UUSIMMAT

Lego etääntyy Overwatchista – taustalla Activision Blizzardiin kohdistunut laaja kohu

12.01.2022 10:19 | Muropaketin toimitus

Lego on ilmoittanut harkitsevansa uusiksi yhteistyötään Activision Blizzardin kanssa.

TheBrickFanin mukaan yhtiö on siirtänyt Overwatch 2 Titan -legon julkaisun toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan, kunnes yhtiö on tarkastellut uusiksi yhteistyötään julkaisijan kanssa.

”Tarkastelemme parhaillaan yhteistyötämme Activision Blizzardin kanssa. Olemme huolissamme sen kehityksen kulusta, jolla Activision Blizzard on väittänyt pyrkivänsä parantamaan työpaikkakulttuuriaan ja erityisesti naispuolisten työntekijöiden kohtelua luodakseen monipuolisemman ja inklusiivisemman työympäristön”, tiedotteessa kerrotaan.

Alkujaan Lego Overwatch 2 Titan -kokoelma oli määrä ilmestyä 1. helmikuuta. Uusi julkaisupäivä tai mahdollinen peruutus selviää vasta sitten, kun Lego on saanut arvionsa yritysten välisestä yhteistyöstä valmiiksi.

Lego ei ole suinkaan ainoa yritys, joka on ilmoittanut julkisesti tarkastelevansa suhdettaan Activision Blizzardin kanssa. Muun muassa Xbox, Nintendo ja PlayStation ovat antaneet omat tiedotteensa aiheesta ja harkinneet uusiksi yhteistyötä.