Suomelle Ultra Street Fighter 4:n MM-hopeaa!

15.11.2014 12:23 | Jukka O. Kauppinen

Suomen mitalimenestys eSports-olympialaisissa jatkuu. IeSF:n Bakussa järjestettävään turnaukseen osallistuva maajoukkueemme on napannut jo kolmannen mitalinsa, tällä kertaa hopeaa Ultra Street Fighter 4:ssä. Mitalin nappasi Joni “Jonsai” Wielert.

Suoraan Bakusta kerrotun raportin mukaan:

Turnaus lähti liikkeelle Wielertillä erittäin vakuuttavasti ja hän tiputti jopa ennakkosuosikin Etelä-Korean alempaan lohkoon. Lopulta Wielert voitti koko ylemmän lohkon ja jäi odottamaan alemmasta lohkosta vastustajaansa kultaotteluun.

Alemmassa lohkossa Etelä-Korean edustaja dominoi ja eteni lopulta Wielerttiä vastaan.

Kultaottelussa formaattina oli kaksi paras viidestä ottelusarjaa, jossa ylemmälle lohkon voittaneelle Wielertille riitti vain yksi paras viidestä ottelusarja voittoon, johtuen ylemmän lohkon edusta. Etelä-Korean edustajalla oli kuitenkin niin vahva vauhti päällä, että molemmat ottelusarjat päätyivät lopulta hänen voittoonsa.

Wielertin pelaajaprofiilia lainaten:

 Mitkä ovat tällä hetkellä kaikkein arvostetuimpia Ultra Street Fighter IV -turnauksia maailmalla? Millaiselta IeSF-turnaus näyttää näihin muihin turnauksiin verrattuna?

Varmasti vuosittainen Evolution- tapahtumassa järjestettävä USFIV- turnaus on kaikinpuolin arvostetuin. Tänä vuonna ehkä toiseksi arvostetuin on joulukuussa järjestettävä Capcom cup. IeSF-turnauksessa on vähäinen osallistujamäärä, enkä tiedä pelaajista kuin puolet, niin vaikea sanoa.

Millainen osallistujakunta IeSF:n Ultra Street Fighter IV -turnaukseen on tulossa tänä vuonna? Onko turnauksesta tulossa kovatasoinen?

Kaikki osallistujat eivät ole tuttuja, mutta ainakin Etelä-Korean Infiltration on ollut jo pari vuotta maailman parhaimmistoa. Norjan, Ruotsin ja Australian edustajat ovat myös kovatasoisia.

Kuten muissakin taistelupeleissä, myös Ultra Street Fighter IV:ssä keskitytään pelaamaan tietyillä hahmoilla. Kertoisitko tarkemmin, mitä erilaiset hahmot ovat, ja miten hahmovalinnat vaikuttavat pelaamiseen? Mitä hahmoja aiot pelata Bakun turnauksessa? Kerro tarkemmin pelaamistasi hahmoista: mitkä ovat niiden vahvuudet ja heikkoudet?

Jotkut hahmot ovat vaarallisia lähellä ja jotkut ovat parhaimmillaan pitäessään etäisyyttä. Toiset tekevät paljon damagea kerralla, mutta ovat ehkä hitaita ja vaikeita puolustaa ja päinvastoin. Pelaan varmaankin kolmea eri hahmoa vastustajasta riippuen. Guyta, Blankaa ja Dictatoria. Kaikki ovat suhteellisen tasapainotettuja hahmoja.

Mitkä ovat tavoitteesi Bakun-turnauksessa?

Olen tyytyväinen päästessäni top-3:seen. Voitto kuitenkin tavoitteena.

 

Pelien striimejä voi katsoa osoitteesta http://ie-sf.com/en/media/live.php.

Lisätietoja: http://www.seul.fi/

Lisää aiheesta

Suomen eSportsin MM-maajoukkue: 1. kisapäivä 

Suomen eSports-joukkueen MM-perjantai: Tekken Tag Tournament 2 ja StarCraft II 1

Suomi nousi nappasi ensimmäisen mitalin – Tuulalle Tekkenin MM-pronssi

Suomen eSports-maajoukkue: ”kolme maata ja orientaatiota” – turnaus alkoi