Uusimmat

Guillermo del Toron kauhupeli sai kirveestä

07.08.2012 14:00 Miikka Lehtonen

Voi Guillermo del Toroa, sillä espanjalaisen elokuvagurun projektit tuntuvat olevan vastatuulessa. Ensin lähti mielenkiintoiselta kuulostava Lovecraft-elokuva, nyt taas kauhupelien trilogia.

Guillermo del Toro todellakin on yrittänyt jos jonkinlaista mielenkiintoista. Mies suunnitteli esikuvalle uskollista ja mielenkiintoiselta kuulostavaa elokuvaversiota H.P. Lovecraftin At the Mountains of Madness -kirjasta. Se kuopattiin, koska Hollywood ei uskonut suuren budjetin K18-elokuvan mahdollisuuksiin, eikä del Toro halunnut vesittää visiotaan.

Työn alla oli myös kauhupelejä. Insane-nimellä kulkeva pelisarja olisi del Toron mukaan tarjoillut aivan uudenlaisia ja raflaavia kokemuksia kauhupelaajille. THQ oli täysillä mukana trilogian verran ja tuotanto oli jo pitkällä: sarja julkistettiin vuonna 2010 ja ensimmäisen osan piti ilmestyä jo ensi vuonna. Piti. Sillä nyt THQ on perunut koko sarjan. THQ:sta kun on kyse, syynä on tietenkin se, että firma on niin persaukinen, ettei raha riitä kuin taattujen rahasampojen jynssäämiseen. Niinpä IP-oikeudet on palautettu del Torolle ja mies voi nyt tehdä pelisarjallaan mitä haluaa.

Lähde: The Verge

Lue myös

Endless Space (PC)

Angry Birdsiä yhteistyössä – haastattelussa Housemarquen Ilari Kuittinen

Fotorealismista vaihtelua peleihin? Notch ei ole vakuuttunut

Ranteet auki: masokistilelu QWOP:in kehittäjän uusin peli CLOP tarjoaa lisää kärsimystä

Muropaketin uusimmat