Moni PlayStation 5:n tilannut sai tänään surkeita uutisia

23.09.2020 17:00 | Muropaketin toimitus

Sonyn PlayStation 5:n ennakkotilaukset osoittautuivat kaaokseksi maailmalla ja osin myös Suomessa, eikä tilanne näytä helpottuvan loppuvuodestakaan.

Monet viime viikolla konsolinsa ennakkotilanneet käyttäjät ovat alkaneet saada tämän päivän aikana viestejä jälleenmyyjiltä, joiden sävy on ollut valitettavan samankaltainen: uusien konsoleiden saatavuus on maailmanlaajuisesti heikko, eikä tilanteen odoteta helpottuvan kuin vasta vuoden 2021 puolella. Konsoleita toimitetaan tilausjärjestyksessä ennakkotilaajille.

Verkkokauppa.com on lähettäneet jo PS5-konsolin ennakkotilanneille viestin, jossa kerrotaan, saavatko he konsolin ensimmäisten joukossa. Twitterissä saatujen tietojen mukaan onni on osunut niille, jotka ovat ennakkotilanneet konsolinsa jo tammikuussa 2020, mutta esimerkiksi jo kesällä ennakkotilanneille on kerrottu, etteivät he saa konsolia julkaisupäiväksi. PS5:n virallinen ennakkomyynti alkoi vasta 18. lokakuuta.

Lue myös: Nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että Xbox Series X – ja Series S -konsoleita ei kannata odottaa suurelta osin Suomeen vielä tänä vuonna

Telia ja Elisa ovat myös julkaisseet omat tiedotteet tilanteesta. Telian kohdalla PlayStation 5 – ja PlayStation 5 Digital Edition -konsoleiden toimitus alkaa ylipäätään vasta ensi vuoden puolella tammi-maaliskuussa, mutta yhtiön sivuilla myytyä PS5 Digital Edition lisäohjaimella -pakettia toimitetaan jo tänä vuonna kahdessa erässä, julkaisupäiväksi ja joulukuussa. Myös Elisan kohdalla tilaukset toimitetaan ensimmäisille ennakkotilaajille julkaisupäivänä ja toisessa erässä joulukuussa, mutta tällä hetkellä konsolinsa tilaavat saavat sen aikaisintaan vuonna 2021.

Toisin sanoen myös PlayStation 5:n saapuminen Suomeen näyttää Xbox Series X – ja Xbox Series S -mallien lailla viivästyvän suurimman osan kohdalla vuoteen 2021, vaikka konsoli julkaistaan täällä virallisesti 19. marraskuuta.

Alla vielä yhden toimituksemme jäsenen saama viesti Verkkokauppa.comista:

”Hei,

saat tämän viestin, koska olet tehnyt ennakkotilauksen PlayStation 5 -pelikonsolista.

Julkaisupäivän toimituserä on nyt vahvistettu, eikä sinulle valitettavasti riitä konsolia ensimmäisestä erästä.

Julkaisua seuraava lähetys saapuu alustavan tiedon mukaan joulukuun alkupuolella, mutta sen toimitusmääristä ei ole vielä tarkempaa tietoa. Saat erillisen ilmoituksen, jos joulukuun erästä riittää konsoli tilaukseesi.

Sony ei ole vielä vahvistanut myöhempiä eriä, mutta näillä näkymin seuraavat erät menevät ensi vuoden puolelle. Ilmoitamme tulevista eristä kun valmistaja vahvistaa toimitukset.”

Muropaketin uusimmat