Killzone (PS2)

Killzonessa on monia samoja vahvuuksia kuin Halossakin: loistava ja omintakeinen kuvasuunnittelu, jännittävä tunnelma ja hyvä ohjaussysteemi. Guerrilla on myös kyennyt luomaan peliinsä kiinnostavan universumin. Vaikka loistava kuvasuunnittelu lainaa Aliens-elokuvalta, natsisotilailta ja toiselta maailmansodalta yleensä, silti se tuntuu ja näyttää omaperäiseltä.

Omaperäisyyttä ei kuitenkaan riittänyt riittävästi enää itse pelisuunnitteluun. Kaiken hypen jälkeen on pettymys huomata, kuinka Killzone on Medal of Honor -koulukuntaan kuuluva, usein käsikirjoitettuihin tapahtumiin luottava lineaarinen toimintapeli. Kun alkupettymyksestä pääsee yli, huomaa, että Killzone on rajoituksistaan huolimatta tiukasti suunniteltu ja toimiva toimintapeli.

Pelin tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen, Aliens-elokuvan henkiseen tulevaisuuteen. Kaikki on kuluneen ja synkän näköistä, eikä aseteknologia ole kaukana siitä, mitä se on nyt. Laserpyssyt ja sädeaseet loistavat poissaolollaan, ja tilalla on miehekkäitä lyijyä sylkeviä aseita, joita on nautinto käyttää. Mukanaan voi kantaa kolmea asetta, ja vihollisten aseet voi noukkia käyttöönsä.

Salamasotaako?

Sotiminen pelissä on tulevaisuusasetelmasta huolimatta yllättävänkin realistista ja vanhanaikaista. Taistelut ja pelin tempo yleensäkin ovat tavallista hitaampia. Hahmoilla samoin kuin aseilla tuntuu olevan painoa, sillä raskaine varusteineen sotilaat eivät liiku salamanopeasti. Läsnäolon tunne on erinomainen, mitä avittavat yksinkertaiset kikat, kuten hahmon käsien näkeminen tikkaita kiivetessä.

Yllätykset jäävät kuitenkin puuttumaan. Kampanjan aikana koetaan muutama viihdyttävä toimintakohtaus, mutta silti jää odottava fiilis: koska isompi vaihde lähtee päälle? Siihen Killzone ei kovasta yrityksestä huolimatta pysty.

Parin ensimmäisen kentän jälkeen pelaaja saa mukaansa kolme sotilasta, jotka muodostavat neljän hengen tiimin, jolla pelataan loppuun asti. Tehtäviä voi pelata haluamallaan hahmolla, jolloin muut seuraavat mukana. Rico, Luger, Hakha ja Templar eroavat oletusaseistukseltaan sekä kyvyiltään, mutta merkittävämpää on se, kuinka kentissä edetään hahmosta riippuen hieman erilaisia reittejä ja pelataan hieman eri tavalla.

Harmi vain, että itsenäisesti toimivat ryhmän jäsenet ovat enemmän pelkureita kuin sotilaita. Sotilaat kulkevat aina pelaajan jäljessä, vaikka sopisivat tietyissä tilanteissa paremmin eteen kuin pelaajan silloinen hahmo.

Verkkopelinä Killzone on varsin suoraviivaista mättöä, mutta erittäin hyvin toteutettua sellaista. Yksinpelikampanjan kenttiin pohjautuvat moninpelikentät ovat komeita ja hyvin suunniteltuja pienille sekä suuremmille pelaajaryhmille. Verkkopeli on yllättävän addiktiivinen. Klaanityökalujen puuttuminen ja pienet huolimattomuudet verkkopuolen suunnittelussa ovat kuitenkin harmittavia. Moninpelin onneksi näppäinkonfiguraatioita voi muokata mielensä mukaan.

Killzone on merkittävä teos taiteellisena suorituksena, mutta pelisuunnittelussa on vielä parantamisen varaa. Vaihtelua ei ole tarpeeksi, ja peli alkaa toistaa itseään loppusuoralla. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.