Tales of Symphonia: Dawn of the New World (Wii)

28.04.2010 21:00 Petteri Kaakinen

Wii ei ole juurikaan tarjonnut JRPG-faneille ilon aiheita. Julkaisuja on vähän ja nekin vähät seikkailut ovat olleet kehnohkoja. Uusimpana yrittäjänä markkinoille saapuu GameCubella Nintendo-fanien sydämiä lämmittäneen Tales of Symphonian jatko-osa. Vaikka se ei ylläkään parhaimpien Tales-pelien tasolle, se ei ole myöskään huonoimmasta päästä.

Uusi maailma, parempi maailma?

Dawn of the New Worldin tarina alkaa pari vuotta ensimmäisen osan loppumisen jälkeen. Maailmojen yhdistyminen ei ole edennyt hyvin. Ilmasto-olosuhteet ovat kokeneet valtavia muutoksia, eivätkä kahden yhdistyneen maailman ihmiset tule toimeen keskenään. Sylvarantin asukkaat pelkäävät teknologisesti kehittyneemmän Tethe’allan asukkeja, jotka kohtelevat heitä kurissa pidettävinä barbaareina. Eräänä päivänä Tethe-alla hyökkää Palmacostan kaupunkiin, jossa päähahmona toimivan Emilinkin vanhemmat tapetaan. Edeltäjää pelanneita kummastuttaa se, että hyökkäyksen taustalla vaikuttaisi olevan ensimmäisestä osasta tuttu Lloyd Irving.

Lähtöasetelmat kiinnostavalle seikkailulle olisivat siis kasassa, mutta Namco Bandain kehitystiimi ei ole osannut kasata kokonaisuutta mitenkään järkevästi. Juoni itsessään ei ole yhtään hassumpi, mutta välipätkistä puuttuu oikeanlainen dramaattisuus ja juonenkuljetus on muutenkin yhtä laadukasta kuin esikoulun joulunäytelmissä. Lisäksi ääninäyttely on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta parhaimmillaankin vain keskinkertaista.

Emil saa muitta mutkitta ärsyttävimmän päähahmon tittelin. Hän on ärsyttävä inisijä, jolla ei ole ripaustakaan itsetuntoa. Ei olisi ihme, jos moni lopettaisi pelin pelaamisen ensimmäisen tunnin aikana, sillä Emilin jatkuva valitus, nössöys ja juonenkuljetuksen auttamaton hitaus pistävät hermot koetukselle. Jos kuitenkin jaksaa tahkota turhauttavan alun läpi, Emil’kin kasvattaa hieman selkärankaa ja tästä voi lopulta löytää ihan viihdyttävän JRPG:n.

Gotta catch ’em all?

Vaikka tarina onnistuukin pettämään pahemman kerran, pelattavuus ei onneksi kärsi suurista ongelmista. Nopeatempoiset ja viihdyttävät taistelut ovat edelleen pelin ytimessä. Namco Bandai kutsuu taistelusysteemiä tällä kertaa Flex Range Element Enhanced Linear Motion Battle Systemiksi (tuttavallisemmin FR:EE-LMBS ). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hahmot voivat halutessaan juoksennella täysin vapaasti taistelukentällä, jolloin on tosin todella haavoittuvainen vihollisten iskuille. Hyökkäämiseen keskittyessään hahmo liikkuu kuitenkin vain lineaarisesti vasemmalta oikealle, kuten monissa muissakin Tales-sarjan peleissä.

Dawn of the New Worldiin on ihmiskumppaneiden lisäksi mahdollista taltuttaa kohtaamiaan vihollishirviöitä puolelleen ja käyttää niitä sen jälkeen taisteluissa. Oikeastaan niiden käyttö on aikalailla pakollista, sillä ihmiskumppaneilla on tapana liittyä ja häipyä ryhmästä vähän väliä, joten niiden apuun ei voi luottaa. Kaiken kaikkiaan erilaisia hirviöitä on yli 200 ja niitä voi kehittää syöttämällä otuksille erilaisia ruokia.

Jatko-osa poikkeaa edeltäjästään siinä, ettei maailmankartalla juoksennella itse. Määränpää valitaan sen sijaan kartalta. Tämä muuttaa pelaamisen varsin lineaariseksi, sillä pelaaja päästetään pitkälti vain niihin paikkoihin, joihin kulkemista juoni vaatii. Luolastotkin ovat muutamia umpikujallisia sivupolkuja lukuun ottamatta varsin suoraviivaisia läpijuoksuja.

Yhtenä erikoisuutena Tales of Symphonia 2:n pelaamiseen voi osallistua neljä pelaajaa. Kaverit ovat mukana vain taisteluissa, joten seikkailu hoidetaan muuten soolona. Moninpeli tuo oman ulottuvuutensa taisteluihin ja kaverit toimivat hyvin todennäköisesti huomattavasti tehokkaammin kuin pelin tekoälyhahmot, jotka ovat sanalla sanoen tyhmiä.

Kun parempaakaan ei ole

Käytetty graafinen tyyli on täsmälleen samanlainen kuin ensimmäisessä Tales of Symphoniassa, mutta jatko-osaan on tehty pieniä graafisia parannuksia. Muutokset eivät ole järisyttävän suuria, mutta kokonaisuus näyttää kaiken kaikkiaan asteen paremmalta. Tämän huomaa lähinnä niistä paikoista, jotka on kopioitu enemmän tai vähemmän suoraan ensimmäisestä osasta. Ympäristöjen kopioimisen lisäksi peli toistaa hyvin pitkälti ennestään tuttujen melodioiden uudelleensävellettyjä versioita. Musiikki ei juurikaan herätä tuntemuksia suuntaan jos toiseenkaan. Samaa ei voi sanoa ääninäyttelystä, joka on kauttaaltaan huonoa.

Tales of Symphonia: Dawn of the New World ei ole maata järisyttävän erikoinen JRPG. Juoni voisi olla huomattavasti paremmin esitetty ja yleinen toteutuskin kaipaisi lisää kunnianhimoisuutta. Pelaaminen itsessään on kuitenkin viihdyttävää ja perfektionisteille löytyy tuhottoman paljon tehtävää. Suurin ongelma on ehkä siinä, että pelin ainut erinomaisesti toteutettu alue ovat taistelut. Muutoin teos jättää paljon toivomisen varaa. Roolipelien fani voisi kuitenkin valita huonomminkin, etenkin Wiillä.

Tekijä: Namco Bandai
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: Nintendo Wii
Saatavilla: Nintendo Wii
Pelaajia: 1-4
Pelin kotisivu: http://talesofsymphonia.eu
Petteri Kaakinen