Uusimmat

Tänään käynnistyvä Halo-tv-sarja on saanut todella laimean vastaanoton

24.03.2022 09:00 Muropaketin toimitus

Halo-sarjasta on kriitikoilla hyvääkin sanottava, mutta kokonaisuutena se on saanut kädenlämpöisen vastaanoton.

Halo-pelien pohjalta on valmisteltu tv-sarjaa vuosikausia, ja tänään sarja viimeinkin saa ensi-iltansa. Halon ensimmäinen jakso ilmestyy Paramount+ -palvelussa tänään.

Kriitikot saivat ennakkoon nähtäväksi Halon ensimmäiset jaksot, eikä heillä valitettavasti ole paljon hyvää sanottavaa kokonaisuudesta. Metacriticissä sarjan keskiarvo on uutisen kirjoitushetkellä 60, ja myös Rotten Tomatoesissa sen prosentti on 62.

”Halo näyttää pitkälti siltä, miltä pelisovituksen odottaisikin, mutta se ei onnistu erottumaan muista vastaavista scifi-jutuista”, toteaa esimerkiksi Slant Magazinen kriitikko.

”Halo saattaa olla aivan kompetentti toimintatarina avaruudessa, mutta se tuntuu heikommalta versiolta aiemmista tuotannoista, mukaan lukien sen oman lähdemateriaalin”, tiivistää San Francisco Chroniclen toimittaja.

Kehuja sarjassa saavat lähinnä näyttelijät ja etenkin Master Chiefin pääroolissa nähtävä Pablo Schreiber. Sen sijaan esimerkiksi sarjan ulkoasua, toimintaa ja käsikirjoitusta moititaan paljon. Myös Muropaketin kriitikko oli pettynyt sarjan alkuun.

”Etukäteen pelkäsin, että Halo-tv-sarja kaatuu pelisarjan massiivisen tarinamaailman painosta ja lopputulos on sekava kaikille, jotka eivät tunne pelisarjaa läpikotaisin. Juuri näin näyttää käyneen”, kirjoitti kriitikkomme.

LUE KOKO ARVIO: Arvostelu | Halo-tv-sarjassa ei ole mitään mistä innostua, ei edes pelisarjan faneille

Halo-sarjan ensimmäinen kausi ilmestyy Paramount+ -palvelussa jakso kerrallaan 24.3.-19.5. Sarja on jo etukäteen uusittu toiselle tuotantokaudelle.

LUE MYÖS: Haastattelussa Halo-tv-sarjan tähti Pablo Schreiber – ”Master Chiefin rooli ei pelottanut, mutta haarniska oli epämukava”