Kun mieli järkkyy: Videopelit kuvaavat mielenterveyden häiriöitä ahdistavasti ja ansiokkaasti

18.03.2018 12:01 | Tuukka Hämäläinen

Mielenterveyden häiriöitä kuvataan videopeleissä yllättävän runsaasti. Actual Sunlightin ja The Town of Lightin kaltaiset indiepelit onnistuvatkin parhaimmillaan asettamaan pelaajan toisen asemaan ja näyttämään maailman, joka on täynnä pelkoa ja epävarmuutta.

Mielenterveysongelmat ovat valtavan yleisiä, niin Suomessa kuin ympäri maailmaa. Suomessa noin viidesosa kansasta, eli jopa 1,1 miljoonaa ihmistä kärsii jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä, joista yleisin on masennus (ks. Terveyskirjasto). Arvioiden mukaan suomalaisista jopa joka viides kokee elämässään ainakin yhden vakavan masennusjakson.

Ei siis ole lainkaan yllättävää, että mielenterveydestä ja sen hoidosta keskustellaan paljon, ja aihe on tuttu niin kirjallisuudesta ja pop-musiikista kuin elokuvistakin. Äkkiseltään ei kuitenkaan ehkä tulisi ajatelleeksi, että mielenterveyden järkkymistä kuvataan myös useissa videopeleissä – ja vieläpä todella vetoavalla ja ansiokkaalla tavalla. Etenkin viime vuosina on ilmestynyt runsaasti pelejä, jotka liittyvät tavalla tai toisella mielenterveyden järkkymiseen. Tähän lienee vaikuttanut se, että pienempiä indiepelejä on yhä helpompaa ja edullisempaa kehittää, ja tuoda pelaajien ulottuville.

Samoin kuin elokuvan puolella, pikkutuotantojen vaatimattomat kustannukset mahdollistavat tarttumisen poikkeuksellisiinkin aiheisiin.

Yksinkertaisimmillaan mielen järkkymistä kuvataan peleissä tietysti vain ”hulluksi tulemisena”. Tällaisia simppeleitä esityksiä löytyy etenkin kauhupeleistä, mutta ainakin uudemman sukupolven peleissä pystytään paljon monisyisempään, hienovaraisempaan ja aidompaan kuvaukseen.

Esittelemme tässä artikkelissa kolme uudehkoa peliä, jotka ovat ansioituneet mielenterveyden häiriöiden kuvauksessa.

Alla olevalta videolta näet yksinkertaisen esimerkin siitä, miltä järjen menettäminen näyttää Call of Cthulhu: Dark Corners of the World -kauhupelissä (2005). Videolla pelaaja järkyttää (ilmeisesti tahallaan) pelihahmoa, kunnes tämän mieli murtuu, mitä kuvataan näkökentän vääristymillä, tinnituksen kaltaisella kuulohäiriöllä, ja lopulta vainoharhaisena kuiskailuna.

The Town of Light – Realistinen matka mielisairaalaan

Vuonna 2016 ilmestynyt, italialaisen LKA-studion kehittämä The Town of Light on mielenterveyspeleistä suorasukaisimpia. Tarinavetoisessa pelissä tehdään aikamatka 1940-luvun Toscanaan, jossa 16-vuotias tyttö Renée viedään mielisairaalaan ”psykologista arviota” varten. Sairaalavisiitistä tulee pitkä, ja pian käy selväksi, että 1900-luvun alkupuoliskon karut hoitomenetelmät eivät niinkään auttaneet potilaita, vaan saivat heidät jopa vieraantumaan yhä kauemmas todellisuudesta.

Pelikehittäjä Luca Dalcòn käsikirjoittama ja ohjaama The Town of Light kertoo tarinansa monessa kerroksessa. Pelaaja ohjastaa pääasiassa nimetöntä hahmoa, joka saapuu koluamaan hylätyn mielisairaalan käytäviä vuosia myöhemmin, mutta välillä hypätään myös Renéen näkökulmaan ja luetaan virallisia asiakirjojakin.

Graafisesti peli yhdistelee realistista 3D-maailmaa piirrostyylisiin muistoihin ja unenomaisiin vääristymiin. ”Todellisiin tapahtumiin ja paikkoihin” perustuvassa pelissä pelaaja myös vaikuttaa valinnoillaan tarinan etenemiseen.

The Town of Lightin vahvuus on helposti välittyvässä ja vetoavassa tarinassa. Poukkoilu näkökulmien välillä vieraannuttaa, mutta tarina itsessään on kiehtova ja intensiiviset hetket tulevat iholle. Renée on käytännössä ainoa hahmo, jonka ääntä pelissä kuullaan, ja hän tuleekin tarinan aikana tutuksi niin pelkojen, rakastumisen kuin epäinhimillisten kokemusten kautta.

Peliä on kuvailtu ”psykologisesti kauhuksi”, mutta varsinainen kauhupeli The Town of Light ei ole. Se ei esimerkiksi säikäyttele pelaajaa, eikä siinä ole ihmistä kummempia hirviöitä. On tosin myönnettävä, että yksinkertaisesta graafisesta tyylistä huolimatta ainakin yksi pelin kohtaus on aika inha kokemus, jota ei tee mieli katsoa.

The Town of Lightin ”kauhu” on enimmäkseen aitoa pelkoa, joka kolhii empaattista pelaajaa pahemmin kuin mitkään mörököllit ja elävät kuolleet. Kun Renée onnistuu löytämään mielisairaalaelämästään valon pilkahduksen ja se vain hetkeä myöhemmin riistetään häneltä, on se oikeasti kolkko kokemus.

The Town of Light on saatavilla PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle, ja sen on kerrottu kääntyvän pian myös Nintendo Switchille.

Actual Sunlight – Henkilökohtainen kertomus masennuksesta

Kuten alussa todettiin, on masennus maailman yleisin mielenterveyden häiriö. Kanadalaisen Will O’Neillin kehittämä Actual Sunlight sukeltaakin masentuneen ihmisen mielenmaisemaan henkilökohtaisella ja ahdistavallakin tavalla. Vaikka peli on visuaalisesti minimalistinen ja sen läpäiseminen kestää vain reilun tunnin, se on pysäyttävä kokemus, joka menee ihon alle.

Actual Sunlight on jopa The Town of Lightin rinnalla mikrobudjetin indiepeli. O’Neillin WZOGI-studio on toteuttanut pelin RPG Maker -ohjelmalla ja muutaman hengen voimin. Valtaosa pelistä koostuu pikseligrafiikoista, muutamista sarjakuvamaisista kuvituksista ja tekstiruuduista. Siinä missä The Town of Light sisältää ongelmanratkontaa, on Actual Sunlight lähinnä interaktiivinen novelli. Valtaosa peliajasta kuluu tekstiruutujen ja dialogien parissa. Osa näistä on pakollisia, osa vapaaehtoisia.

Actual Sunlightin päähenkilö on kolmikymppinen, yksinäinen kaveri nimeltä Evan Winter. Hänen elämänsä pyörii tympeän toimistotyön, dokaamisen, videopelien ja nettipornon ympärillä, ja joka päivä hän harkitsee hyppäämistä asuintalonsa katolta. Fantasioissaan kaveri antaa talkshow-haastatteluita tultuaan kuuluisaksi kirjailijaksi.

Viereisessä työpisteessä istuu kyllä nainen, jota voisi rakastaa, mutta Evan ei pääse ulos kuorestaan. Hänen elämänsä on pahasti urautunut, eikä mikään tuota todellista iloa.

Actual Sunlight on aidosti masentava peli, joka välittää aihealueensa vähän turhankin tehokkaasti. Koska O’Neillin terävä käsikirjoitus ei juurikaan tarjoa toivon pilkahduksia, peliä voi suositella masennuksesta kärsiville varauksella. Toisaalta jaettu kokemusmaailma voi toki toimia vertaistukena.

Actual Sunlight on saatavilla PC:lle, Macille, iOS:lle ja Androidille.

Hellblade: Senua’s Sacrifice – Metaforinen matka Helvettiin

Ninja Theory -studion palkittu toimintapeli Hellblade: Senua’s Sacrifice (2017) on tämän artikkelin peleistä monella tapaa haastavin. Ensinnäkin, se on edellisistä poiketen oikeasti hankala peli, jonka läpäiseminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Toiseksikin, se on sananmukaisesti helvetin raaka ja julma. Teitä on varoitettu.

Hellblade ei käsittele mielenterveyden järkkymistä realistisesti, kuten yllä käsitellyt pelit, vaan pikemminkin vertauskuvallisesti. Pintapuolisesti se on tummanpuhuva toimintaseikkailu, jossa Senua-niminen kelttisoturi lähtee hakemaan rakastettunsa Dillionin sielua Skandinaavisen mytologian manalasta, eli Helheimista.

Senua kuitenkin kärsii psykoosista, jota hänet on kasvatettu pitämään kirouksena. Hän kuulee päässään ääniä, joita hän pitää fuurioina, eli raivottarina. Kaikki äänet eivät halua hänelle pahaa, mutta on myös Pimeys, ehkäpä itse psykoosin ääni, joka on eräällä tapaa Senuan pahin vihollinen.

Hellblade: Senua’s Sacrifice on hengästyttävä kokemus. Peliä suositellaan pelattavaksi kuulokkeilla, jolloin pelaaja astuu Senuan kuulokulmaan: fuurioiden äänet kuuluvat jatkuvina kuiskauksia eri puolilta, ja jatkuvasti jostain kuuluu jotakin ylimääräistä, kuten epäilyttävää narinaa tai kurkun korinalta kuulostavaa ääntä. Pelkästään äänimaisema on ahdistava.

Itse pelaaminen on vaihtelee puzzle-tehtävien, taisteluiden ja välivideoiden välillä. Senuan menneisyys avautuu muistojen ja välähdysten kautta samalla kun hän matkaa synkkien maisemien halki kohtaamaan Helheimin valtiasta Helaa. Peli on visuaalisesti mykistävän upea, mutta tästä ei uskalla pysähtyä nauttimaan. Kaiken lisäksi epäonnistua voi rajatun määrä kertoja: joka kerta kun Senua kuolee, etenee jonkinmoinen kuolio pidemmälle hänen käsivarttaan pitkin, ja jos se pääsee tarpeeksi pitkälle, on peli aloitettava kokonaan alusta.

Hellbladen tapaa kuvasta psykoosia voi varmasti kritisoida, mutta ainakin se on täysin tinkimätön teos. Mielenterveyden asiantuntijoiden avustuksella kehitetty peli tuntuu julistavan, että myös toimintapelin genressä voidaan tehdä taidetta, ja tässä taiteessa voidaan kuvata yhtä hankalia ja rohkeita aiheita kuin kirjoissa ja elokuvissakin. Ja sitä ei voi kiistää, etteikö Hellblade olisi raastava ja välitön kokemus. (Luin vahingossa mitä pelin lopussa tapahtuu, enkä ole uskaltanut palata läpäisemään viimeistä pelituntia.)

Hellblade: Senua’s Sacrfice on saatavilla PC:lle, PlayStation 4:lle ja huhujen mukaan pian myös Xbox Onelle.

Järkyttävää pelattavaa

Kolme edellä käsiteltyä peliä ovat eräänlainen pintaraapaisu mielenterveyden häiriöitä kuvaaviin peleihin. Tähän erikoiseen alalajiin kuuluu myös esimerkiksi sellaisia teoksia kuin sosiaalista ahdistusta kuvaava tasohyppelypeli Sym (2015) sekä Actual Sunlightin tapaan masennusta ja yksinäisyyttä kuvaava The Cat Lady (2012).

Kolmikon perusteella on kuitenkin selvää, että mielenterveyden järkkymistä voidaan kuvata videopeleissä todella monipuolisesti. Pelien voimavara suhteessa elokuvaan ja kirjallisuuteen on siinä, että ne asettavat pelaajan tehokkaasti toisen ihmisen nahkoihin. Yksinkertaisesti se, että hahmoa ohjastaa itse tai tekee valintoja hänen roolissaan, auttaa samaistumaan tämän asemaan. Siksi Actual Sunlightin ja The Town of Lightin kertomukset ovat niin välittömiä, ja siksi Senuan kärsimykset menevät luihin ja ytimiin. Nämä pelit avaavat ikkunoita vieraaseen mielenmaisemaan, niin kuin taide parhaimmillaan.

Loppuun on todettava varoituksen sana.

Kuten kaikki mainitut pelit varoittavat alussa, ne käsittelevät hankalia ja ahdistavia aiheita, ja sopivat ainoastaan aikuiselle yleisölle. Suosittelen niitä lämpimästi, mutta varauksella, sillä ne voivat olla epämukavia kokemuksia ja aika kaukana heppoisesta viihteestä, jollaisen maineessa videopelit usein ovat.