UUSIMMAT

Oculus Rift ajautui presidentinvaalien ristituleen

27.09.2016 17:00 | Juho Anttila

Politiikka on aihe, joka kuumentaa tunteita niin täällä kuin rapakon takanakin. Erityisesti Yhdysvalloissa kuumana ja rumanakin vellova presidentinvaalikampana jakaa kansaa kahtia melkoisen jyrkästi. Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslaseja väsäävä Oculus on myös tullut vedetyksi keskelle poliittista sotkua perustajansa Palmer Luckeyn vuoksi.

Kohu alkoi, kun maailmalle levisi tieto siitä, että Palmer Luckey rahoittaa Donald Trumpia kannattavaa, nettitrollaamiseen keskittynyttä verkkoryhmää. Väitteiden mukaan NimbleRichMan-nimellä esiintynyt Luckey vastasi paitsi ryhmä rahoittamisesta, myös suuresta osasta sinne lähetettyjä vähemmän asiallisia viestejä.

Palmer Luckey myönsi lahjoittaneensa ryhmälle 10 000 dollaria, mutta kielsi olevansa mies NimbleRichMan-nimimerkin takana. Alkuperäisen paljastuksen tehnyt Gideon Resnick kuitenkin vakuuttaa, että Palmer Luckey on vahvistanut sähköpostitse lähettäneensä viestejä mainitulla tilillä.

Kaikki Oculus Riftiä käyttävät pelinkehittäjät eivät ole suhtautuneet kohuun olkiaan kohauttaen. SuperHyperCubea kehittävä Polytron ilmoitti, ettei firma tue enää Oculus Riftiä. Scruta Games puolestaan vaati Palmer Luckeyn eroa Oculusista. Edge of Nowhereä kehittävä Incomniac Games tyytyi tuomitsemaan NimbleRichMan-nimimerkillä kirjoitetut viestit.

Oculusin toimitusjohtaja Brendan Iribe on myös kommentoinut kohua julkisuudessa. Iribe tunnistaa Luckeyn toiminnan Oculusille aiheuttaman vahingon, mutta muistuttaa silti, että kaikilla Oculusin työntekijöillä on oikeus poliittiseen mielipiteeseensä. Samassa yhteydessä Iribe kuitenkin muistutti, etteivät Palmer Luckeyn sanomiset edusta Oculusin virallista kantaa.

Lähde: Gamesindustry

Lisätietoja: www.oculus.com

Oculus
Kaikki jutut aiheesta