Uusimmat

GTA oli vähällä päätyä roskikseen

12.02.2011 17:30 Jouni Mäki-Panula

Grand Theft Auto on vakiintunut pelimaailman kiintotähdeksi, mutta pelisarjan alku ei ollut lainkaan ruusuinen. Syntyvaiheita on valottanut Gary Penn, joka työskenteli sittemmin Rockstar Northina tunnetussa DMA Designissa ensimmäisen GTA:n parissa 1990-luvulla.

”Alkuperäinen GTA oli vuosia yhtä sotkua, eikä se koskaan mennyt eteenpäin tai edennyt mihinkään”, aloitti Penn löylytyksensä.

”Todellista etenemistä ei tapahtunut lainkaan. Se melkein päätyi roskikseen. Julkaisija BMG Interactive halusi perua sen, koska kehitystä ei tapahtunut.”

Pennin mukaan GTA:n kaksi avainongelmaa olivat vakaus ja pelattavuus. Pelin toteutus oli niin surkea, että se kaatuili jatkuvasti, eikä sitä voitu edes kunnolla testata. Pelattavuudessa oli niin ikään toivomisen varaa, sillä auton hallintaa pidettiin suorastaan kauhistuttavana. Olennainen osa pelistä oli perustavanlaatuisesti rikki.

Lopulta koitti kuitenkin hetki, jolloin GTA:n tekoäly meni virhetilaan johtaen poliisivoimien vauhkoontumiseen pelissä. Poliisit eivät käyttäytyneet kuten oli suunniteltu, vaan olivat suorastaan mielipuolisia yrittäen ajaa pelaajan päälle. Lopputulos oli niin jännittävä ja dramaattinen, ettei siitä haluttu luopua.

Bugista alkunsa saanut käyttäytymismalli muovasi GTA:n pelikokemusta johtaen lopulta pelisarjan kolmanteen osaan ja todelliseen supermenestykseen.

Lähde: Penn: First Grand Theft Auto Was ’Almost Canned’.

Lisää aiheesta

Grand Theft Auto: Double Pack (Xbox)

Grand Theft Auto: San Andreas (Xbox, pc, PS2) 

Grand Theft Auto IV (PS3, 360) 

Grand Theft Auto IV (PC)