EA näyttää skippaavan E3-messut, oma tapahtuma tulossa tavallista myöhemmin

12.05.2021 11:26 | Muropaketin toimitus

Battlefieldin julkistus nähdään jo ennen EA Play -pelitapahtumaa.

Pelijätti Electronic Arts on ilmoittanut järjestävänsä jälleen oman EA Play -tapahtumansa, mutta tavallista myöhemmin. Yleensä kesäkuisten E3-messujen tienoille ajoittuva tapahtuma järjestetään tänä vuonna vasta 22. heinäkuuta, kertoo PC Gamer.

EA ei myöskään ole vahvistanut osallistumistaan E3-messuille, joten voi hyvin olla että yhtiö jättää pelialan jättitapahtuman kokonaan väliin.

Oletettavaa onkin, että Electronic Artsin pelijulkistuksia saadaan odotella heinäkuun lopulle. Se on kuitenkin tiedossa, että uusi Battlefield-peli julkistetaan jo aiemmin. Kuten eilen kerroimme, Battlefieldin virallisella Twitter-tilillä julkaistiin vahva vihjaus siitä, milloin peliä esitellään maailmalle.

Muropaketin uusimmat