenivät, eikä uusi mahdollisuus kaveria pelastanut.

Kolmas pelattava hahmo, Jake, on erikoistunut lähitaisteluun aavistuksen Leonia ja Chrisiä enemmän, joten voisi kai sanoa, että Jaken kampanja on sekoitus kummankin edellä mainitun herran seikkailuista. Jakenkin kanssa tulee zombeja vastaan huomattavasti, joten ammunnalta ei voi välttyä, ja panoksia jaetaan avokäsin .

Lienee kohtuullista sanoa, että Leonilla tunnelma on parhaimmillaan. Chris on myös tervetullut, mutta suoraan sanottuna Chrisin kamppis on sählätty ihan huolella ja Jakea ei olisi edes tarvittu. Vastaavasti jokaisella hahmolla on mukana myös pari, joten jos herroilla ei kiinnosta pelata, voi ottaa haltuunsa vapaasti esimerkiksi Leonin parin, agentti Helena Harperin. Tosin peli ei siitä juurikaan muutu, joten ominaisuus ei ole yksin pelatessa kuin kosmeettinen. Parivaljakointi kuitenkin tuo peliin sen parhaimman jutun: co-opin. Kaverin kanssa pelaaminen on huomattavasti mukavampaa, mutta vain pienissä erissä, ettei puutumaan asti pääse.

En muista koska minulla olisi viimeksi ruvennut ohimot sulamaan jonkun pelin parissa, mutta niin kävi Ressa kutosen kanssa. Pelissä on monia ärsyttävyyksiä, joista etenkin kiipeileminen rassaa. Ne ovat oikeasti raastavampia, mitä missään pelissä on hetkeen tullut vastaan.

Loppumetreissä todella hyviä puolia pelissä on vain monimaalisesti. Toki se näyttää miellyttävältä, varsinkin hahmojen kasvot on upeaa katsottavaa ja animaatiot asialliset, mutta kaipa moni kakku on usein myös vain päältä kaunis. Itse koen Resident Evil 6:en vuoden pahimpana pettymyksenä.

Kalle Laakso

Peleisillä ruuduilla:

Resident Evil 6 -ensikosketus

Resident Evil 6 – myös kauhua, ei vain räiskintää

Resident Evil 5 Gold (PS3, Xbox 360)

Resident Evil 4 Wii Edition (Wii)

Resident Evil 3: Nemesis (GC)

Valkoisella kankailla:

Resident Evil: Afterlife

Resident Evil: Tuho (**)