Kolmannen maailmansodan puitteet ovat komiat mutta toteutus kompastelee

20.03.2012 18:00 | Jukka O. Kauppinen

Miikka Lehtonen on tykännyt kovasti Eugen Systemsin RTS-sotapeleistä, joten kaveri odottelikin kovasti Wargame: European Escalationia. Käteen saatiin kuitenkin vähän erilainen peli kuin mitä Eugenin teoksiin aiemmin tutustunut osasi odottaa.

Kun riitapukareita riittää, niin riittää myös kalustoa. Jenkit, kumpikin Saksa, Ranska, Neuvostoliitto ja pienemmät takapirut raahaavat omaa rautaansa rajalle alati kasvavissa määrin. RUSE pyrki abstrahoimaan kaiken siihen pisteeseen, että pelissä ei varsinaisesti ollut edes mitään Tiger-tankkeja tai P-51-lentokoneita, vaikka niiden mallit pelissä nähtiinkin. Sen sijaan teknisesti tärkeää oli se, oliko yksikkö raskas panssarivaunu vai maataistelukone. Kullakin kun oli oma roolinsa pelin ehdottomassa kivi-paperi-sakset-asetelmassa.

Wargame vääntää mittarin aivan toiseen suuntaan. Erilaisia yksiköitä on pitkälti yli 300, joskin suuri osa niistä on saman perusyksikön eri variantteja. Esimerkiksi Leopard-panssarivaunuja pelistä löytyy puoli tusinaa erilaista. Eroa kuitenkin on paitsi aseistuksessa, myös tehokkuudessa. Yksiköitä kun mallinnetaan eri puolilta eri tehoisilla panssareilla, eri tavalla eri kohteisiin tehoavilla aseilla ja niin edelleen.

Lue koko arvostelu: Wargame: European Escalation (PC)

Lisää aiheesta

Act of War: Direct Action (pc)

Jagged Alliance: Back in Action (PC)

Men of War: Vietnam (PC)

RUSE (PC, PS3, Xbox 360)

Lue myös

J.U.L.I.A (PC)

Mass Effect 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Microsoft Flight (PC)

Street Fighter X Tekken (PC, PS3, Xbox 360)