UUSIMMAT

BioWare ja Dragon Age 4 menettivät kaksi tärkeää veteraania

04.12.2020 09:16 | Muropaketin toimitus

BioWaren studiopomo Casey Hudson ja Dragon Age -pelisarjan tuottaja Mark Darrah ovat lähteneet studiolta.

Studio ilmoitti kaksikon lähdöstä blogimerkinnässä, jossa kiitetään herroja näiden urastaan ja toivotetaan hyvää näiden tuleviin suuntiin. Myös Darrah ja Hudson ovat julkaisseet omat tiedotteet asian tiimoilta.

Hudson vastasi muun muassa Mass Effect -sarjan ohjauksesta ennen kuin siirtyi studiopomoksi vuonna 2017, kun taas Darrah on ollut studiolla yli 23 vuoden ajan ja toiminut pääasiallisesti Dragon Age -sarjan parissa.

Kaksikko ei kertonut vielä sen tarkemmin, mitä he aikovat tehdä jatkossa, joskin he mainitsivat, etteivät he ole aikeissa työskennellä yhdessä.

EA:n studiovastaava Laura Miele vakuuttaa virallisessa tiedotteessa sekä kehitteillä olevan Dragon Age 4:n että tulevan Mass Effect -pelin olevan hyvissä käsissä. Silti tulevan Dragon Age -pelin kehityksen on kerrottu jo vuosien ajan olleen vaikeudessa, joten kahden merkittävässä roolissa studiolla toimineen henkilön lähteminen ei varmasti ole ainakaan helpottanut työtä.