Ensituntumat: ”Get to the choppa!” – Uutuuspeli Predator: Hunting Grounds on viihdyttävää kamppailua viidakossa

30.03.2020 08:30 | Tuukka Hämäläinen

Huhtikuussa ilmestyvä Predator-verkkopeli maistuu jopa enemmän yksinpelien parissa viihtyvälle. Tarjolla on kaksi hyvin erilaista pelikokemusta, sillä pelaamaan päästään sekä ihmissotilailla että itse Predatorilla.

Ill Fronicin odotetusta Predator: Hunting Groundsista järjestettiin viikonloppuna ilmaiskokeilu, jossa peliä päästiin kokeilemaan vajaan kolmen vuorokauden ajan. Vaikka tarjolla oli vasta rajattu pelikokemus, oli ensikosketus viidakkosaalitukseen yllättävän positiivinen.

Toisaalta mitäpä muuta pitäisi odottaakaan studiolta, jolla on kokemusta juuri tästä pelityypistä. Predator: Hunting Grounds seurailee nimittäin samoilla jäljillä kuin Ill Fronicin aiemmin kehittämä Friday the 13th: The Game (2017), sekä Turtle Rock Studiosin suunnittelema Evolve (2015), jonka kehityksessä Ill Fronic avusti.

Predator: Hunting Grounds on siis asymmetrinen verkkopeli, joka yhdistelee räiskintää, toimintaa ja kauhupelien elementtejä. Pelisessioissa yksi pelaajista ohjastaa Predatoria ja neljä muuta pelaavat sotilastiimillä, joka lähetetään kentälle suorittamaan tehtävää. Peli tarjoaakin tavallaan kaksi hyvin erilaista pelikokemusta riippuen siitä, pelaatko ihmisellä vai Predatorilla.

Ihmisenä pelatessa korostuu tehtävän suorittaminen ja NPC-sotilaiden kanssa räiskiminen, sillä ottelun voi joskus pelata kohtaamatta Predatoria lainkaan. Tämä pelikokemus on hauskaa, toimintaleffamaista viidakkosotaa, jossa ei ruutia säästellä. Hieman yllättäen tiimipeli toimii hyvin myös ilman pelaajien välistä kommunikaatiota, sillä iskuryhmää ohjastetaan tehokkaasti radion välityksellä etapilta toiselle.

Predatorin saappaissa peli muuttuu kylmäveriseksi saalistukseksi. Myös Predator voi lahdata NPC-hahmoja, mutta Saalistajan ensisijainen tavoite on pistää neljä ihmispelaajaa hengiltä ennen kuin he saavat tehtävänsä suoritetuksi ja kerätä pääkallot koristamaan vyötään.

Predator on tietenkin ihmisiä voimakkaampi ja nopeampi, ja se pystyy myös loikkimaan pitkälle, muuttumaan näkymätömäksi, käyttämään lämpökameraa ja kiipeilemään puissa. Neljän sotilaan kohtaaminen suoraan ei kuitenkaan kannata, sillä myös Predator voi päästä yllättävän helposti hengestään. Tämä tekee jahdista kutkuttavaa kissa ja hiiri -leikkiä, joka luo painetta molemmille puolille.

Itse otteluiden ympärille on koottu metapeli, jossa noustaan tasoja, avataan uusia kykyjä ja aseita, ja ehostetaan hahmoja loottibokseista (Field Lockers) löytyvillä kosmeettisilla esineillä. Loottiboksit on toteutettu Hunting Groundissa hyvällä maulla, eli niiden sisältämät bonukset ovat pelkkää pintaa, ja kaikki peliin oikeasti vaikuttava sisältö avautuu ihan vaan pelaamalla. Pelissä kertyvä Veritanium-valuutta kannattaakin kuluttaa mielummin uusien kykyjen ja aseiden avaamiseen kuin loottilaatikoihin.

Viikonlopputestissä Predatoria päästiin kokeilemaan vain yhdellä kartalla, ja avaruusmörkin kolmesta hahmoluokasta oli tarjolla vain yksi, Hunter. Samalle kartalle on kuitenkin tarjolla lukuisia monivaiheisia tehtäviä, joten sotilailla pelaaminen ei muutu ihan heti tylsäksi. Tarjolla on lisäksi vaihtoehtoisia lisäetappeja, ja Predatorin kaataminen voi myös avata vaihtoehtoisen lopputehtävän.

Tekemistä siis riitti yllättävän paljon jopa rajallisessa kokeilussa. Kunhan vain itse peliin tuodaan vielä reilusti karttoja ja tehtäviä, viihtyy Predator: Hunting Groundsin parissa pitkään.

Pieniä ongelmia toki löytyi, etenkin teknisiä, sillä olihan kyse käytännössä beta-testistä. Lauantaina pelisessioihin sai jonottaa tolkuttomia aikoja, ja itse pelissäkin ilmeni välillä pieniä bugeja. Eniten nämä korostuivat Predatorilla pelatessa, kun puissa säntäily ja pitkät loikat eivät aina sujuneetkaan suunnitellusti. Pääasiassa peli pyöri kuitenkin sujuvasti.

Täytyy tosin sanoa, että Predator: Hunting Grounds tuntuu yllättävän raskaalta Pleikkarille. PS4 Pro kävi etenkin valikoissa ja pelin ladatessa niin kuumana, että olen harvoin kuullut konsolin tuulettimen puhisevan niin kovaa. Ainoastaan Days Gone (2019) sai aikaan samanlaisen reaktion, eli esimerkiksi niinkin teknisesti raskas peli kuin Death Stranding (2019) piti konsolin viileämpänä. Toivottavasti tätä ongelmaa saadaan korjattua ennen julkaisua.

Visuaalisesti Predator: Hunting Grounds jää lähinnä mukiinmeneväksi. Maisemat ovat parhaimmillaan kauniita ja Predatorin ulkonäköön on panostettu, mutta ihmishahmot ovat vähän tylsiä ja pelatessa ympäristö ei useinkaan näytä kovin skarpilta. Rumaksi peliä ei pääse sanomaan, ja viidakko tuntuu sopivan viidakkomaiselta, mutta eipä peli myöskään mitään visuaalista ilotulitusta tarjoa.

Kehuttava on myös elokuvallista musiikkia ja äänisuunnittelua, joka nousee oikeuksiinsa kuulokkeilla pelatessa. Kun ihmispelaajana kuulee Predatorin ärinät ja askeleet jostakin yläpuoleltaan, puskee aina pieni tuskanhiki pintaan.

Predator: Hunting Groundsin ensivaikutelma on siis vakuuttava, ja verkkopelin ytimessä tuntuu olevan hyvinkin koukuttava peliluuppi. Huhtikuussa sitten nähdään, kuinka hyvin täysmittainen peli jaksaa viihdyttää.

Jos nyt jotain lopputulokselta eniten toivoisin, olisi se vaihtelevia pelikenttiä, ehkäpä vaihtoehtoisen yksinpelimuodon, ja ehdottomasti Arnold Schwarzeneggeria huutamaan tehtävän lopussa: ”Get to the choppa!”

Predator: Hunting Grounds ilmestyy 24. huhtikuuta PC:lle ja PlayStation 4:lle.

Muropaketin uusimmat