Arvostelu: Lego DC Super-Villainsin parasta antia ovat hienot hahmot

Lego DC Super-Villains: herkullisesti rakennetut hahmot vastaan vanhentunut pelimekaniikka

Julkaisupäivä: julkaistu / Kehittäjä: Traveller’s Tales / Julkaisija: Warner Bros Interactive Entertainment / Testattu: PlayStation 4 / Saatavilla: PC, Nintendo Switch, PlayStation 4 & Xbox One / Pelaajia: 1-2 paikallisesti / Ikäraja: 7 / Peliä pelattu arvostelua varten: noin 12 tuntia

Yksinkertaiset, mutta silti hauskat Lego-pelit ovat vuosien saatossa kasvattaneet lukemattomat hahmot mykistä palikoista hyvinkin nokkeliksi sananiekoiksi. Varsinainen kultasuoni on löytynyt lisenssipeleistä, joiden vetonaulana ovat toimineet rakastetut hahmot Harry Potterista Star Warsiin ja hobitteihin.

Lokakuussa ilmestynyt Lego DC Super-Villains potkii jo kohta 20 vuotta vanhaan lisenssipelien konseptiin uutta henkeä pistämällä konnat eturiviin, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Lego DC Super-Villains lähtee täysillä liikkeelle Lex Luthorin vankilapaolla, ja etenee kovaa kyytiä kaaosmaisesti käkättäen ja dynamiittipötkö kädessä sihisten.

Avoimen maailman seikkailu alkaa tilanteesta, jossa Justice League on kohdannut voittajansa. Earth 3:lta kotoisin oleva Justice Syndicate on ottanut aimo harppauksen kohti valtaistuinta, mutta myös kaikkien tuntemilla pahiksilla on oma sanansa sanottavana tässä konnien välisessä valtataistelussa. Täysin rikollisten monologiksi peli ei kuitenkaan muodostu, sillä tuon tuosta vastaan putkahtaa tuttuja sankarihahmoja pistämään kampoihin kaaokselle niin vastustajina kuin välivideoissakin.

Lego DC Super-Villainsin maailma laajenee tarinan edetessä Gothamista ja Metropoliksesta myös muihin lokaatioihin, mutta pidettäköön ne salassa tarinan kiinnostavuuden vuoksi. Todettakoon kuitenkin, että luvassa on yllättäviä ja tuttuja maailmoja tutkittavaksi. Niiden ilmestyminen kartalle aiheuttaa DC:n ystäville innon väristyksiä.

Pelin alku sujuu konnia kerätessä, sillä Luthorin perustamaa Legion of Doomia on kasvatettava pystyäkseen taistelemaan kaikkia vastustajia vastaan. Meno on lukemattomista Lego-peleistä tuttua. Hahmot pystyvät pistämään palasiksi suurimman osan tarjolla olevaa pelikenttää ja taistelemaan kolmella perusliikkeellä.

Jotkut hahmoista, kuten esimerkiksi Jokeri ja Lex Luthor, pystyvät myös käännyttämään kätyreitä omalle puolelleen lisäavuksi. Näin etenemisestä muodostuu loputon hakkaussessio, joka keskeytetään aina välillä vastaan tulevilla videoilla, pulmilla ja palapeleillä. Mukana olevan kartan on tarkoituksena auttaa pelaajaa hahmottamaan avoimen maailman tapahtumat ja kiinnostavien kohteiden sijainti, mutta suurimman osan aikaa huomasin eteneväni vain ohjatun tarinan mukana, vailla sen kummempaa intoa lähteä tutkimaan muita paikkoja.

Lego DC Super-Villainsin jokaisella hahmolla on omat ominaiskykynsä. Hahmoihin on panostettu; liikkeisiin ja taitoihin on tuotu huumorin lisäksi aito annos DC-tietoutta. Clayface pystyy muuttamaan kokoaan ja imitoimaan muita hahmoja, kun taas Deadshot on tuhoa kylvävä ammuskelija, jonka arsenaalista löytyy kiinnostavia tapoja kaataa vastaan tuleva kohde. Cheetah käyttää kynsiään ja loikkii pitkin kenttiä, ja Captain Cold paukuttelee näppärällä jääsäteellään tulipaloja olemattomiin.

Itse nautin erityisesti Harley Quinnin tavasta liikkua: sulava rullaluistelu pitkin kenttiä oli ilo itsessään. Osa ajasta meni vain kaarrellessa pitkin pelikenttää Mistah J:n perään huokaillen.

DC Super-Villains yrittää hyödyntää edellisten Lego-pelien tapaan hahmojen eri kykyjä rajoittamalla joidenkin pulmien ratkaisua vain yhdelle hahmoista. Tällä halutaan tuoda peliin lisäpelattavuutta, sekä tuoda pelaajat uudestaan saman kentän pariin. Henkilökohtaisesti tuntui siltä, että kerättäviä bonuksia, piilotettuja pisteitä ja vain yhden hahmon avattavia kohteita oli niin paljon, että mielenkiinto ei koskaan tulisi riittämään kaiken koluamiseen.

Pelin vauhti on sen verran reipas, että edellinen kenttä jää helposti unholaan kertaheitolla, kun uudet vastustajat ja käänteet ovat odottamassa.

Maailmanrakennukseen on panostettu myös visuaalisesti. Kaikki on värikästä karkkia, räikeää, sykkivää, pyörivää ja kirkuvaa. Jopa siinä määrin, että toisinaan kentästä oli hankala erottaa esimerkiksi pomotappelussa sitä ratkaisevaa temppua, jolla vastustajan saisi kaatumaan. Kun kaikki liikkuu ja surisee, menee homma usein hakuammunnaksi ja kokeiluksi.

Onnistuin kaatamaan pari pomoa sekä ratkaisemaan muutaman palapelin täydellä tuurilla, vain heitellen menemään raivoisaa vauhtia. Kaikkea ryydittää popahtavan rivakka musiikki, joka rupeaa riipimään hermokeskusta noin tunnin kohdalla. Pelissä voi onneksi säätää musiikin volyymia, kuten myös aina vain uudestaan ja uudestaan ruutuun pompahtavia vinkkitekstejä.

Varsinkin varttuneemmat pelaajat tekevät itselleen palveluksen säätämällä kokemusta siedettävämmäksi.

Lastenpelistähän tässä on kyse. Lego DC Super-Villainsin pulmat ovat helppoja, eivätkä pahikset oikeastaan ole pahiksia lainkaan. Yksinkertaista pelimekaniikkaa ryyditetään huumorilla, johon kaipaisi välillä jopa vähän suolaisempaa otetta dialogissa. Lapsille suunnattua peliä on kuitenkin helppo arvostaa sen kekseliäistä tavoista pistää rikolliset pääosaan. Peli antaa konnille karismaa ja kepposia niin, että aikuisempikin pelaaja jaksaa tallustaa mukana.

Ääninäyttely pelissä on huippuluokkaa, ja mukana on useita DC:n rosterista tuttuja näyttelijöitä. Mark Hamill ääninäyttelee Jokeria, kun taas Clancy Brown palaa jälleen Lex Luthoriksi. Kevin Conroy on itseoikeutetusti Batman, ja Darkseidin hahmona jyrisee animaatioissa hahmoa tulkinnut Michael Ironside. Panostus toimii, sillä hahmot ovat pelissä selkein kohokohta, niin innovatiivisten kykyjen kuin tulkinnankin osalta.

Tämän vuoksi kummastuttaakin yksi pelin turhimmista piirteistä, joka on heti alusta asti mukana oleva The Rookie, eli pelaajan oma hahmo. Mykälle, muutamalla eri tyylillä kustomoitavalle hahmolle ei oikein tunnu löytyvän tarinasta omaa tilaa, vaikka samalla tyyppi on hyvinkin keskeinen osa juonta. Kiinnostavien ja yliampuvien superkonnien keskellä uusi keltanokka, jota kyllä pidetään sitkeästi mukana tarinassa koko ajan, ei ole lainkaan kiinnostava ja mikä pahempaa, tyypillä ei halua pelata.

Tasaisin väliajoin The Rookielle annetaan uusia kykyjä ja kustomointimahdollisuuksia, mutta itse huomasin heti vaihtavani hahmon johonkin kiinnostavampaan, kun sellaiseen tuli mahdollisuus. Onneksi peli ei pakota pelaamaan hahmolla, mutta juuri siksi onkin vaikea keksiä syytä miksi kustomoitava “oma hahmo” on edes tuotu mukaan näin värikkääseen tarinaan tilkkeeksi.

Lego-pelit kärsivät selkeästi uudistumisen puutteesta. Niiden simppeli pelimekaniikka luo kerta toisensa jälkeen nautinnollisen, mutta lopulta hyvin paljon itseään toistavan pelikokemuksen. Mitään varsinaista edistymistä ei pelisarjassa tapahdu, vaan tarinavetoinen rellestäminen on jo vuodesta toiseen tuntunut hyvin samanlaiselta. Ainoastaan hahmot ovat vaihtuneet. Onneksi Lego on ollut tarpeeksi ovela tuodessaan uusimpaan peliinsä näin kiinnostavan kokoelman hahmoja sekä luonut tarinan, joka jaksaa vielä kantaa mukanaan.

LEGO DC SUPER-VILLAINS

”Lego DC Super-Villains on perinteinen Lego-peli, mutta onnistuneet hahmot ja tarina pelastavat paljon.”