Arvostelu: Yonder on pätevä seikkailupeli, mutta sisällöltään liiankin leppoisa

03.08.2017 10:18 | Tuukka Hämäläinen | 780

Indiepeli Yonder: The Cloud Chatcher Chronicles tarjoaa sandbox-tyylistä seikkailua, josta ei väkivaltaa ja taistelua löydy. Leppoisa peli ei valitettavasti tarjoa mitään kauhean omaperäistä.


Julkaisupäivä: Julkaistu / Tekijä: Prideful Sloth / Julkaisija: Prideful Sloth / Saatavilla: PC, PlayStation 4 / Testattu: PlayStation 4 / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 3


Yonder: The Cloud Catcher Chronicles käynnistyy – jahka pelaaja on luonut pelihahmonsa – haaksirikolla Gemean saarelle. Leppoisassa fantasiamaailmassa ei ole kaikki hyvin: vaikka monet asukkaat viettävät elämäänsä kuten ennenkin, on salaperäinen Pimeys (Murk) vallannut ja autioittanut maita.

Mikä pahempaa, on säiden hallintaan käytetty Cloud Cather romuna. Laitteen korjaamisesta tuleekin pian pelaajan ykköstavoite, vaikka tarjolla on sivutehtävä poikineen ennen kuin sen pariin päästään.

Yonderia on kuvailtu pasifistiseksi seikkailupeliksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vasaralla voi vain louhia kiveä ja sirpillä leikataan pelkkää heinää. Yonderissa ei siis hutkita vihollisia eikä Gemean vallannutta pimeyttä vastaan kamppailla väkivalloin.

Pasifistisen linjan kääntöpuoli on, ettei pelihahmoa uhkaa pelimaailmassa yhtään mikään. Mitään vaarallista ei tule vastaan, vaikka juoksisi suin päin pimeään luolaan tai hyppäisi jyrkänteeltä – jälkimmäisessäkin tapauksessa pelihahmo vain nappaa esiin sateenvarjon ja leijailee alas kuin Maija Poppanen.

Ainoa tapa päästä hengestään on kävellä liian syvään veteen, ja silloinkin hahmo spawnaa lähimmälle rannalle ilman seurauksia.

Yonderin maailma on alusta lähtien täysin avoin, ja on pelaajasta itsestään kiinni, mitä siellä tekee. Voit keskittyä kehittämään maatilaa, juosta erinäköisten sivutehtävien perässä, liittyä kiltoihin tai kerätä kaikkialta löytyviä kissoja. Useimpien tavoitteiden eteen on kerättävä raaka-aineita, valmistettava resursseja, käytävä kauppaa ja juostava.

Etenkin juostava.

Yonderissa on kaksikin erilaista fast traver -järjestelmää, mutta niiden eteen on nähtävä vaivaa ja sittenkin pikamatkustuksen pisteet pysyvät vakioina – mistä vain ei voi matkustaa minne vain. Tämän vuoksi valtaosa peliajasta kuluu juoksentelussa paikasta toiseen. Pelissä on jopa saavutus siitä, että pelaaja tulee matkustaneeksi maratonin verran – ja tämä Trophy tulee helposti napattua jo ensimmäisenä päivänä.

Toki monissa muissakin peleissä saa juosta kylliksi, mutta tässä kohtaa Yonderin pasifismi on pelille haitaksi. Pelimaailmassa ryntäilyssä ei nimittäin alun tutkimusmatkailun jälkeen ole mitään jännittävää tai mielenkiintoista. Välillä joutuu vähän kaavailemaan reittiä, ettei joutuisi maastonmuotojen vangiksi, mutta muuten juokseminen käy työstä, jossa vain toinen käsi pysyy ohjaimella.

Tarinaa Yonderissa on vain nimeksi.

Peli ei sisällä näyteltyä dialogia, tekstinä esitetyt repliikit ovat enimmäkseen lyhyitä tehtävänantoja, ja pelihahmo itse pysyy täysin tuppisuuna. Peli kaiketi tavoittelee sandbox-tyyliä, mutta hieman runsaampi tarinallinen sisältö motivoisi pelaajaa paremmin.

Teknisesti Yonder jättää hieman toivomisen varaa. Ainakin nykyisessä tilassaan se kärsii välillä ruudunpäivitysongelmista, etenkin ahtaammissa luolissa, ja pahimmillaan äänetkin ryhtyvät pätkimään. Latausajat pelissä ovat onneksi olemattomia, ja kevyt käyttöliittymä onkin sen parhaimpia ominaisuuksia. Tosin tehtävien ja varusteiden selaamiseen suunnitellut valikot ovat hieman epäintuitiivisia, ja kartan eristäminen erilliseen valikkoon, josta ei voi nähdä tehtävien vaatimuksia, on ihan vaan typerää.

Vaikka Yonderissa suoritetaan Questeja, ei niistä kerry kokemuspisteitä. Joidenkin tehtävien palkintona on uusia varusteita, toisista saa uusia taitoja – vaikka ruokareseptejä tai varusteiden piirustuksia. Periaatteessa mikään tehtävä ei ole täysin turha, mutta usein palkinnot eivät ole vaivan arvoisia, ja pelaaja kokee helposti suorittavansa kaiken maailman hanttihommia vain suorittamisen vuoksi.

Visuaalisesti peli on mukiinmenevä, muttei tarjoa suurempia elämyksiä. Pelimaailma on hassuine eläimineen ja piirroshahmomaisine ihmisineen ihan mukavaa katseltavaa, mutta mitään omaperäistä designia saa turhaan etsiä. Kaikki vastaava on tehty näyttävämmin ja persoonallisemmin vaikkapa The Legend of Zelda -sarjan peleissä.

Yonderin suurimmat meriitit ovatkin lopulta pelin arvomaailmassa. Pasifismin lisäksi se pyrkii selvästi olemaan jokseenkin sukupuolineutraali: alussa täytyy valita tekeekö hahmosta miehen vai naisen, mutta tämä ei näyttäisi vaikuttavan asustevalikoimaan – naishahmollekin voi halutessaan lisätä parran. Lisäksi peliä pystyy pelaamaan melko hyvin vahingoittamatta edes eläimiä. Pelissä voi kalastaa tai pyydystää eläimiä nahkoja saadakseen, mutta tätä pystyy halutessaan välttelemään.

Yonder vaikuttaakin siltä, että se on tehty sydän oikeassa paikassa, mutta pelikokemuksena se jää silti valitettavasti puolitiehen. Jos kaipaa leppoisaa seikkailupeliä huokeaan hintaan (23,95€ PS4:lle, 22,99€ PC:lle), on Yonder ihan kelpo hankinta, mutta jännitystä ja suuria elämyksiä siltä ei kannata odottaa.

YONDER: THE CLOUD CATCHER CHRONICLES

”Yonder on päällisin puoli pätevä, mutta valitettavan ohut pasifistiseikkailu.”

Muropaketin uusimmat