Aliens vs. Predator (PC, PS3, Xbox 360)

26.02.2010 16:36 Miikka Lehtonen

Voi Alienia, voi Predatoria. 80-luvun tieteismätön suuret nimet ovat nykyään suuria vitsejä, pitkälti kiitos Paul W.S. Andersonin ja hänen jäätävien elokuviensa. Tähän saakka pelifanit ovat kuitenkin voineet paistetella siinä uskossa, että meidän mediamme on tehnyt lähdeaineistolleen kunniaa. Tähän saakka.

Siitä onkin jo aikaa, kun Aliens vs. Predator viimeksi nähtiin pelimuodossa. Brittiläinen Rebellion oli jo alkujaan projektin puikoissa ja tehtaili Atari Jaguarille ja PC:lle aikanaan pari ihan semi-asiallista räiskintäpeliä.

Se Aliens vs. Predatorin todellinen tähtihetki tuli kuitenkin muutamaa vuotta myöhemmin, kun Monolith väsäsi ansiokkaan Aliens vs. Predator 2:n, jossa oli aikaisekseen komeaa grafiikkaa, tiukkaa tunnelmaa ja mainio moninpeli. Nyt Rebellion palaa samalle kaivolle, tarkoituksenaan valloittaa pelaajien sydämet juuri samoilla aineksilla.

Yritys hyvä kymmenen

Aliens vs. Predator alkaa mielenkiintoisista asetelmista. Merijalkaväen yksikkö saapuu paikalle tutkimaan, mitä olisi suinkaan voinut mennä pieleen Predatorien temppelin päälle rakennettussa laboratoriossa, jossa tutkittiin alienien käyttöä aseina.

Predatorit puolestaan saapuvat paikalle katsomaan, kuka idiootti on rakentanut heidän temppelinsä päälle tutkimuslaitoksen. Alienit eivät niinkään saavu, vaan heräävät koeputkesta ihmettelemässä, kuka idiootti yrittää opettaa niille temppuja kuin koiralle konsanaan.

Kuten niin monta kertaa ennenkin, Weyland – Yutanin nerokkaat kansankynttilät ovat päättäneet tehdä jotain aivan uskomattoman typerää. Pelkkä alien-labra ei suinkaan riittänyt, vaan nerot päättivät myös korkata sen alla sijaitsevan Predator-temppelin, jonka laukaisema elektromagneettinen pulssi sammutti kaikki aseman sähköt ja vapautti koekaniineina olleet alienit. Arvatkaa, ovatko ne iloisia?

Jokainen pelin kolmesta osiosta kertoo oman kolmanneksensa pelin tarinasta, kronologisesti vaihtelevassa järjestyksessä. Pelaamalla läpi kaikki kolme rikollisen lyhyttä kampanjaa saa näin nähdä koko tarinan. Jaa miten lyhyttä? Yhteensä kaikkien kolmen peluuseen kului ehkä reilut viisi tuntia. Se ei ole paljon se.

Kolme tarinaa

Omien tarinanpätkiensä ohella kukin kampanja tarjoaa myös omanlaistaan pelattavuutta, kuten odottaa saattaa. Marinen kampanjassa yritetään viritellä pientä kauhutunnelmaa teemalla ”olet ravintoketjun alin lenkki”, mutta rehellisesti sanoen yritys jää torsoksi.

Parissa tunnissa ei ihmeitä tehdä, joten aiemmista peleistä tuttu varjojen säikähtely ja katosta heiluvien putkien ammuskelu jää vähemmälle. Toiminta on alusta asti tiukkaa ja ensimmäinen pomomatsi on vastassa jo alle tunnin kohdalla.

Marinen kampanja on kolmesta heikoin, koska se on aivan perustason FPS-räiskintää. Piristystä irtoaa virallisesta Alien-kilkkeestä, koska onhan se nyt vaan hienoa, kun pulssikivääri pitää elokuvista tuttua ääntä. Se sen sijaan ei sitten olekaan hienoa, että pelistä on unohtunut esimerkiksi kyykistymisen kaltaisia perusjuttuja. Oikeasti, pojat? Tämä olisi ollut huono esitys jo 10 vuotta sitten.

Alien ja Predator tarjoavat sentään jotain uutta, tarkemmin sanoen vaanimista. Alienin jippona on, että ketterä veitikka osaa kiipeillä vaikka katossa ja piiloutua ilmastointiputkiin. Ideana olisikin väijyä ihmisiä varjojen kautta ja sitten tehdä kamalaa tuhoa kerrasta poikki –tyyppisillä erikoishyökkäyksillä.

Alienin kampanja kärsii parista ongelmasta, joista merkittävin johtuu yksinkertaisesti siitä, että alienit ovat puhtaita melee-taistelijoita. Tämä on asettanut pelikehittäjille selkeitä rajoituksia, kun jokaisesta kohtauksesta ja tapahtumapaikasta on pitänyt suunnitella sellainen, että alienkin pärjää. Tästä johtuen alien-kampanja on ihan pirun tylsää pelattavaa. Enemmän nillitys-osaston puolelle menee se, että superälykkään alienin ympärille rakennettu tarina on tahattoman koomista tasoa.

Valikoiman piristävin uudistus on Predator, joka nimelleen uskollisesti vaanii saalistaan. Ihmisiä metsästetään häivepuvun avulla puissa hyppien, onnettomia kaveriensa luota pois houkutellen ja sitten selkärankoja irrotellen. Alienit viis veisaavat Predatorin teknologiasta, joten niiden kanssa peli menee käsirysyksi.

Näin touhuun on saatu mukaan mukavaa vaihtelua ja kun tiimi on vielä ymmärtänyt tarjoilla erilaisia taktisia haasteita, joiden myötä pääsee hyödyntämään koko laajaa asearsenaaliaan, homma toimii. Tai ainakin sillä edellytyksellä, että pelaajalta löytyy selkärankaa (heh hoh) kestää loputtomia, uskomattoman väkivaltaisia teloitusanimaatioita. Pelin kannessa oleva 18+ on siinä ihan syystä: ei lasten tarvitse tai pidä katsella peliä, jossa kerran toisensa jälkeen revitään kirkuvilta uhreilta päitä irti.

Tästä huolimatta: jos Predatoria olisi tarjolla enemmän, hymyni olisi leveämpi. Nyt naama on sen näköinen kuin olisin syönyt jogurttia ja vetäissyt sitruunan kyytipojaksi. Yksinpelin takia ei kannata eurojaan tiskiin lyödä.

Se todellinen houkutin?

Periaatteessa ymmärrän yksinpelin ongelmat, sillä kaikesta paistaa – ja on jo hetken aikaa paistanut – se, että Aliens vs. Predator on moninpeli. Yksinpeli on mukana muodon vuoksi ja eräänlaisena laajennettuna tutoriaalina.

Moninpeli, kuten niin moni muukin asia pelissä, on paperilla hyvää kamaa. Pelitiloja löytyy laidasta laitaan ja mukana on hauskoja oivalluksia, kuten tila, jossa yksi pelaaja on alien ja muut marineita. Kun marine kuolee, hän syntyy takaisin alienina. Kauanko ihmiset selviävät? Myös hauska on pelitila, jossa yksi pelaaja on Predator, muut ihmisiä. Jujuna on se, että vain Predator kerää pisteitä ja Predatoriksi pääsee tappamalla tämän.

Toki pelistä löytyvät myös pakolliset deathmatchit, joko kaikki kaikkia vastaan –periaatteella tai kunnon rotumellakkana, jossa ihmiset, alienit ja predatorit kepittävät toisiaan nenuun. Oli pelitila mikä tahansa, piristystä tulee siitä, että kaksi kolmesta pelin rodusta on kaikkea muuta kuin tyypillistä FPS-kauraa ja jokainen tarjoaa tyystin erilaisen pelikokemuksen.

Mukana ovat myös yksinpelin erikoisuudet, kuten yllätetyn vastustajan kerrasta poikki –murha näyttävällä erikoishyökkäyksellä. Ja tästä sitten alkavatkin ne ongelmat, sillä näitä yksinpelin erikoisuuksia ei ole mietitty ihan loppuun asti moninpeliä varten. Nämä kerrasta poikki –animaatiot ovat esimerkiksi hyvä tapa päästä kertalaakista hengestään, sillä useiden sekuntien mittaisen animaation aikana joku tulee selän taakse kytikselle odottamaan omaa erikoistappoaan ja näin käytävälle muodostuu kuolettava konga-linja.

Konsoliversioissa on myös mukana sangen antelias auto aim, joka auttaakin yksinpelissä oudosti pyöriviä ja nykiviä vihollisia vastaan taisteltaessa, mutta syö vähän intoa moninpelistä. Se kun lukittuu ihan ongelmitta vaikka näkymättömään Predatoriin.

Nämä voivat vielä mennä läpi mielipidekysymyksinä, mutta siitä tuskin kukaan on eri mieltä, että peli on teknisesti hieman vaiheessa. Peliseuran haku kestää joskus useita minuutteja, verkkoviive on melko armotonta ja muutenkin peli venyy ja paukkuu kuin kumilanka. Päivityksestä on puhuttu.

Vuoristorataa

Aliens vs. Predator on paha pettymys, mutta ei täysin kelvoton peli. Se on pettymys lähinnä sen takia, että sen edeltäjät olivat äärimmäisen tunnelmallisia, viihdyttäviä ja toimivia pelejä. Nykyinen yrittäjä on korkeintaan viihdyttävä ja sitäkin hetkittäin.

En kuitenkaan vielä välttämättä hautaisi peliä Nevadan autiomaahan, sillä moninpelit ovat siitä kivoja juttuja, että niitä voi päivittää. Paperilla Aliens vs. Predatorin moninpelissä on nimittäin ideaa. Erilaiset hahmot tukevat hyvin toisiaan ja tarjoavat erilaisia pelikokemuksia, kartat ovat ihan OK-tasoa ja pelitilat hauskoja. Jos tekniikka saadaan samalle tasolle ja Rebellion jaksaa vetäistä peliinsä pari tasapainotuskierrosta, näistä voi tulla vielä kivat kekkerit.

Yhdestä asiasta ei voi valittaa: teknisestä toteutuksesta. Peli näyttää konsoleilla hyvältä, PC:llä suorastaan erinomaiselta. Aliens vs. Predatorin PC-versio on ensimmäisiä markkinoille ehtineitä DirectX 11 –pelejä, mutta eipä se rehellisesti sanottuna juuri rajapinnasta hyötyjä irroittele. Tästä huolimatta se näyttää erinomaiselta ja pyöriikin vielä kohtalaisen hyvin.

Siinäpä sitä sitten on. Ei mikään fiasko, mutta ei myöskään mitenkään erityisen mainio peli. Jos moninpeli olisi vähän parempi… jos yksinpeli olisi kelvollinen… jos peli olisi saanut pintaansa vähän lisää kiillotusta… jos tädillä olisi … no, tiedätte kyllä.

Tekijä: Rebellion
Julkaisija: Sega
Testattu: Windows 7, Core 2 Duo E6600, Radeon HD5850, 4 Gt keskusmuistia / Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, Core 2 Duo E6400, 2 Gt keskusmuistia, GeForce 8800
Pelaajia: 1, 2-18 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/games/aliens-vs-predator/
Miikka Lehtonen

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.