UUSIMMAT

Rainbow Six Siegen pelaajille luvassa hyviä uutisia loppuvuodelle – tulossa jälleen reilusti uutta pelattavaa, sisältöä ja parannuksia pitkin vuotta

21.02.2021 23:04 | Muropaketin toimitus

Ubisoftin suosittu tiimiräiskintä Rainbow Six Siege käynnistää tänä vuonna kuudennen vuoden, joka tarjoaa faneille jälleen ison liudan uudistuksia.

Medialle pitämässään esittelytilaisuudessa julkaisija esitteli tulevan vuoden antia, joka on jaettu jälleen neljään pienempään kauteen. Luvassa on tuttuun tapaan kaivattuja muutoksia pelin vanhempiin karttoihin, muutama uusi operaattori sekä muuta pienempää sisältöä ja korjausta pelin metaan.

Tuntuvimpina uudistuksina peliin lisätään vuoden aikana kaksi uutta operaattoria, joista ensimmäinen saapuu jo alkuvuodesta käynnistyvässä Crimson Heist -päivityksessä. Tuolloin mukaan saadaan argentiinalainen Flores, jonka erikoiskyky on kauko-ohjattava pommilla varustettu drone omiaan tuhoamaan vihollisten asettamat ansat, esteet tai itse viholliset. Toinen merkittävä lisäys saadaan vaihtoehtoiseksi kakkosaseeksi saapuva yhdellä kudilla varustettu Gonne-6, joka on tarkoitettu tuhoamaan tiettyjen hahmojen luodinkestäviä laitteita.

Kuluvan vuoden aikana tekijät aikovat lisäksi parantaa pelin kulkua ja tehdä siitä mieluisamman muun muassa aloitteleville pelaajille. Crimson Heistin myötä muun muassa pelin nykyinen nopeus/suoja-järjestelmä muokataan selkeämmäksi, matsinhakua parannetaan smurffausten estämiseksi ja annetaan aloitteleville pelaajille pehmeämpi lasku valikoitujen karttojen avulla. Jälkimmäistä pyritään tukemaan myös entistä inklusiivisemmalla yhteisöllä, jota ryhdytään tukemaan mainejärjestelmällä. Lisäksi matseihin tuodaan betavaiheessa Match Replay -toiminto, jolla juuri pelatun matsin kulun voi katsoa uudemmin ja analysoida tapahtumia.

Pelattavuuden kannalta merkittävämpi muutos tulee kuolemanjälkeisen ajan muuttamisesta hyödyllisemmäksi, joten matsin alussa kuolevat eivät enää seuraa tyhjänpanttina tiimiläistensä ottamuksia. Sen sijaan he voivat ottaa osapuolesta riippuen haltuun alueelle jääneet dronet, kamerat ja muut laitteet ja auttaa näiden kautta tiimiään muun muassa paljastamalla vihollisten sijainnit. Hyökkääjät voivat lisäksi jatkossa vaihtaa hahmoa kesken pelin vastatakseen vihollisen kokoonpanoon paremmin.

Myös käyttöliittymää uudistetaan, huijauksenestojärjestelmiä parannetaan, hahmojen kustomointia lisätään sekä tuodaan striimaajille erillinen striimaustila, joka poistaa lähetyksestä muun muassa kaikki pelaajan tunnistettavat tiedot, kuten nimen, serverin ja matsinhakuajan, jonka toivotaan vähentävän esimerkiksi striimsnaippausta.

Lopuksi pelin metaa aiotaan uudistaa jälleen korjaamalla ase- ja laitetasapainoa sekä muokkaamalla karttoja. Ja kuten nykypeleille tuntuu olevan tapana, myös Rainbow Six Siege seuraa kilpailijoitaan tarjoamalla yhteistyötapahtumia. Ensimmäisenä partneritapahtumana peliin tuodaan Resident Evil -aiheinen setti, mutta myöhemmin tänä vuonna taannoisessa E3:ssa lukuisat ihastuttanut kauhusuunnittelija Ikumi Nakamura tuo oman visionsa valikoitujen hahmojen puvustukseen. Kehittäjät vihjailivat myös kovin Rick and Mortya muistuttavalla kuvalla, että television rääväsuinen tiedemies olisi niin ikään piipahtamassa Siegen servereillä.

Rainbow Six Siegen kuudes vuosi käynnistyy 16. maaliskuuta Crimson Heistin merkeissä.