Uusimmat

Digikirjojen kopiosuojaukset puhuttavat

21.10.2010 13:45 Jukka O. Kauppinen

Viimeisen muutaman kuukauden aikana digitaaliset kirjat, e-kirjat, ovat puhuttaneet kansaa ahkerasti. Useimpia digikirjallisuus ei hetkauta, sillä onhan aihe sinällään melkoisen vanha. Joskus viitisen vuotta sitten itsekin kirjoittelin jutun e-kirjoista, tutkaillen muun muassa ilmaisten digikirjojen saatavuutta ja kännykköjen digikirjojen lukuohjelmia. iPadin, Amazonin Kindlen ja muiden uusien lukulaitteiden myötä digitaalinen kirjamyynti on kuitenkin lopulta muuttumassa todeksi. Vielä kun jakelukin sujuisi….

Esimerkiksi Akateemisen kirjakaupan aiemmin tässä kuussa avaama digitaalinen kirjakauppa todettiin heti alkuunsa melko epäonnistuneeksi tekeleeksi.

Esimerkiksi Kenneth Falckkirjoittaa blogissaan varsin epäonnistuneesta kirjanostostaan Akateemisesta ja toteaa lopuksi:

”Tässä ollaan nyt täsmälleen samassa tilanteessa kuin musiikkibisnes oli jokunen vuosi takaperin, ja ollaan toistamassa täsmälleen samat virheet kuin silloinkin.”

Otso Kivekäs puolestaan toteaa tekijäoikeuskirjoituksessaan, että…

Kirjojen kohdalla binääriaika on vasta alkamassa. Näyttää siltä, että kirja-ala aikoo toistaa musiikkiteollisuudessa jo hyvin koeteltuja virheitä, joissa voi turvallisesti luottaa epäonnistuvansa. Sen jälkeistä kehitystä on vaikeampi arvata.

Molempia kirjoituksia referoiva Hannu Oskala arvioi kuitenkin, että digitaalisten kirjojen kopiosuojaukset ovat ihan asiaa, jos ne toteutetaan järkevästi.

Musabisneksen “moka” oli se, että cd-levy luotiin avoimeksi alusta lähtien. Vuonna 1980 ei voitu edes kuvitella, että jokaisella ihmisellä olisi taskussaan laite, jolla voitaisiin lähetellä megatavujen (gasp) kokoisia tiedostoja ympäri maailman.

Tämän sudenkuopan e-kirjabisnes nyt yrittää ohittaa ja mahdollisesti jopa onnistuu siinä.

Kun tähän lisätään musiikkibisneksen etsikkoaikaa kehittyneempi internet-kauppa ja aukottomasti toimivat palvelukonseptit (Kindle, iBookStore), niin e-kirjojen tulevaisuus näyttää musiikkibisnestä valoisammalta. Ja siihen tulevaisuuteen drm kuuluu olennaisena osana.

Kirjojen kopiosuojaukset ovatkin aihe, joka jakaa varmasti monien mielipiteitä vielä pitkään. Lukulaitteita ja erilaisia standardeja on kuitenkin tällä hetkellä niin monia, että kenttä on varmasti totaalisen sekaisin vielä pitkään. e-kirjojen tilanteen selkeytymistä odotellessa kannattaakin turvautua Project Gutenbergin ilmaisten kirjojen arkistoon, sillä palvelun yli 33 000 tekijäoikeusvapaasta teoksesta löytää varmasti hyvää luettavaa.

Gutenbergin partneriverkoston kautta netistä voi ladata maksutta yli 100 000 kirjaa, joten luettavaa löytyy aivan taatusti. Myös suomenkielellä. Gutenbergissä on yli 500 suomenkielistä teosta, mukaan lukien Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jonka voit halutessasi ostaa myös Akateemisen digikaupasta 27 euron hintaan. Toinen on ilmainen ja suojaamaton, toinen kopiosuojattu. Kumman lataisit mieluummin?

Lisätietoja: http://www.gutenberg.org

Lue myös

Arvostelu: Disciples III: Renaissance (PC)

Brasilia haluaa kieltää Grand Theft Autot koko maailmalta

Facebook-pelit nuuskivat yksityistietoja

Steam-palvelulla jo 30 miljoonaa asiakasta