Uusimmat

Kehittäjät korjasivat pari Diablo 4:n pelaajia raivostuttanutta ominaisuutta

Kuva: © Activision Blizzard

01.08.2023 09:41 Muropaketin toimitus

Blizzard on parantanut Diablo 4:n hevosella ratsastusta.

Diablo 4 esittelee pelisarjaan uutena ratsastuksen, jolla paikasta toiseen pääsee joutuisammin. Nyt sen viimeisimmätkin ongelmat ollaan aikeissa korjata.

Pelaajat ovat raivostuneet ratsastamisen osalta muutamaan ominaisuuteen, jotka hidastavat suotta pelaajan etenemisen. Yksi näistä on toisinaan tielle jätetyt barrikaadit, joita hevosella ei voi tuhota, vaan pelaajan täytyy jalkautua. Tulevan 1.1.1.-päivityksen myötä hepalla voi jatkossa ratsastaa näiden lävitse.

Toisekseen kehittäjät eliminoivat toisen närää aiheuttaneen piirteen, joka koskee hevosen kutsumisen jäähtymisaikaa. Hevosen selästä on joutunut hyppäämään toistaiseksi aina pois kiivetäkseen tikapuita, mutta sen selkään ei kuitenkaan ole päässyt takaisin välittömästi, vaan vasta kymmenen sekunnin odottelun jälkeen. Tulevan päivityksen jälkeen tästäkään ei tarvitse enää murehtia, sillä tikapuiden kerrotaan nollaavan odotusajan jatkossa välittömästi.

Lue myös: Arvostelu Diablo 4 on taivaallisen upea peli suoraan helvetin syövereistä