Arvostelu: Nioh on alkuvuoden parhaita pelejä – ei häpeä edes Dark Soulsin rinnalla

Tekijä: Team Ninja
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 4, PlayStation 4 Pro
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1, 2 (internetissä)
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Jos olet sinnikäs ja kaipaat elämääsi haasteita, on Nioh oikea peli sinulle. Se voi olla oikea peli sinulle myös siinä tapauksessa, että haluat pelata yhtä kevään parhaista peleistä.

Kun FROM Software ilmoitti, että Dark Souls 3 tulisi olemaan sarjan viimeinen peli, alkoi suuri suru. Dark Soulsista vaikutteita ottaneita pelejä toki markkinoilla riittää useita, mutta harva niistä pääsee lähellekään alkuperäisen tunnelmaa ja tuntumaa. Harvalukuinen pelien joukko kasvaa nyt yhdellä, sillä Team Ninjan Nioh on yllättäen täyttä rautaa. Se yhdistelee nopeatempoista toimintaa hauskaan pelattavuuteen ja hienoon maailmaan, nousten näin aivan esikuviensa rinnalle.

Vaikka sitä ei ehkä helposti uskoisi demoneiden täyttämästä pelistä, Nioh perustuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin, joskin löyhästi. Pelin päähenkilönä on merirosvo William Adams, joka oli oikeasti ensimmäinen englantilainen, joka astui Japanin mantereelle. Pelissä, kuten historiassakin, tämä tapahtui miehen laivan haaksirikkouduttua saarivaltion rannikolla. Siihen yhtäläisyydet suunnilleen loppuvatkin. En nimittäin usko oikean Adamsin päätyneen Japaniin jahdatessaan noitaa, joka varasti tältä jonkin hyvin tärkeän henkilön sielun, ja joka haluaisi valloittaa koko maailman Japanista löytyvien amrita-sielujen avulla.

Japanissa tapahtuu Niohissa muutenkin kummia. Verho meidän ja demoneiden ulottuvuuksien välillä on kulunut sen verran ohueksi, että koko maa on täynnä toinen toistaan kamalampia Japanin mytologiasta revittyjä olentoja, helvetistä karanneita murhamiesten sieluja ja muuta ikävää. Onneksi apu on lähellä, sillä William Adamsin peliversio omaa maagisen kyvyn kommunikoida henkiolentojen kanssa. Tiukalla yhteistyöllä nousevan auringon maa voi ehkä vielä pelastua.

Tarinan edetessä Adams törmää Hattori Hanzon kaltaisiin enemmän tai vähemmän historiallisiin hahmoihin ja joutuu keskelle toinen toistaan hämmentävämpiä tapahtumia. Tarinaa kerrotaan paitsi tehtävien välissä nähtävissä välianimaatioissa, myös osana pelikokemusta. Siellä sun täällä vastaan tulee kuolleiden ihmisten sieluja, jotka kohdatessaan Adams saa pieniä väläyksiä poloisten viimeisistä hetkistä. Kuten arvata saattaa, Nioh ei ole kovin hilpeä peli, vaan se on tunnelmaltaan jopa synkempi kuin Bloodborne. Maailma on ikävä paikka ja täynnä ikäviä asioita.

Kuin Dark Souls, mutta…

Olisi kovin helppoa kuvailla Niohia samuraiaiheiseksi Dark Soulsiksi, sillä peleillä on paljon yhteistä.

Molemmat ovat armottomia ja haastavia toimintaroolipelejä, ja Niohiin on lainattu aika selkeästi hyvin keskeisiä pelin osasia FROM Softwaren pelisarjasta. Esimerkkinä voisi mainita vaikka vihollisilta kerättävät sielut, jotka toimivat kokemuspisteinä. Sieluja käytetään kentistä löytyvillä alttareilla kokemustasojen kasvattamiseen, mutta jos sattuu matkallaan kuolemaan ennen alttarille pääsemistä, sielut jäävät pelaajan haudalle odottamaan hakijaansa. Jos ei onnistu taistelemaan tietään takaisin sielujensa luo vaan kuolee matkalla uudelleen, menettää kokemuspisteensä.

Näistä filosofisista yhtäläisyyksistä huolimatta Nioh ei ole mikään suora kopio Dark Soulsista, vaan siinä on paljon omaakin. Team Ninjan historia Ninja Gaidenin kaltaisten pelien parissa näkyy muun muassa siinä, että taistelu on nopeatempoisempaa ja syvällisempää kuin Dark Soulseissa. Williamin voi varustaa lukuisilla erilaisilla aseilla, panssareilla ja varusteilla aina katana-miekoista ketjujen päässä heiluviin koukkuihin saakka. Asetyypeillä on aivan omanlaisensa tuntumat ja näitä erilaisia pelityylejä tukevat kykypuut, joten jokainen tulee varmasti löytämään sen itseään miellyttävän aseyhdistelmän ja erikoistumaan sen käyttämiseen.

Lisää syvyyttä tuovat erilaiset asennot. William voi pitää asettaan korkealla, matalalla tai keskitasossa. Kullakin asennolla on omat etunsa ja haittansa. Korkean asennon lyönnit ovat tehokkaita, mutta kuluttavat paljon energiaa. Väistely on myös hankalampaa kuin muissa asennoissa. Matalassa tasossa vihollisten iskujen väistely taas on miltei ilmaista, mutta iskut ovat heikkoja.

Ideana olisi vaihdella asentoja taistelun aikana tilanteen vaatimalla tavalla todella nopeassa tempossa. Ensin väistellään pomohirviön hirveän tehokkaita iskuja, mutta kun tämä väsyttää itsensä ja lamaantuu hetkeksi, vaihdetaan lennosta tehokkaampaan asentoon, heitetään miekkaan pomon heikkoutta hyödyntävä buffi ja annetaan teräksen laulaa.

Niohin taistelu on äärimmäisen brutaalia ja taitokynnys on kohtalaisen korkea. Peli antaa pelaajalle monipuoliset työkalut ja esimerkiksi todella nopeat ja tehokkaat väistöliikkeet, mutta myös odottaa niiden miltei täydellistä käyttämistä. Jo alkupäässä viholliset nappaavat iskulla tai parilla suuren osan kestopalkista, eikä sen palauttamiseen tarvittavia esineitä ole koskaan tarpeeksi.

Taistelu voi kuulostaa paperilla ikävältä asialta, ja kieltämättä joskus Nioh turhauttaa, kun haasteet tuntuvat epäinhimillisen kovilta, mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa. Vaikka William toki muuttuukin varusteiden parantuessa ja tasojen noustessa kovemmaksi soturiksi, se varsinainen kehitys tapahtuu pelaajan korvien sisällä. Vihollistyypeillä on heikkoutensa, ja niitä vastaan taistellaan erilaisilla taktiikoilla. On oikeasti todella palkitsevaa huomata kehittyneensä niin paljon, että aluksi viisi kertaa putkeen pelaajan 100-0 tappanut vihollinen on myöhemmin helppo purtava.

Tehtävästä toiseen

Toiminnallisempi taistelu ei ole suinkaan ainoa Niohin ero verrattuna Dark Soulseihin. Siinä missä FROM Softwaren pelit ovat ainakin enimmäkseen suurta ja yhtenäistä pelimaailmaa, Nioh on tehtävävetoinen. Pelaaja etenee tarinatehtävien läpi yksi kerrallaan, kunkin tehtävän tapahtuessa suurikokoisella ja avoimella alueella. Tarinatehtävien välissä voi suorittaa sivutehtäviä, joista palkitaan paremmilla aseilla, varusteilla ja craftailumateriaaleilla.

Tehtävien välissä voi myös vierailla vaikka sepän pajassa takomassa itselleen uusia varusteita, parantelemassa vanhoja tai arpomassa uudelleen varusteidensa ominaisuuksia. Nioh kun on myös loottipeli: sen sijaan että tarjolla olisi vaikka yksi tietyn tyypin katana tai kirves, variaatioita kyseisistä esineistä tipahtelee vihollisilta kuin sadepisaroita taivaalta. Kaikki eivät suinkaan ole mitenkään käyttökelpoisia, mutta jos oikein hyvä tuuri käy, voi saada esineen tai aseen, joka muuttaa Williamin ainakin muutaman tason ajaksi vertauskuvalliseksi sodan jumalaksi.

Monipuoliset esineet tukevat myös hyvin erilaisia pelityylejä. Itse esimerkiksi tykästyin magiaan, jonka avulla voi tehdä itselleen erilaisia bonuksia antavia amuletteja ja esineitä. Siispä aina kun satuin löytämään magian tehoa boostaavan esineen, oli juhlapäivän paikka. Idea on hyvä ja tuo lisää makua Dark Souls -pelien (ja Niohin) tavaramerkiksi muodostuneeseen pelattavuuteen, jossa samoja alueita joutuu putsaamaan vihollisista useita kertoja esimerkiksi kuoltuaan eeppisessä pomomatsissa.

Alueiden tutkiminen kannattaa muutenkin, sillä kaikkiin kenttiin on piilotettu hyväntahtoisia metsänhenkiä eli kodamoita. Niitä pelastamalla saa avattua itselleen jos jonkinlaisia bonuksia ja myös paranneltua kyseisen alueen alttareita. Mitä enemmän metsänhenkiä pelastaa, sitä enemmän parannuspulloja esimerkiksi saa alttareilta mukaansa.

Niohin erikoisuuksien trion viimeistelevät haudat.

Dark Souls -peleissä kohtasi vähän väliä maailmassa toisten pelaajien hautoja, joita koskettamalla sai nähtyä uhrin viimeiset elonhetket ja aavistettua, että seuraavan kulman takana ehkä odottaa jotain ikävää. Niohissakin on hautoja, mutta niitä koskemalla saa vain nenänsä kipeäksi. Se kun kutsuu Helvetistä kuolleen pelaajan vihaisen hengen, joka käy oikeiden varusteidensa kanssa taisteluun häiritsijäänsä vastaan.

Jos onnistuu palauttamaan paskiaisen maan alle, saa paitsi tältä loottia, myös hankittua pelin kulisseissa pyörivään klaanisota-metapeliin omalle klaanilleen lisää mainetta ja kunniaa. Erikoisia ideoita siis riittää, ja yhdistettynä erinomaisen toimivaan pelattavuuteen ne tekevät Niohista oikein tervetulleen tulokkaan ruuhkaiselle ”kuin Dark Souls, mutta…” -areenalle.

Tekniikkaa tökkii – tai sitten ei

Nioh on teknisesti hyvin mielenkiintoinen tapaus.

Ensinnäkin se tarjoaa melkoisena outoutena kolme erilaista grafiikkatilaa, joista ensimmäinen rajoittaa pelin tarkkuuden 720P-resoluutioon, mutta pyörittää peliä 60 FPS:n nopeudella. Toinen nostaa resoluutiota ja lisää peliin herkkuja, mutta ruudunpäivitysnopeus putoaa 30:een. Kolmas taas on 30 FPS:n pelitila mutta ilman 30 FPS:n lukkoa, jolloin ruudunpäivitysnopeus hyppii noin 20:n ja 45:n välimaastossa.

Itse pelasin 60 FPS:n tilassa, sillä hyvin nopeatempoisena refleksipelinä Nioh hyötyy selvästi sujuvasta vauhdista.

Jos kotoa sattuu löytymään PlayStation 4 Pro, hymy levenee. 60 FPS:n action-pelitila pyörii 1080p-resoluutiolla ja näyttää todella hyvältä. Herkullisemmat pelitilat taas hyppäävät 4K-resoluutioon, jotka näyttävät myös 1080p-television kautta katsottuna erinomaiselta, kun kuva puristetaan pienempään resoluutioon.

Pelasn itse Niohia sekä Pro-konsolilla että normaalilla PlayStation 4:llä, ja koin saavani Pro-mallilleni vastinetta. Ruudunpäivitys on vakaampi, peli näyttää kauniimmalta ja toimii muutenkin laadukkaasti. Myös normi-Pleikkarin omistajat saavat kohtalaisen sujuvan kokemuksen, mutta grafiikka on rujompaa ja välillä ruudunpäivityskin töksähtelee.

Ehdottomasti pelaamisen arvoinen

Nioh on erinomainen peli. A-luokan pelattavuus ja hauskat lisäykset tuttuun kaavaan tekevät siitä pelikokemuksen, joka ei joudu häpeämään tippaakaan Dark Soulsien rinnalla, mutta joka toisaalta myös ansaitsee seistä ihan omilla jaloillaan. Tämä siitä huolimatta, että arvosteluni on yhtä Dark Souls -vertailua, mutta minkäs teet.

Jo mainittujen teknisten töksähtelyjen ohella valittamista ei kamalasti löydy. Dark Soulsin kenttäsuunnittelu on askeleen tai pari Niohia edellä, ja koska sen maailma on yhtenäinen, se tuntuu Niohia suuremmalta. Toisaalta Nioh ottaa hyödyn irti irtonaisista kentistään tekemällä niistä todella vaihtelevia teemoiltaan ja ilmeeltään.

Pidin kovasti myös pelin synkästä ja ahdistavasta tunnelmasta. Nioh ei ole suoranaisesti kauhupeli, mutta japanilaisesta mytologiasta lainatut hirviöt, runsaat ruhjotut ruumiit ja muut ikävyydet saavat sen tuntumaan karulta. Hyvässä mielessä siis. Nioh on mainiota jatkoa PlayStation 4:n erinomaiselle pelikeväälle ja osoitus siitä, että Team Ninja ei ole kadottanut otettaan. Nyt sitten runsaasti DLC:tä, kiitos!

Lue myös:

Nioh ei ole mikään helppo peli: 10 vinkkiä aloittelevalle samuraille