Alone In The Dark (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

01.07.2008 18:39 Antti Mutta

Selviytymiskauhu on ollut jo pitkään japanilaisten hallinnassa. Lajityyppi on kuitenkin lähtöisin muualta. Kolmiulotteisten hahmojen ja etukäteen luotujen ympäristöjen yhdistelmä esiteltiin vuonna 1992 ranskalaisten toimesta Alone In The Dark -pelissä.

Viimeksi kulttipelisarja näyttäytyi pelaajille seitsemän vuotta sitten. Nyt ranskalainen Eden Games haluaa palauttaa pelityypin herruuden takaisin kotimaahansa. Sarjalle haetaan uutta potkua elokuvista ja tv-sarjoista. Mutta riittääkö tämä nostamaan sarjan uuteen loistoon, vai onko tiedossa yksinäinen paluu pimeään?

Okkultismia, rakas Carnby

Alkujaan pelisarjan pääsankari Edward Carnby oli poirotmainen etsivä., jonka seikkailuissa oli vahvoja vaikutteita muun muassa H.P. Lovecraftin ja Arthur Conan Doylen tuotannosta. Sarja koki kuitenkin vuonna 2001 täydellisen muutoksen. Edward Carnby muuttui salonkikelpoisesta Sherlockista tavanomaiseksi toimintasankariksi. Herrasmiesetsivien aika oli ohi.

Pääsankarin olemus ei ole ainoa uuteen aikakauteen yhdistävä tekijä. Tuoreimmassa osassa paneudutaan edeltäjänsä tavoin okkultismiin. Jotta asia kävisi selväksi, vastapuolen johtaja Crowley on nimetty viime vuosisadan alussa eläneen pahamaineisen, joskin todellisuudessa harmittoman mystikon, Aleister Crowleyn mukaan.

Salatieteiden maailmaa avautuu, koska etsivämme mieltä on käytetty mustaan messuun. Muistijäljet tapahtumasta ovat kadonneet, eikä Edward Carnby muista edes nimeään. Samalla kun identiteetti palautuu mieleen, ohjaa pelaaja Carnbyn kohti synkkää Central Parkin keskuspuistoa. Ensimmäisenä on kuitenkin selvittävä ulos rituaalissa käytetystä, tuhoutuvasta pilvenpiirtäjästä.

Alku aina hankalaa

Ensimmäinen monista elokuvamaisista jaksoista on korkean paikan kammosta kärsiville painajainen. Carnby roikkuu henkensä edestä kirkkomaisen pilvenpiirtäjän ulkopuolella milloin sähkökaapelista, milloin ikkunanreunalta. Näkymät ovat henkeäsalpaavat, aivan kuten tuhoutuvan rakennuksen katolta putoavat betoninpalasetkin.

Onneksi sisälle päästään pian. Tällöin painajaisia aiheuttavat puolestaan onnettomat kamerakulmat ja tekniset virheet. Välillä hahmot jäävät kouristelemaan paikalleen, kun taas toisinaan kapea kamerakulma tai sen epälooginen vaihtuminen johtavat turhiin kuolemiin.

Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki on tarkasti käsikirjoitettu. Samalla vapaata toimintaa toivova pelaaja pettyy. Vuorovaikutteisuus rajoittuu alussa monin paikoin oikean napin painamiseen. Onneksi peli paranee merkittävästi edetessään. Nappien painelusta siirrytään väliaikaisesti väljempään toimintaseikkailuun.

Tuli kulje kanssani

Ennakkoon eniten kehuttu uusi pelillinen kehitelmä oli tulen luova käyttö. Tulella muun muassa tuhotaan demoneja ja poistetaan esteitä. Vastapainona liekkejä tukahdutetaan sammuttimilla. Jotenkin olisi silti odottanut enemmän kaiken hehkutuksen jälkeen.

Moni muu ominaisuus on samaan tapaan ajatuksena kiinnostava, mutta toteutukseltaan häiritsevästi keskeneräinen. Esineiden vuorovaikutus ympäristön kanssa on hieno idea. Pulmiin on näin välillä useita vaihtoehtoja. Erilaiset toimintatavat yllättävät aina, vaikka välillä rajoittuneisuus ja epärealistisuus nostavat päätään.

Parhaimmillaan tavaroiden mielikuvituksellinen käyttö muistuttaa vanhoista seikkailupeleistä. Takin sisään varastoon kerättyjä tavaroita voi yhdistää toisiinsa ja luoda vaikkapa uusia aseita. Hahmon parantaminenkin on tehty konkreettiseksi. Kylmäsuihketta ruiskutetaan haavoihin ja käärettä kieritetään päälle. Kaikki kostautuu kuitenkin ohjauksen haasteellisuudessa.

Kohtauksia japanilaisesta kauhupelistä

Dvd:n kohtaus- ja episodirakenteesta juontuva pikakelausjärjestelmä oli toinen etukäteen kovasti mainostettu ominaisuus. Eden Games lupasi, että kaikki voivat näin läpäistä pelin. Hankalan kohdan yli vain hypätään.

Tallennuskohtien vähyyden takia ominaisuus on likipitäen pakollinen. Hurjissa ajokohtauksissa tämän ymmärtää, mutta sankarin kuollessa muualla ja pitkän episodin alkaessa uudestaan rauhallisinkin hermostuu. Usein tämä merkitsee vielä rasittavien välianimaatioiden katsomista uudelleen.

Ankaran tuomion saa myös palapelimäinen käsikirjoitus. Jos tehdään elokuvamaista peliä, on syytä panostaa tarinaan sekä dialogiin. Fuck-sanojen viljely ei kokonaisuutta pelasta, kuten ei myöskään pirstaleinen kerronta. Kärryille pääsee ainoastaan peliä uudestaan ladatessa, kun tv-sarjoista tuttu ”tapahtui viime kerralla ” –kertaus näytetään. Tämä on myös pelin mainioin keksintö.

Ei pelkoa, eikä inhoa New Yorkissa

Alone In The Dark on pettymys kauhun osalta. Pelottelussa luotetaan nykyisten massakauhuelokuvien tapaan halpaan säikyttelyyn. Pimeyttä tai pelaajan omaa mielikuvitusta ei hyödynnetä nimeksikään.

Säälittävintä pelissä on kuitenkin hahmosuunnittelu. Saippuasarjoista repäisty Edward Carnby on luku sinänsä, mutta hirviöt ovat jotain muuta.. Zombit, alienmaiset naamanhalaajat ja ihmisten ruhoista koostuvat lihaklöntit on nähty niin monessa elokuvassa ja pelissä, että tekijöiden puolesta nolottaa. Mutta Alone In The Darkissa on onneksi jotain muuta karua, joka tenhoaa.

Sydän vereslihalla

Alone In The Dark on selvästi tehty takki auki ja sydän vereslihalla. Ideoihin on uskottu tosissaan. Tuntemattoman voiman aiheuttama New Yorkin tuho on spektaakkeli, joka muistuttaa huikeimpia katastrofielokuvia. Pelattavuus sen ympärillä vain ontuu jatkuvasti. Mahdollisuudet erinomaisuuteen väikkyvät vain varjoissa. Komean s eikkailusuon läpi tarpookin vain harva ilman pikakelausta.

Ehkä joskus näemme jälleen hienon ranskalaisen kauhupelin. Kaikesta vetovoimastaan ja massiivisuudesta toteutuksestaan huolimatta Alone In The Dark ei tähän yllä. Peliin on ihastuttava korvia myöten, jos aikoo sokeasti kestää sen monet mutkat. Lajityypin herruus pysyy edelleen suvereenisti nousevan auringon maassa.

Lisää kuvia oheisessa kuvagalleriassa.

Tekijä: Eden Games (PC, PS3, Xbox 360), Hydravision (PS2, Wii)
Julkaisija: Atari
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 2, Wii, Xbox 360
Tulossa: PlayStation 3 (syksyllä 2008)
Pelaajia: 1
Pelin kotisivut: http://www.centraldark.com
Antti Mutta

Toinen mielipide

Toinen mielipide on realiteettien johdosta melko samanlainen kuin ensimmäinenkin. Antin tavoin pystyin hetkittäin näkemään ongelmien läpi ne hyvät ja vallankumoukselliset ideat, joita kehitystiimillä on ollut. Hetkittäin peli olikin sangen viihdyttävää ja toimivaa selviytymiskauhua, mutta valitettavasti todellakin vain hetkittäin.

Jokaista huippukohtaa ja pitkään muistissa pysyvää tapahtumaa kohti muistan useamman kerran, jolloin kirosin kankeaa ohjausta, manasin surkeita autoiluosuuksia alimpaan helvettiin tai taistelin inventaario-systeemin kanssa samalla kun viholliset tappoivat minua.

Mikäli on kasvanut todellisten old school -selviytymiskauhujen parissa, siis niiden pelien, joiden luokattomat kontrollit ja järkyttävät suunnitteluratkaisut järkyttivät vähintään yhtä paljon kuin niiden juonikuviot, Alone in the Dark toimii nostalgisena trippinä menneisyyteen. Alekorista sen voisi myös poimia mukaan viikonlopun pelisessioita varten, mutta täysihintaiseksi peliksi siinä on aivan liikaa ongelmia.

Miikka Lehtonen