Uusimmat

PlayStation 4 -yksinoikeushitti Resogun sai alkunsa jo vuonna 2009

11.07.2014 22:00 Juho Anttila

Suomalaisen Housemarquen Resogun oli PlayStation 4:n ohkaisen julkaisupelivalikoiman kiistaton helmi ja yhä yksi konsolin parhaista peleistä. Peli oli omalla tavallaan loogista jatkumoa saman firman Super Stardust HD -hitille. Moni ei kuitenkaan tiedä, että Resogunin tarina alkoi jo vuonna 2009.

Tämä paljastui Housemarquen toimitusjohtaja Ilari Kuittisen ja markkinoinnista vastaavan Mikael Haverin esityksessä Illusion-seminaarissa. Alun perin peli kulki nimellä Radiant Pixel. Tuohon aikaan kovasti eri näköistä pelikonseptia esiteltiin useille julkaisijoille. Alustavaihtoehtoina oli alun perin sekä PlayStation 3 että Xbox 360.

Nimi vaihtui Resoguniksi vuonna 2011, pääasiassa sen vuoksi, että aiempi nimi olisi voinut aiheuttaa ongelmia Pixel Junk -brändin kanssa. Tuolloin pelistä oli näytettävänä vain konseptivideo. Sylinterimäinen maailma oli tuotu mukaan konseptiin jo tässä vaiheessa ja videolla nähty pelikokemus oli jo tunnistettavissa Resoguniksi, siitä huolimatta, että graafinen ulkoasu poikkesi vielä merkittävästi lopullisesta.

Yksinoikeussopimus Sonyn kanssa syntyi vuonna 2012 ja siinä vaiheessa PlayStation Vita:lle ja PlayStation 3:lle suunniteltu peli vaihtui PlayStation 4 -julkaisuksi vuonna 2013. Loppu onkin palkintojen ja kehujen täyttämää historiaa.

Lisää aiheesta

Suomen peliala valitsi Resogunin vuoden suomipeliksi

Ari Pulkkinen kertoo: Pelimusiikki on vihdoin Teosto-kelpoista

Pelijournalistilegenda Ste Curran julisti pelialan kuolemasta

Muropaketin uusimmat