Arvostelu: The Hunter: Call of the Wild on realistinen metsästyspeli – niin hyvässä kuin pahassakin

08.10.2017 19:51 | Ilari Hauhia | 2297

Ruoho tuoksuu, puiden lehdet havisevat tuulessa. Sydän pamppailee, kun ote metsästyskiväärin tukista tiukkenee. Hengitys hidastuu, etusormi alkaa puristaa liipaisinta. Laukaus. Peuran huuto, sorkkien kopina. Hiljaisuus. Näistä on tehty The Hunter: Call of the Wild.


Julkaisupäivä: julkaistu / Tekijä: Avalanche Studios, Expansive Worlds  / Saatavilla: PC, Xbox One, PlayStation 4  / Testattu: Xbox One / Pelaajia: 1 per konsoli, moninpelissä max. 8


Avalanche Studiosin sekä Expansive Worldsin kehittämä The Hunter: Call of the Wild ottaa metsästykseen realistisen näkökulman. Call of the Wildissä Call of Dutyista tutut ”juokse ja ammu”-taktiikat voi jättää suosiolla kotiin, sillä metsästäjän tärkein luonteenpiirre on sama kuin luonnossa: kärsivällisyys.

The Hunter: Call of the Wild tarjoaa pelaajalleen kaksi avointa ja suurikokoista metsästysaluetta, jotka ovat Keski-Eurooppaan sijoittuva Hirschfelden sekä Yhdysvalloissa oleva Lake Layton. Molemmat kartat tarjoavat itsenäisen pelikokemuksen, ja niiden välillä voi vaihdella vapaasti. Alueet eroavat toisistaan sekä maisemiensa että riistansa myötä. Siinä missä Hirschfeldenistä löytyy muun muassa villikarjuja ja kuusipeuroja, voi Lake Laytonissa metsästää vaikkapa hirviä, kojootteja sekä mustakarhuja.

Yhteensä The Hunter: Call of the Wildissä on 12 erilaista metsästettävää lajia, kuusi molemmissa kartoissa. Myös moninpelaaminen on mahdollista, jolloin metsän karvaturreja voi tiputella yhteistyön merkeissä maksimissaan seitsemän muun pelaajan kanssa.

Pelaajan astuessa ensimmäistä kertaa avaraan luontoon kuulee tämä paikallisen riistanvartijan ja oppaan tervehdyksen. Riistanvartija ohjeistaa pelaajaa lähtemään ensimmäiselle metsästysreissulle, ja jo ensimmäinen eräjormailu tulee hyvin pitkälti näyttämään pelaajalle, onko The Hunter: Call of the Wild kaikkien aikojen paras vai tylsin seikkailu.

Hitaasti, mutta ei kovin varmasti

The Hunter: Call of the Wild pyrkii simuloimaan metsästystä mahdollisimman tarkasti. Tämä tarkoittaa, että metsästys on aikaa vievää puuhaa, joka vaatii kylmiä hermoja ja keskittyneisyyttä. Hirschfeldeniin saapuvan metsästäjäkokelaan ensimmäisenä tehtävänä on kaataa kuusipeura. Metsästysreissu alkaa, kun maasta on löydettävä valkoisina erottuvia tuoreita jälkiä. Kun sopivat jäljet on löydetty, täytyy niitä lähteä tietenkin seuraamaan.

Call of the Wildin näkökulmasta riippuen paras tai huonoin ominaisuus on, että pelin eläimet ovat hyvin tarkkanäköisiä, -korvaisia ja -nenäisiä. Siksi jälkiä seuraavan  tuleekin olla näkymätön, äänetön ja hajuton, mikä on juuri niin hankalaa kuin miltä se kuulostaakin – ainakin jos pelaaja on malttamaton. Call of the Wildin oikeassa alanurkassa näkyvä ”mittaristo” kertoo, kuinka näkyvillä pelihahmo on, kuinka paljon ääntä metsässä rymyävä päästää sekä mihin suuntaan tuuli puhaltaa. Mikäli pelaaja nousee ylös tetsausasennosta liian aikaisin, astuu väärän risun päälle tai joutuu tuulen yläpuolelle, lähtee nelijalkainen lihakimpale karkuun hippulat vinkuen. Ja sitten seurataan taas jälkiä.

Ja voi pojat, niitä seurataankin kauan!

Koska eläimien vaistot ovat puolustuvoimien tarkimpien mittalaitteiden tasolla, on The Hunter: Call of the Wildissa turvallisinta liikkua koko ajan kyyryssä ja hyvin hitaasti. Metsässä välkehtivien sorkanjälkien muodostamaa polkua voi joutua jäljittämään useita kymmeniä minuutteja, ennen kuin saaliseläimet ilmestyvät ruudulle. Ja se on tylsää. Ihan oikeasti. Tai sitten todella kiehtovaa, jos sattuu pitämään Call of the Wildin kaltaisesta niche-metsästyspelistä.

Saaliseläimen löydyttyä myös pelaajan syke alkaa nousta. Nyt on se hetki. Mitä lähemmäs pelaaja ryömii, sitä herkemmin peurat ja muut eläimet huomaavat metsästäjän. Lähemmäs on kuitenkin pakko päästä, sillä metsän asukit tippuvat vain täydellisestä osumasta suoraan tärkeimpiin sisäelimiin. Mikäli laukaus menee ohi tai vain haavoittaa kohdetta, lähtee kohde karkuun.

Ja kyllä, sitten seurataan taas jälkiä. Oi voi.

Minä, eräjorma, metsä ja saaliini

The Hunter: Call of the Wildin kaksi karttaa ovat hyvin avoimia, eikä peli sisällä sen syvällisempää tarinaa. Matkapuhelimeen saattaa välillä tulla haasteita, jotka antavat tiukkoja reunaehtoja seuraavalle saaliille. ”Ammu punakettu yli 100 metrin päästä ja tiputa se yhdellä sydämeen osuneella laukauksella.” Ihan niin kuin tavallinen metsästäminen ei olisi jo tarpeeksi hankalaa! Toisaalta haasteiden suorittamisesta palkitaan palkkioilla, joilla voi hankkia muun muassa uusia aseita, ammuksia sekä muita tarvikkeita. Pelaaja voi myös päivittää metsästäjän kykypuuta esimerksi siten, että pelihahmo havaitsee herkemmin maastossä näkyvät jäljet.

Kiväärin lisäksi metsän asukkeja voi jahdata myös kameralla. Osassa matkapuhelimeen tulevista tehtävistä voidaan pyytää pelaajaa esimerkiksi ikuistamaan hirvi järven rannalla. Toki saman hirven voi kuvan ottamisen jälkeen päästää myös päiviltä. Metsästämäänhän tänne on tultu.

The Hunter: Call of the Wildiin kannattaa asennoitua samalla tavalla kuin ulkoilupäivään ruudun ulkopuolisessa maailmassa. Metsästyspelin grafiikat ovat myös konsoleilla hyvin näyttävät ja sen ääniefektit kuulostavat aidoilta, kauniin rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Hienosti toteutetulla ja monipuolisella pelialueella voi seikkailla vapaasti ja sieltä voi bongata erilaisia kohteita, kuten paikkoja joihin peurat kerääntyvät juomaan. Maasta voi löytää myös metsän aarteita, kuten tippuneita hirvensarvia. Mihinkään ei ole kiire, koska Call of the Wildin näkemyksen mukaan todellisen metsästäjän™ ei tarvitse syödä, juoda tai levätä. On vain mies, metsä ja saalis.

Teknisesti Call of the Wildin konsoliversio tuntuu toimivan mallikkaasti. Puoli vuotta aikaisemmin julkaistua PC-versiota vaivasivat monenlaiset ärsyttävät bugit, mutta Xboxilla pelatessa metsästäminen sujui ilman suurempia ongelmia. Ainoana mahdollisesti epätarkoituksenmukaisena ”ominaisuutena” saaliseläinten pakoreaktion myötä metsästyksen kohteet juoksivat välillä suoraan päin metsästäjää huomatessaan tämän. Kerran pelihahmo jopa kuoli villiintyneen peuralauman sorkkien alle näiden juostessa maassa kyykkivän metsämiehen ylitse.

Call of the Wildille on kovin vaikea antaa tarkkaa arvosanaa.

Tavallisiin nopeatempoisiin videopeleihin tottuneelle pelaajalle metsästyspeli tuntuu todennäköisesti tuskastuttavan hitaalta ja tylsältä. Toisaalta Call of the Wild ei edes yritä houkutella Call of Duty -kansaa pariinsa, vaan se keskittyy omaan tiukasti rajattuun kohderyhmäänsä, joita ei haittaa kuluttaa tunteja rauhallista, joskin virtuaalista metsämaisemaa tutkaillessa. Kohderyhmälleen The Hunter: Call of the Wild ja varsinkin sen teknisesti hyvin toimiva konsoliversio onkin todennäköisesti paras tällä hetkellä saatavilla oleva metsästysseikkailu.

”The Hunter: Call of the Wild miellyttää vain tarkkaan rajattua kohderyhmäänsä. Tavalliselle pelaajalle metsästyssimulaattori tuntuu todennäköisesti aivan liian hidastempoiselta.”