Arvostelu Octopath Traveler 2 jatkaa vahvasti ensimmäisen pelin linjalla
Square Enixin odotettu roolipelijatko ei poikkea tutulta polulta, vaan tarjoaa uudet tarinat, hahmot ja kokemukset jo entuudestaan upeassa ympäristössä.
Julkaisupäivä: 24.2.2023
Studio: Square Enix & Acquire
Julkaisija: Square Enix
Saatavilla: PC (Windows) PlayStation (kokeiltu) & Switch
Pelaajia: 1
Ikäraja: K12
Peliä pelattu arvostelua varten: 69 tuntia
Muutaman vuoden takainen Octopath Traveler yllätti vanhan koulukunnan roolipelaajat iloisesti tarjoamalla upeasti modernisoidun kokemuksen SNES-aikaisten klassikoiden, kuten Chrono Triggerin ja Final Fantasy 6:n, hengessä. Kahdeksan toisilleen tuntemattoman matkaajan tarina kerrottiin upeasti toteutetussa HD-2D-maailmassa, jossa taisteltiin perinteisiin tukeutuen vuoropohjaisesti ja usein. Nyt tie kutsuu taas matkailijoita viisi vuotta myöhemmin.
Acquiren ja Square Enixin kehittämä Octopath Traveler 2 ei uudistaa suotta kaavaa, vaan hioo edellisen osan hyväksi havaittuja elementtejä entistä ehommiksi. Yksi jatko-osan suurimmista kritiikeistä maailmalla onkin ollut, että se tarjoaa vain lisää sitä samaa. Tässä vaiheessa on siten hyvä tunnustaa, että alkuperäinen Octopath Traveler jäi allekirjoittaneelta aikanaan kokematta, joten neitsytmatka pelisarjaan koettiin nimenomaan seuraajan siivillä.
Octopath Traveler 2 seuraa jälleen kahdeksan toisilleen tuntemattoman hahmon tarinoita uudessa itsenäisessä miljöössä. Pelaaja saa valita vapaasti, kenen päähenkilön tarina avaa jälleen kokemuksen, mutta matkan aikana mukaan tarttuvat myös seitsemän muuta kiertolaista. Epälineaarinen kerronta sysää siten matkan etenemisen tyystin pelaajalle, joka voi suorittaa kunkin hahmon neljään osaan jaetun taipaleen haluamassaan järjestyksessä. Yksittäiset tarinat eivät koskaan risteä keskenään, mutta niissä vihjaillaan usein kokonaisuuden yhdistävään mysteeriin.
Uniikki kerrontatapa on virkistävä tapa rytmittää kokemusta, jota pelaaja voi itse tahdittaa aina oman fiiliksen mukaan. Erilliset tarinat vaihtelevat niin teemoiltaan kuin tunnelmaltaan, joten kepeämpää otetta kaipaaville tanssija Agnean matka kuuluisuuteen on esimerkiksi asteen murheettomampi kuin perheensä menettäneen tutkija Osvaldin kostoreissun läpikäynti. Valtaosa tarinoista ja hahmoista on kaiken lisäksi upeasti kirjoitettuja, mutta pelaajasta riippuen mielenkiinto kutakin kohtaan vaihtelee laajalti; itselleni juuri Agnea sekä kauppamies Partition stoorit eivät oikein koskaan napanneet mukaansa. Paikoin raskaistakin aiheista huolimatta Octopath Traveler 2:n maailmankatsomus on silti piristävän ja jopa naiivin positiivinen.
Hahmojen välille olisi silti suonut vielä enemmän dynamiikkaa, sillä nykyisellään nämä kommentoivat vain harvakseltaan edistettävän päähenkilön tilannetta. Välivideoiden aikana muut kumppanit kuitenkin katoavat ja mysteerisesti tasa ilmestyvät, kun pakolliset taistelut koittavat. Toisinaan taas juonessa mukana olevat sivuhenkilöt katoavat tyystin, vaikka nämä selkeästi käyvät päähenkilön lailla taisteluun.
Pienen poikkeuksen kuvioon tekevät muutamat hahmopareille kirjoitetut lisätarinat, joita olisi kaivannut reilusti lisää yhteisten kokoontumisten kera. Nykyisellään kertomukset ovat vähän liian tiukasti sidottuja päähenkilöihin, mikä tuntuu oudolta, kun koko muukin seurue on tapahtumassa läsnä. Tämä on silti verrattain pieni poru, sillä yksittäiset tarinat ovat kerronnallisesti vahvoja ja niiden vihjailemaa suurempaa kuviota on kiinnostava parsia kokoon ripotelluista palasista.
Toisekseen hahmojen kappaleet ja pelialueet on rajattu kokemustasojen taakse, joten näiden edistämiseksi joutuu toisinaan grindaamaan saadakseen ydinnelikon ulkopuolelle jääviä hahmoja vaadituille tasoille. Tämä toki kuuluu osaksi genreä.
Sen lisäksi varsinainen taistelumekaniikka on loistava.
Vuoropohjaiseen taisteluun ei ole liioin koskettu, mutta siihen on tuotu muun muassa kunkin hahmon piilevät erikoisvoimat. Esimerkiksi varas Throné pystyy suorittamaan toisen vuoron heti perään, kun taas Osvald keskittää loitsunsa vain yhteen viholliseen entistä tuhovoimaisempana. Kullakin päähenkilöllä on lisäksi yksilöllinen ammatti, joka määrää tämän muut kyvyt ja varusteet. Pelin edetessä hahmoille voi opettaa myös toisen ammatin, mikä lisää kykyjen ja erilaisten kombinaatioiden määrää kiitettävästi.
Taisteluissa itsessään tarkoituksena on tietenkin eliminoida ruudun toisella puolella majailevat viholliset, jotka pyrkivät kovasti tekemään saman pelaajan hahmoille. Kullakin vihollisella on omat heikkoudet, jotka paljastuvat kyseistä elementtiä tai asetyyppiä tätä vastaan käyttäessä. Kun haavoittuvuuden on kerran paljastanut, se näkyy jatkossa aina tätä samaista vihollista vastaan taistellessa. Ideana onkin hyödyntää vastustajien heikkouksia särkymispisteeseen asti, jolloin nämä lamaantuvat vuoron ajaksi ja ottavat ylimääräistä vahinkoa kaikesta.
Simppeli mekaniikka ei suoranaisesti mullista genreä, mutta se on koukuttava ja tarjoaa sopivasti haastetta etenkin pomojen monipuolisempia taktiikoita vastaan puolustautuessa. Pelissä on lisäksi vapaasti vaihdettava yö- ja päiväsykli, jolloin niin omat hahmot kuin viholliset saavat käyttöönsä uniikkeja kykyjä. Genreen juurtuneen grindauksen vuoksi muutamat päähenkilöt on tosin melko helppo nostaa lähes vahingossa puolijumalallisiin tasoihin, jolloin taistelut menettävät hieman mielekkyyttä. Toisaalta tämä myös vähentää muiden hahmojen grindaustarvetta, kun näiden tarinat voi viedä päätökseen voimakkaampien siivillä.
Samainen vuorokausisykli yltää hahmojen omiin erikoiskykyihin taisteluiden ulkopuolella. Kullakin hahmolla on päivä- ja yöaikaan suoritettavat kyvyt, joita hyödynnetään niin sivutehtävien suorittamiseen kuin ylimääräisten alennusten, tiedonmurusten ja varusteiden haalimiseen. Karkeasti ottaen nämä jakaantuvat kolmeen osaan: varusteiden, tiedon tai ihmisten hankintaan. Esimerkiksi Throné pystyy varastamaan kaupunkilaisten tavarat, kun taas Osvald saa ne mukiloimalla ja Agnealle ne annetaan vain luonnostaan.
Vaikka osa sivutehtävistä käyttää kykyjä varsin piristävillä tavoilla, olisi niitä voinut hyödyntää myös laajemmin ja monipuolisemmin. Nyt ne jäävät lähinnä vaihtoehtoiseksi lisäkivaksi, jolla kaltaiseni perfektionistin saadaan ryöväämään jokaisen vastaantulevat taskut tavaroista, joilla ei tee yhtään mitään.
Viimeisen silauksen Octopath Traveler 2:n audiovisuaalinen toteutus, joka ei ole jälleen muuttunut edeltäjästään. Pelin ulkoinen ”HD-2D”-ilme on toteutettu tekstuureiltaan 16-bittistä grafiikkaa muistuttavaksi, mutta maailma itsessään on mallinnettu polygoneilla kolmiulotteiseksi ja kuorrutettu nykypäiväisillä tehosteilla. Lopputuloksena on syntynyt eläväinen miniatyyrimaailma, joka tuntuu samanaikaisesti nostalgiselta ja tuoreelta. Siten se onnistuu samalla välttämään viime vuosina yleistyneen retrohenkisen pikselilookin, sillä kokonaisuus itsessään tuntuu nykyaikaiselta.
Sävellyksistä vastaavan Yasunori Nishikin taivaallisista nuoteista ei löydy myöskään moitittavaa. Upeat, tunnelmalliset ja päähän päiväkausiksi soimaan jäävät kappaleet sopivat niin hahmojen teemoihin kuin pelin yleiseen fiilikseen täydellisesti, minkä lisäksi niistä kuullaan pelin aikana useita eri sovituksia. Pelkästään alueiden taustalla kuultavat sävellykset muuttuvat hienovaraisesti riippuen kuunteleeko niitä öisin vai päivisin, mikä saa tuntemaan siltä kuin maailma reagoisi pelaajan tekemiin valintoihin. Ainoa moite musapuolelta kohdistuu siihen, että kuunneltavaa olisi halunnut saada rutkasti enemmän.
Octopath Traveler 2 hioo pitkälti ensimmäisessä osassa hyväksi havaittuja elementtejä entisestään. Roolipelifanit pääsevät siten sukeltamaan genren kultaista aikakautta muistuttavaan huikeaan kokemukseen, joka onnistuu viettelemään niin pelattavuudeltaan, kerronnaltaan kuin audiovisuaalisuudellaan.
OCTOPATH TRAVELER 2
”Upean nostalginen roolipeli ei välttämättä poikkea liioin edeltäjästään, mutta se tarjoaa silti kahdeksan huikeaa tarinaa koettavaksi.”
