The Conduit (Wii)
Wiillä on maine lasten ja lapsenmielisten konsolina. Ei mikään ihme, kun katsoo konsolin pelitarjontaa, joka on lievästi sanottuna kallellaan kasuaaliin suuntaan. Jokaista aikuisempaan suuntaan kurottavaa peliä seurataankin herkästi kuin koko konsolin pelastajaa.
The Conduit pyrkii täyttämään ammottavaa aukkoa Nintendon lippulaivan räiskintätarjonnassa. Kentällä on tilaa, sillä kilpailijat on laskettavissa yhden käden sormilla. Mutta onko käsissä pelkkä kuriositeetti vai myös aidosti hyvä peli?
Pelin nimi viittaa portaaleihin, joiden kautta Washingtoniin tulvii outoja olioita. Onko kyse salaliitosta vai muukalaisinvaasiosta? Juonessa riittää käänteitä, vaikka omaperäisyydestä on aika turha puhua. Illuminati-viittaukset herättävät kiinnostuksen sijasta ennemminkin orastavia myötähäpeän tunteita. Pakkoko näihin on aina tunkea ne kaikkein pahimmat kliseet?
Kaukosäädin ampuu luoteja
Juonta kiinnostavampaa on kuitenkin se, kuinka Wiin ohjaimet taipuvat ensimmäisen persoonan räiskintään. Nunchukilla ohjataan ja kumarrutaan, Wiimotella sojottamalla taas tähdätään ja käännytään. Kasvohierontaetäisyydelle tunkevia vihulaisia lepytellään tyrkkäämällä ilkiöitä Wiimotella nassuun.
Pienen alkuhapuilun jälkeen juokseminen ja tähtääminen tuntuivat yllättävänkin luontevalta. Jopa siinä määrin, että isompien konsoleiden tattiohjaussysteemit meinaavat jäädä toiseksi. Ei näillä konsteilla hiirtä kampiteta, mutta konseptissa löytyy silti rutosti potentiaalia.
Kääntymiseen on sen sijaan jäänyt harmittavaa kankeutta. Pelaaja juuttuu välillä kiinni seinään tai irtaimistoon eikä tähtäintä saa osoittamaan haluamaansa suuntaan sitten millään. Tyypillisesti ongelmaa esiintyy erityisesti silloin, kun iso paha muukalaisörmy muokkaa sankarin luustoa uuteen uskoon juuri näkökentän ulkopuolelta käsin.
Kranaattien heitteleminen Nunchukia heiluttamalla on myös melkoista hasardia. Teoriassa lahjapaketit lentävät kohteeksi valitun vihollisen suuntaan. Arvatkaapas, mitä tapahtuu, kun juuri heittohetkellä hahmon edessä vilahtaa jotain pientä ja kiukkuista? Itse aiheutettu räjähdyskuolema ei naurata varsinkaan silloin, kun edellinen talletuspistehavainto on vanhentunut jo useamman minuutin ajan.
Washington sisältä päin katsottuna
Ilmeisesti ensimmäisen persoonan räiskinnän julkaiseminen Wiille on jo itsessään siinä määrin rohkeata, etteivät tekijät ole halunneet ottaa riskejä itse pelin puolella. Kenttäsuunnittelu on hyvin perinteistä eikä pelkästään hyvässä mielessä. Valtaosa tasoista koostuu sarjasta itseään toistavia huoneita ja käytäviä. Muutamat vastaan tulevat ulkoilma-alueet ovat nekin kovin ahtaan oloisia.
Vastapainona tiukalle putkimaisuudelle maisemat näyttävät oikeastaan aika hyvältä. Toki tehokonsolien ja peli-PC:n omistajat nauravat itsensä tärviölle, jos väitän The Conduittia nätiksi peliksi, mutta alusta huomioon ottaen räime on sekä sujuvaa että näyttävää. Tuhottavissa olevista portaaleista tulvivat loputtomat vihollislaumat kävivät ajoittain hermoille, mutta matkan varrelle ei silti juuri osunut peli-ilon tappavaa turhautumista aiheuttavia haasteita.
Vanhanaikaiseksi putkijuoksuksi pelaaminen oli myös ajoittain jopa hämmentävän hauskaa. Tauoton ja sulava toiminta tarjoaa käsille ja alitajunnalle mukavasti tekemistä tietoisuuden askarrellessa vaikkapa suhteellisuusteorian ja maailmanrauhan parissa. Uutuudenviehätykselläkin oli varmasti roolinsa, sillä nihkeän lyhyt kuudessa tunnissa läpi pyörähtänyt kokemus rupesi jo loppupuolella hieman tympimään.
Sokeiden valtakunnassa
The Conduitin ainoa ihan oma idea on ASE, pallon muotoinen laite, jonka avulla voidaan hakkeroida tietokoneita, etsiä piilotettuja kytkimiä ja häiritä näkymättömiä vihollisia. Käytännössä tämä tarkoittaa tiettyjen huoneiden jokaisen nurkan läpikäymistä ennen kuin seuraava ovi aukeaa. Idea jää puolitiehen loppupuolella nähtävien häiveasuisten hirviöiden etsimistä lukuun ottamatta.
Enimmillään kahdentoista pelaajan moninpeliä mainostetaan vinolla pinolla pelimuotoja, mutta käytännössä tarjolla on vain muunnelmia kuolonottelusta, tiimipohjaisesta rähinästä ja lipunryöstöstä. Peliseuran etsimiseen meni aikaa keskimäärin vartti, mutta kun ottelut saatiin vihdoin käyntiin, haulikkohippa toimi teknisesti ihan mukavasti. Tätä samaa on vain nähty PC-puolella jo kymmenen vuoden ajan.
Vanhanaikaisuus onkin The Conduitin pahin kompastuskivi. Sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas ja Wiin surkeassa räiskintätarjonnassa Conduit on tunkkaisuudestaan huolimatta kärkipään suoritus. Rehellisyyden nimissä on silti todettava, että isompiensa rinnalla sillä ei ole mitään jakoa. Jos television alla hurisee PlayStation 3 tai Xbox 360, on vaikea keksiä syitä käyttää rahaa Conduittiin.
Vaikka The Conduit ei osoittautunutkaan messiaspeliksi, näen sen silti mielenkiintoisena todisteena Wiin toimivuudesta myös räiskintäpelien alustana. Wiimote on oiva työkalu tähtäämiseen, jos heikompi grafiikka ei muodostu kynnyskysymykseksi. Nyt tarvittaisiin tekijä, joka korjaa nähdyn puutteet. Sellaisia ei vain liene jonossa ruuhkaksi asti, The Conduitkaan kun ei ole myynyt järin hyvin. Jospa lopputekstien aikana vihjailtu mahdollinen jatko-osa parantaisi suoritusta, siihen saakka Nintendon omistajat joutuvat valitettavasti tyytymään jämäpaloihin.
Tekijä: High Voltage Software
Julkaisija: Sega
Testattu: Nintendo Wii
Saatavilla: Nintendo Wii
Pelaajia: 1-12
Pelin kotisivu: http://www.conduitgame.com
Juho Anttila
Lue myös
Another Code: R – A Journey Into Lost Memories (Wii)
Battlefield 1943 (PC, PS3, 360)
Call of Juarez: Bound in Blood (PC, PS3, 360)
New Play Control! Pikmin 2 (Wii)
SBK 09 Superbike World Championship (PC, PS3, 360)
