Supreme Commander 2 (PC)

12.03.2010 14:00 Juho Anttila

Ensimmäinen Supreme Commander oli juuri sitä, mitä nimestäkin voi päätellä. Iso, vaatimattomampiin reaaliaikanaksuihin verrattuna jopa ylivertaisen massiivinen, mutta samalla myös oppimiskäyrältään jyrkkä ja vaativa peli.

Odotettu jatko-osa ei tyydy kopioimaan esikuvaansa paremmilla grafiikoilla. Muutoksia on tehty rohkeasti myös itse pelimekaniikkaan. Miten mahtaakaan toimia moderni, virtaviivaisempi Supreme Commander 2?

Etukäteen on pakko todeta, ettei kehittäjien lähtötilanne ole niitä kadehdittavimpia. Alkuperäinen peli on kerännyt ympärilleen pelin erityispiirteisiin ihastuneen, tiiviin fanijoukon, jota ei ole helppo miellyttää. Gas Powered Games ei ole tätä hätkähtänyt, vaan ongelmakohtiin on tartuttu rohkealla otteella. Lopputulos jakaa mielipiteitä.

Sama suku, eri laji

Supreme Commander 2 ammentaa elämännesteensä samasta kaivosta, kuin kymmenet reaaliaikanaksut sitä ennenkin. Resursseja kerätään, tutkimusta harjoitetaan ja tehtaat jauhavat vähä vähältä kasvavan tukikohdan uumenissa yksikön toisensa jälkeen lihamyllyyn heitettäväksi.

Rakennustarvikkeita löytyy kahta erilaista. Tärkeintä, eli massaa kerätään resurssipisteiden päälle pultatuilla tuotantolaitoksilla. Energiantuotantolaitoksia voi taas rakentaa minne tahansa. Hätäisimmän massantarpeen voi myös tyydyttää muuttamalla tuhoutuneet yksiköt ja rakennukset takaisin massaksi.

Teknologiajärjestelmä on kokenut uudistuksen edelliseen osaan verrattuna. Asianmukaisissa rakennuksissa tuotettavilla tutkimuspisteillä täytetään nyt viittä armeijan eri osa-alueisiin vaikuttavaa teknologiapuuta. Ensimmäisestä Supreme Commanderista tuttu tehtaiden päivittäminen on heitetty roskakoriin, nyt kaikki uudistukset ovat käytössä kaikissa tuotantolaitoksissa heti, kun ne on kerran tutkittu.

Tutkimuksen painotusta on myös viilattu. Vaikka uusia yksiköitä avautuu käytettäväksi melkoinen läjä, vaikuttavat useimmat uudistukset myös jo olemassa oleviin joukkoihin. Näin jokainen tankki ja soturi pysyy ainakin teoriassa käyttökelpoisena pelin loppuun asti.

Uudistus on selvästi onnistunut. Mikromanageroinnin karsiminen antaa mahdollisuuden keskittyä paremmin oleelliseen ilman, että varsinainen pelaaminen muuttuisi sen seurauksena vähemmän taktiseksi.

Kolmen kopla

Pelin armeijat jakaantuvat tuttuun tapaan kolmeen puolueeseen. Perinteisen oloinen UEF, uskonnollissävytteinen Illuminate sekä lihaa ja koneita yhdistelevä Cybran Nation tarjoavat kaikki hieman eri tavoin painotetun kokoelman yksiköitä ja tutkittavia teknologioita.

Perusyksiköt seuraavat kaikilla suurin piirtein samoja suuntaviivoja. On maajoukkoja, ilmavoimia ja laivastoakin, joskin viimeksi mainittu osa-alue jää hieman kahden ensimmäisen varjoon. Erilaisia yksiköitä on ensimmäistä osaa vähemmän. Suurin syy tähän on muutettu teknologiajärjestelmä, jonka vuoksi käytännöstä samasta yksiköstä ei tarvita useampaa erilaista versiota.

Pelisarjan yksi tunnusmerkki, valtavat experimentals-yksiköt näyttelevät entistä näkyvämpää roolia. Kokeellisia superaseita on nyt helpompi ja nopeampi rakentaa. Vastapainoksi ne ovat totuttua heikompia. Pelin tasapainon kannalta ratkaisu on jälleen kerran hyvä. Riskit tasaantuvat, yksittäinen yksikkö ei ratkaise enää koko matsia, eikä peli ole kerrasta hävitty huono-onnisen experimentaalin mukana. Samalla menetetään kuitenkin jotain tunnepuolella, sillä superaseet tuntuvat nyt kovin arkisilta.

Pitkä tutoriaali

Supreme Commander 2:sen yksinpeli oirehtii kokemuksen verkkopelipainotteisuutta. Tutoriaaleineen kahdenkymmenen tehtävän kokoinen paketti yrittää kertoa eeppisen, kaikkia pelin puolueita koskettavan tarinan. Samalla tulevat tutuksi sekä joukko-osastot, niiden käyttötarkoitukset että myös tukku erilaisia käyttökelpoisia taktiikoita.

Tarina tavoittelee suuria tunteita, mutta pyllähtää takamukselleen surkean ääninäyttelyn, kornien repliikkien ja laimeiden välianimaatioiden tuuppaamana. Koko sekasotku tuntuu hätäisesti kokoon kyhätyltä ylipitkältä tutoriaalilta.

Pyyhkeitä tulee myös tehtäväsuunnittelun puolelta. RTS-kliseitä kierrättävät taistelut taantuvat lähes heti samaa toistavaksi tukikohdan rakentamiseksi. Kampanjan tarjoamat opit toimivat sangen kyseenalaisesti moninpelin puolella. Yksinpelissä poikkeuksetta voiton takaavaa, ”rakenna kaksikymmentä tykkitornia ja kaiva nenää kunnes saavutat teknologiapuun korkeimman oksan” -taktiikkaa seuraaville tulee nimittäin verkossa äkkiä iso itku.

Tekniikka, tasapaino ja turpasauna

Verkkopeliinhän Supreme Commander 2 on tarkoitettu. Kuten niin monessa muussakin reaaliaikanaksussa, ensikokemus voi olla lannistava. Turpaansa voi ottaa niin monella erilaisella, mutta aina yhtä nöyryyttävällä tavalla.

Supreme Commander 2 ei kuitenkaan edusta lajityypin lannistavinta laitaa. Oppimiskäyrä on edellistä loivempi ja tarkkaavainen nojatuolikenraali oppii pian välttämään itsestään selvimmät sudenkuopat. Koska tykkitornit ja suojakentät ovat hintaansa nähden suhteellisen voimakkaita työkaluja, jää alkuryntäyksestä selviävälle yllättävän hyvin aikaa katsella, kokeilla, ihmetellä ja oppia.

Tuiki tärkeä tasapainotus toimii yllättävän hyvin. Vastalääkettä on tarjolla yleensä kaikkeen, mitä vihollisleiristä löytyy. Onnistunut hyökkäys vaatiikin erilaisten joukkojen yhteispeliä. On peliin silti jäänyt muutama epätasaisuuskohtakin, esimerkiksi ydinaseet ovat pahimmillaan sangen mauton, mutta kieltämättä näyttävä ”I Win” -nappula. Valinnanvapaus kärsii, jos henkiin jäädäkseen on käytännössä pakko seurata juuri tiettyä teknologiapolkua. ”No nukes, please” onkin tuttu pyyntö monen matsin kohdalla.

Yksiköiden suuri määrä on yksi Supreme Commanderin tunnuspiirteistä. Vaikka kakkososa vetääkin taistelut hieman pienempään mittakaavaan, on kuhina ruudulla silti parhaimmillaan melkoista. Käyttöliittymä suoriutuu suuren yksikkömäärän luomasta haasteesta mainiosti. Ensimmäisestäkin osasta tuttu mahdollisuus nostaa kamera korkealle taistelukentän yläpuolelle toimii ja antaa hyvän mahdollisuuden taktisempaan suunnitteluun.

Tekniikka ei sen sijaan aivan aina pysy valtavan yksikkömäärän mukana. Graafinen ulkoasu häikäisee lähinnä yksiköiden määrällä, mutta siitä huolimatta tiukimmat tykistökeskitykset uhkasivat kyykyttää myös suhteellisen voimallista testikonetta. Verkkopelissä esiintyi myös usein kiusallista lagia, tosin kokemus ei onneksi missään vaiheessa taantunut pelikelvottomaksi saakka.

Moni ensimmäiseen osaan kiintynyt on ehtinyt tuomitsemaan Supreme Commander 2:sen pettymykseksi. Pelisysteemiin tehdyt muutokset ovat vieneet kokemusta muutaman askeleen kohti reaaliaikanaksujen vakiintuneita toteutustapoja ja se voi tuntua tasapäistämiseltä ja sarjan erityispiirteiden tuhoamiselta.

Sille, miksi tietyt toteutustavat ovat muita suositumpia on kuitenkin syynsä. Tehtyjen muutosten seurauksena Supreme Commander 2 on edeltäjäänsä helpommin lähestyttävä, virtaviivaisempi strategiapeli. Turhien rönsyjen karsiminen on tehnyt kokonaisuudesta entistä tukevamman, mutta samalla hieman persoonattoman. Sitä toista tänä vuonna julkaistavaa SC:tä odotellessa Supreme Commander 2 kelpaa silti vähintään ravitsevaksi ja laadukkaaksi välipalaksi.

Tekijä: Gas Powered Games
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 4 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, Vista tai 7, 2,6 Ghz tai parempi prosessori, 1 Gt muistia XP:llä, 1,5 Gt muistia Vistalla tai Windows 7:lla, 256 Mt VRAM DX9 ja Pixel Shader 3,0 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, verkossa 2-8 (PC), 2-4 (Xbox 360)
Pelin kotisivu: http://www.supremecommander.com/
Juho Anttila