UUSIMMAT

Pelaa itsellesi muhkeammat aivot

07.04.2014 17:00 | Miikka Lehtonen

Kun minä olin nuori, vanhemmat dissasivat pelaamista. Siitä tulee laiskaksi ja tyhmäksi, väittivät. No, väärässä olivat, sillä tuore tutkimus osoittaa, että reipas pelaaminen tekee juuri päinvastaista: kehittää aivoja.

Forbesin verkkoversio uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, joka on yhdistänyt reippaan ja aktiivisen pelaamisen aivojen kehitykseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 152 kasvuikäisen nuoren aivoja ja peliharrastusta. Tutkimukseen osallistuneet vekarat pelasivat keskimäärin 12,6 tuntia viikossa. Vaikka pojat pelasivatkin enemmän kuin tytöt, molemmat sukupuolet viettivät ”merkittävästi” aikaa konsoliensa parissa. Tarkoituksena oli selvittää, miten pelaajien aivoille harrastuksen myötä kävisi. tulokset saattavat yllättää.

Kävi nimittäin ilmi, että paljon pelaavien nuorten aivot olivat tiheämmät kuin heidän vertaistensa kahdella merkittävällä alueella. Etuaivokuorta pidetään aivojen komentokeskuksensa, sillä korkeampi ajattelutoiminta, kuten tietoiset päätökset ja itsehillintä, tapahtuu siellä. Samaten aivojen osa, joka kontrolloi ja käsittelee visuaalista tietoa ja välittää sitä motoriikalle, oli aktiivisten pelaajien keskuudessa kehittyneempi kuin heidän vertaisillaan.

Ei tietenkään mikään ihme. Pelit vaativat nopeaa ajattelua ja silmänräpäyksessä tehtäviä päätöksiä, joiden tulokset täytyy välittömästi välittää käsille toteutusta varten. Ei mikään ihme, että peliharrastus siis kehittää ja parantaa aivojen valmiutta suoriutua näistä tehtävistä.

Kukas sitten rakentaisi seuraavaksi aikakoneen ja menisi kertomaan asiasta meidän 80-luvun lasten vanhemmille?

Lähde: Forbes

Lisää aiheesta

Mitä parempi pelaaja, sitä suuremmat aivot 

Muropaketin uusimmat