Wii ykköskonsoli Euroopassa
Nintendo Wii -konsolin myynti Euroopassa on ohittanut 30 miljoonan kappaleen rajan. 30 miljoonan myynnillä Wii on tiettävästi nykysukupolven myydyin konsoli Euroopassa. PlayStation 3:a oli viime elokuussa myyty alueella 22 miljoonaa, mutta Xbox 360:n osalta myyntimäärää Euroopassa ei ole kerrottu.
Maailmanlaajuisesti Xbox 360:ta on myyty 66 miljoonaa.
Kaikkien aikojen myydyimmäksi konsoliksi Euroopassa Wiillä on vielä matkaa. Edellisenkin sukupolven konsoleista PlayStation 2:ta myytiin Euroopassa reilusti yli 50 miljoonaa.
Lue myös
Diablo 3:sta hiotaan edelleen, isoja ja pieniä muutoksia luvassa
Lantrek ’12 starttasi suomalaisen lanikauden
Resident Evil 6 julkistettiin – bioterroristijahtia Kiinassa