Uusimmat

Huhupartio: THQ on historiaa

15.01.2012 22:14 Miikka Lehtonen

Nyt saattoi pamahtaa se todellinen uutisvuoden megapommi, jolle ei välttämättä tule ihan heti vertaista. Twitterissä nimittäin on myöhäisillan mittaan kiehunut dramaattinen tieto, jonka mukaan pelikustantaja THQ olisi historiaa.

Twitterissä puhutaan tiedoista, me puhumme huhuista kissankorkuisella H:lla kirjoitettuna. Varmaa ei ole vielä mikään ja tilanne tulee varmasti selkeytymään ajan myötä, mutta nyt on käsillä niin iso juttu, että emme malttaneet odottaa. Twitterissä pyörivien ja useiden tahojen antamien lausuntojen mukaan pelikustantaja THQ on nimittäin historiaa. Kaikki sai alkunsa, kun pikaviestimeen postattiin tieto siitä, että ainakin meikäläisen hartaasti odottama Warhammer 40K: Dark Millennium Online oli peruttu. Mutta ei se siihen jäänyt.

Kohtapuoliin tuli nimittäin lisätietoja, joiden mukaan THQ olisi perunut kaikki vuodelle 2014 kaavaillut pelinsä ja lisäksi palauttanut Disneylle heiltä ostamiaan pelioikeuksia ilmaiseksi. Tämä siis tarkoittaisi käytännössä sitä, että pelikustantaja THQ olisi olemassa vain sitä varten, että joku ostaisi firman rippeet ja tekisi niillä mitä haluaisi.

Mutta uskoako vai eikö? Tältä pohjalta en vielä repisi pelihousujani. Uudelleentweettauksia ja muita juttuja jäljittämällä reitti vie yhden IGDA-kihon Twitter-tilille, joka tuntuu olevan koko keissin ainoa todellinen alkuperäislähde. Ja samaan aikaan Relicin community-pomo väittää sitkeästi, että heillä on huomisaamuna normaalisti sovittu tapaaminen THQ:n edustajien kanssa ja että he olisivat kuulleet asiasta jo viikkoja sitten jos huhuilla olisi perää.

Eli hieman ankaltahan tämä näyttää. Mutta mitä jos kuitenkin? DarkSiders, Warhammer 40K: Space Marine, Company of Heroes, Warhammer 40K: Dawn of War, Metro 2033, Saints Row… kyllä huomenna riittänee huutokaupassa huutajia, mikäli huhut todellakin ovat totta. Kolikon kääntöpuolella pitää myös huomioida se, että THQ:n osakkeiden kurssi on ollut alhainen jo pitkään ja romahti joitain viikkoja sitten täysin. Joten on myös aivan mahdollista, että firma on tullut tiensä päähän. Aika näyttää.

Päivitys 16.1.2012:

Tarina jatkuu: THQ kiistää peruutukset: kaikki hyvin

Lähde: NeoGAF

Lähde: https://twitter.com/#!/TheKevinDent/

Lue myös

Fanit vaativat Valvelta tietoa HalfLifen tulevaisuudesta

IL-2 Sturmovik – se alkuperäinen siis – päivittyi!

Wiikon wanha: Syndicate – korporaatiodystopiaa ja huumehemmoja

Vuoden 2011 epäonnistujat: Flatout 3 oli huonoin peli