Uusimmat

Testissä Razer Man O’War – pelikuulokkeiden (kallista) aatelia

14.07.2016 18:00 Jukka O. Kauppinen

Hyvät äänet ovat pelaajille lähes elintärkeitä. Ei vain siksi, että joissakin peleissä äänipuolella on pärjäämisenkin kannalta merkitystä. Joskus hyvät äänet jopa tuplaavat pelin lumon ja vetovoiman. Vaan milläs saisi aikaan hyvän peliääntentoiston?

Juho Anttila koeajoi Razerin päheät Man O’War -kuulokkeet ja tykkäsi. Tykkäsi, vaikka parinsadan euron hintalappu yskittikin.

Kaikki yllä mainittu on toki toissijaista, jos itse asia, eli äänenlaatu ei ole kohdillaan. Testijakson aikana käytin Man O’Waria pelaamiseen sekä Windows-ympäristössä että PlayStation 4 -konsolilla, hevittämiseen Windowsilla ja Mac OS X -läppärillä sekä viimeksi mainitulla myös puhtaasti työperäisiin verkkopalavereihin.

Tässä vaiheessa perinteisenä varoituksena totean, etten ole hertsin puolikkaita munaskuillani aistiva hifisti, joten äänen tarkimpia nyansseja en edes pyri arvioimaan. Isoissa linjoissa pysytellen totean kuitenkin, että toisin kuin monien muiden pelikuulokkeiden kohdalla asian laita on, Man O’War sopii oikein hyvin myös ainakin raskaamman musiikin toistamiseen. Äänimaailma on muhkea mutta tasapainoinen ja jos ihan heti ei sävyt osu kohdilleen, Razer Synapse -ohjelmiston tarjoamat säätömahdollisuudet antavat mahdollisuuden säätää äänimaailma kohdilleen.

Sovelluksen kalibrointitoiminnallisuus demoaa myös mukavasti luurien virtuaalista 7.1-äänimaailmaa. Lyhyesti sanottuna ääni kuuluu sieltä mistä pitääkin, selvästi ja erottuvasti. Tämä kävi ilmi myös pelitestissä. Aivan erinomainen uusi Doom on hieno peli muutenkin, mutta kunnollisilla kuulokkeilla koettuna demoninmurhaus nousee aivan uudelle viihdyttävyysasteelle.

Lue koko arvostelu: Razer Man O’War – mainiot luurit, suolainen hinta

Razer Man O'War

Lisää aiheesta

Creative Sound Blaster P5 – testissä napakat ja tasapainoiset nappikuulokkeet

MSI DS502 Gaming Headset – kaikessa hyvää perustasoa mutta ei

PlayStation Wireless Stereo Headset 2.0: laadukasta ääntä järkihintaan

Sound BlasterX H7 – ” loistava valinta laadukkaita kuulokkeita etsiville”

Steelseries Siberia 350 Gaming Headset – ajatukset ihan muualla kuin äänenlaadussa