The Stanley Parable (PC)

15.01.2014 18:45 Pekka Leinonen

Tekijä: Galactic Cafe
Julkaisija: Galactic Cafe
Testattu: PC Windows 7 64-bit, i-7 4770k, Geforce GTX 770, 16 Gt muistia
Saatavilla: Mac, PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, 3 GHz kaksiytiminen prosessori, 2 Gt muistia, 3 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Muuta: Ladattava peli, hinta noin 12 euroa.
Pelin kotisivu: www.stanleyparable.com
Arvostelija: Pekka Leinonen

Elämä on täynnä valintoja. Keittäisikö tänään kahvia enemmän? Lähtisikö illalla oluelle? Kirjoittaisinko arvostelua vai selaisinko vain internetiä kun kollega ei tullut töihin vaikka lupasi? Lopettaisinko tupakoinnin vai alkaisinko polttaa piippua? Onko elämä sittenkään valintoja. Ehkä seuraammekin tarkkaan kirjoitettua käsikirjoitusta mutta emme vain tiedä sitä.

Alkaa mennä rankasti filosofian puolelle, mutta sen tiedän, että, valitsin tehdä tekstin The Stanley Parablesta. Sinä päätit lukea ainakin ingressin. Kummallekaan meistä ei tätä asiaa suoraan tyrkytetty. Vai luitko esittelyn vain koska sivun avattuasi kirjoitukseni yksinkertaisesti oli ensimmäisenä silmissäsi? Kirjoitanko tätä vain koska työkaverini hehkutti peliä yhdellä tupakkatauolla? Ehkäpä sittenkin pelkkä monen tekijä tekijän summa johti vääjäämättä siihen, että Leinonen kirjoitti tätä kello 10.36 keskiviikkoaamuna kahvikupin ääressä ja sinä istut nyt siinä.

Kuka jaksoi lukea artikkelin Wikipediasta?

The Stanley Parable julkaistiin Source-pelimoottorin modifikaationa pari vuotta sitten. 2013 julkaistiin yleisön pyynnöstä laajennettu ja paranneltu itsenäinen versio.

Mutta kuka näistä asioista on kiinnostunut? Käsittelemme tätä uudempaa julkaisua. En vain ikinä ole kirjoittanut pelien historiasta tai moottorista mitään, niin valitsin kirjoittaa pari lausetta aiheesta. Oikeastaan yhtä kiehtovaa luettavaa kuin miten kesken kovaksikeitetystä yksityisetsivästä kertovaa dekkaria kirjailija päättääkin kuvailla kymmenen sivua siitä, kuinka protagonisti valmistaa tomaattikastiketta.

Onko tämä sinun elämääsi?

Stanley oli onnellinen. Hänellä oli työpaikka, jossa hän painoi tietokoneen ääressä nappeja. Eräänä päivänä Stanley huomasi, että kollegat olivat kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kukaan ei kertonut enää Stanleylle mitä nappia hänen pitäisi painaa. Stanley päätti ottaa asiasta selvää. Ehkä hän ei vain ollut huomannut kokouksesta ilmoittavaa muistilappua.

Pasianssi, Picasso vai Pavlov?

Olen ongelman ääressä. Käsittelenkö teosta pelinä, taideteoksena, vai testinä. Pelinä Parable on mekaniikaltaan lähes yksinkertaisin mahdollinen, ja tästä yksinkertaisemmaksi menee oman kokemukseni perusteella vain Dear Esther. Paina eteenpäin, valitse menetkö vasemmasta vai oikeasta ovesta, paina nappia. Siinä ovat kaikki toiminnot.

Taideteoksena tämä ei ole ainakaan maalaus. Grafiikan loistossa ei häikäistytä, sillä ikääntyvä pelimoottori tarjoaa rajoitetut puitteet. Kyllähän Sourcesta saa toki revittyä enemmänkin irti, mutta luulen ettei tekijöillä ollut moiseen aiettakaan. Taideteoksena kyseessä on siis enemmänkin novelli. Siitä kohta.

Jos kyseessä on testi, niin mitä se kertoo minusta, että kahden ensimmäisen saavuttamani pelikerran loppuratkaisuksi löysin hahmoni hengettä oman verensä keskeltä. Tästäkin lisää tulevassa kappaleessa.

Mutta pulmaani keksin vastauksen: kyseessä on kolmen osa-alueen synergia.

Aivan vain lyhyt palaveri, ethän jätä väliin?

Jos lähtisin analysoimaan teosta filosofian johdatuksella, niin tämä teksti kestäisi 437 sivua, eli koetetaan keskittyä olennaiseen. Peli alkaa siis toimistohuoneesta, jota asuttaa eräs Stanley. Taidamme olla hän. Ainakin parin juonikaaren mukaan. Brittiläinen juontaja yrittää ohjata hahmoa tiettyyn suuntaan, eli kohti käsikirjoituksensa polkuja. Ehkä onnistuukin siinä. Aina on olemassa valinta, että pelaaja hyppääkin alas tuolta ja päättää juonen siihen.

Oikeastaan kertoja on koko pelin idea. Onneksi se on näytelty vallan mainiosti. Ihan mitä tahansa tekeekin, niin kertoja analysoi mitä juuri tapahtui tai olettaa mitä seuraavaksi pitäisi tapahtua. Vaikka paiskaisi itsensä ikkunasta alas (hypätä ei voi mutta eri esineiden päälle voi kiivetä), niin sekin on loppu. Otin kellolla aikaa ja näköjään tietynlaiseen konkluusioon pääsee alle minuutissa. Monissa lopetuksissa peli jää samaan ruutuun ja pelaajan täytyy painaa ESCiä ja valita aloita alusta. Tähän toimintamalliin vihjataan kyllä jos tilanne sitä vaatii. Toisissa lopetuksissa peli vain alkaa uudestaan suoraan toimistohuoneesta.

Kerran sain lopputekstit näkyviin ja silloinkin Kertoja anoi itku kurkussa ”Tee jotakin, oikeasti, edes jotain…”

Hienoin hetki tosin se, kun sai Kertojan kyseenalaistamaan omaa rooliaan.

”Hetkinen, olenko sittenkin vain hahmo jonkun toisen tarinassa? Mitä täällä tapahtuu?”

Tarpeeksi itsepäisiä valintoja tekemällä Kertoja saattoi myös ymmärtää, että hahmon takana on oikea ihminen, mutta silti hän yritti edelleen jatkaa omaa tarinaansa.

Pelissä lienee lähemmäs 20 loppua. Taisin pelata niistä suurimman osan kolmessa tunnissa. Hetkinen… Aloin miettiä meneeköhän selostukseni liikaa spoilereiden puolelle? Itse asiassa en usko. Mutta jos asia on näin, niin toivotko että voisin painaa resetiä ja kaikki alkaisi alusta? Et niin.

Mietin että jotain puuttuu. Missä ovat musiikit? Taisin kuulla vain pari kertaa eteenpäin kannustavan kappaleen, mutta siinä se. Enempien sävelten puuttumiseen vastaus on lopulta hyvin looginen. Musiikkihan peittäisi alleen Kertojan.

Oletko/päätätkö itse?

Asteikolla 1-5 miten tämä teksti vaikutti ostopäätökseesi? Koska luet tätä, päätit kulkea viitoittamaani analyyttisen proosallista tietä. Vai hyppäsitkö sittenkin suoraan tekstin loppuun?

Kaksi asiaa, joita muuten arvostan pelissä: achievementeista on tehty vitsi tyyliin ”ole pelaamatta peliä viisi vuotta” ja toinen: demo löytyy! Siitä saa aika hyvän kuvan mitä odottaa, vaikkakaan ei tietenkään niin syväluotaavaa ja hienoa kuin arvostelustani. Kannattaa näin ollen kokeilla, ennen kuin laittaa tuotokseen aikaansa tai rahaa.

Silti, 1-5 tähteä? Kukaan? Jossain? Joku edes? Hyvä on. Pitäkää leipäläpenne kiinni ja antakaa minun nauttia teeni rauhassa.