Toimittajan puheenvuoro ”Näitä kolmea virhettä Netflixin pitää ehdottomasti välttää, kun se tekee Bioshock-pelistä elokuvan”
Netflix on hankkinut oikeudet BioShockin sovittamiseen ja suunnittelee elokuvaa sen pohjalta. Projektissa on ainakin kolme pahaa sudenkuoppaa, joihin se voi langeta.
BioShock-pelit ovat kiistattomia moderneja peliklassikoita, ja mikä tahansa niistä tehty elokuva herättää varmasti huomiota. BioShockit muistetaan paitsi omaperäisinä räiskintöinä, myös upeasta tapahtumapaikastaan: vedenalaisesta Rapturen kaupungista, jonka miljonääri Andrew Ryan rakennutti luodakseen oman kapitalistisen utopiansa.
Tietysti utopia jäi haaveksi, Rapture sortui ihmisten ahneuteen, ja peleissä siitä nähdään vain rauniot. Tämä mieleenpainuva tarinamaailma jaksaa yhä kiehtoa pelaajia, ja myös neljännen BioShock-pelin huhutaan olevan kehitteillä 2K Gamesillä, lähes vuosikymmenen odotuksen jälkeen.
Myös BioShock-elokuvasta on huhuttu vuosien varrella, mutta Netflixin julkistus on silti melkoinen yllätys. Tuskin kovin moni pelaaja oikeasti odotti pelielokuvan oikeasti joskus toteutuvan.
Uutinen herättää myös huolta, sillä videopelielokuvat ovat useammin kalkkunoita kuin katselukelpoista viihdettä. Lisäksi Netlifix panostaa tunnetusti enemmän määrään kuin laatuun. Siksipä tuleekin heti mieleen kolme ilmeistä virhettä, joilla Netflix voi pilata tulevan elokuvansa.
1) Suora sovitus peleistä
Olen ennenkin kirjoittanut, että pelien tarinoita ei kannata sovittaa valkokankaalle suoraan. Ne vertautuvat aina epäsuotuisasti alkuperäisiin teoksiin, eivätkä tavoita niiden lumovoimaa. Pelien tarinat tuppaavat toimimaan eri tavalla kuin elokuvien, eikä suora sovitus siksi ole hyvä ajatus.
BioShockin tapauksessa Netflix tuskin koskisi sarjan kahteen jälkimmäiseen osaan. BioShock 2:n (2012) pääosassa on yksi pelien Big Daddy -mörkeistä, joka ei pysty edes puhumaan, ja BioShock Infinite (2013) taas ei sijoitu Raptureen ja sen tapahtumat ovat valtaosin itsenäisiä kahdesta muusta pelistä. Jälkimmäisessä on kyllä sarjan vetoavimmat päähahmot ja paras juonikin, mutta se ei ole samassa klassikkoasemassa kuin alkuperäinen peli.
Vuoden 2007 ensimmäinen BioShock olisi siis oikeastaan ainoa vaihtoehto, mutta sen tarinaa pitäisi muokata todella raskaasti, jotta se toimisi elokuvana. Viime kädessä pelin tarina on nimittäin erittäin lineaarinen ja sen mielenkiintoisimmat osat löytyvät taustakertomuksesta. Suoraa elokuvaversiota parempi ajatus olisi vaikkapa tarina, joka sijoittuisi Rapturen kukoistuksen ja sortumisen aikaan – itse pelihän tapahtuu pari vuotta myöhemmin, kun Andrew Ryanin unelma on jo kuopattu.
Jos elokuva kuitenkin yrittää toistaa BioShockin päähenkilön Jackin tarinan jossakin muodossa, pitää sen varoa toista ansakuoppaa.
2) Se iso juonenkäänne
BioShockissa on yksi pelihistorian kuuluisimmista juonenkäänteistä. Se on myös yksi parhaista, mutta yleisesti hyvin tiedossa, ja se toimii paremmin pelissä kuin se voisi koskaan toimia elokuvassa.
Tuntuu hassulta varoa spoilimasta 15 vuotta vanhaa klassikkopeliä, mutta hieman kierrellen sanottuna tarkoitan tietysti ns. ”Would you kindly” -käännettä. Se on todennäköisesti kaikkein mieleenpainuvin osa koko pelin tarinaa.
Ongelma on tietysti se, että koko BioShockin fanikunta ja paljon laajempikin yleisö tuntee jo käänteen entuudestaan. Samalla tempulla ei ole mitään mahdollisuutta yllättää kovin monia katsojia, ja sen toistaminen elokuvassa tuntuisi suorastaan laiskalta. Valitettavasti pelkään, että juuri tähän Netflix tulee sortumaan.
3) Politiikan välttely
Olipa Netflixin elokuvatuotanto juonellisesti millainen tahansa, sillä on riskinä sortua välttelemään BioShockin poliittisuutta. Pelin tarinamaailma nimittäin on poliittisesti erittäin latautunut, ja sen kiertely ei voi johtaa onnistuneeseen ratkaisuun.
BioShockin maailma on tehty lähes suoraksi kritiikiksi filosofi ja kirjailija Ayn Randin ajattelulle – jo Andrew Ryanin nimi on viittaa tunnetusti häneen.
Pelin tarina on ajatusleikki siitä, millaiseen katastrofiin randilainen politiikka johtaisi äärimmilleen vietynä. Rapturen kaupunki vertautuu Randin Atlas Shrugged -kirjan (1957) vastaavaan utopiaan, jonne itsekkyyttä hyveenä pitävät yritysmaailman johtajat vetäytyvät erotakseen Amerikan yhteiskunnasta. Joskus libertaristiksi kutsuttu Rand on merkkihahmo etenkin Yhdysvalloissa, jossa monet oikeistopoliitikot tunnustautuvat hänen ihailijoikseen.
BioShock-elokuvassa riskinä on, että sen tekijät varovat suututtamasta oikeistolaista yleisöä ja häivyttävät tarinan poliittisen sanoman kuulumattomiin. Yhteiskunnallinen asetelma on kuitenkin aivan keskeinen asia pelissä. Jos BioShockista riisuu sekä räiskintäpelin koukuttavuuden että kaiken politiikan pois, jää jäljellä vain kaunis mutta valju scifi-dystopia vailla mitään särmää.
BioShock elokuvan pitäisi siis uskaltaa olla poliittinen. Saapa nähdä miten tässä käy.
BioShock-pelit ovat nykyisin saatavilla remasteroituna BioShock: The Collection -kokoelmana PC:lle, Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja Nintendo Switchille.
