Arvostelu: Psychonauts in the Rhombus of Ruin on hyvä, mutta kallis VR-peli

Tekijä: Double Fine
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1
Muuta: Vaatii PlayStation VR:n
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Double Finen Psychonauts on pelimaailman todellisia kulttiklassikoita. Hämärä ja oudolla huumorintajulla varustettu peli kertoi psyykkisen kesäleirin lapsiasukkaista, ja vaikka suuret myynnit jäivät vain tavoitteeksi, uskollisia faneja pelillä riittää yhä.

Nyt Psychonautsit ovat taas palanneet ja hieman yllättäen tarjolla on kovin tyypillinen VR-kokemus.

Psychonautsin tarina näytti jo pitkään tyssänneen totaalisesti. Vuonna 2005 julkaistu tasohyppelypeli ei aikanaan oikein löytänyt yleisöään, ja kun alkuperäinen julkaisijakin otti ja kyykkäsi, tuntui jo siltä, että pelin kohtalona olisi jäädä harvojen herkuksi.

Toisin kuitenkin kävi, sillä Double Fine sai ostettua pelin oikeudet takaisin itselleen, heitti PC-versioon reippaasti päivityksiä ja löysi Steamin kautta pelille laajemman yleisön.

Nyt työn alla on Psychonauts 2, jota varten pelaajia herätellään hämärällä sivupelillä. Psychonauts in the Rhombus of Ruin on 60-luvun agenttileffojen tunnelmaa tihkuva, hyvin erikoinen ja oudolla huumorintajulla varustettu VR-seikkailu, josta irtoaa mukava välipala.

Isän jäljillä

Psychonauts on kansainvälinen salainen järjestö, jonka jäsenet omaavat kaikki voimakkaita psyykkisiä kykyjä. Järjestön tuorein jäsen, Raz, on entinen sirkuslapsi, eivätkä muutkaan jäsenet ole kamalasti normaalimpaa porukkaa. Mukana on sadistisia liikunnanopettajia, salaliittoteorioihin uskovia tiedemiehiä ja ties mitä muuta, kaikki Tim Schaferin persoonallisen kirjoitustyylin kautta peilattuna.

Rhombus of Ruinin tapahtumat pyörähtävät liikkeelle Psychonauts-tiimin etsiessä kadonnutta johtajaansa. Pomo on kadonnut jälkiä jättämättä johonkin, ja kaikki tietenkin epäilevät pahinta. Raz onnistuu saamaan telepaattisen yhteyden etsinnän kohteeseen ja päättelee tämän olevan jossain meren alaisessa tukikohdassa. Tukikohta sijaitsee tietenkin Rhombus of Ruinissa, joka on kuin Bermudan kolmio, mutta paljon pahempi – onhan siinä neljä sivua kolmen sijaan.

Pelastusretki menee vähän reisille, sillä Psychonautsien tukikohtana toimiva lentokone syöksyy itsekin turmion vinoneliöön ja koko tiimi joutuu sitä asuttavien, outojen pikku-ukkojen vangeiksi. Ainoana järkensä pitäneenä Razin täytyy käyttää psyykkisiä kykyjään saadakseen ystävänsä vapaaksi, pikku-ukot kuriin ja mysteerit ratkottua.

Tästä alkaa noin kolmen tunnin mittainen VR-seikkailu, joka suorastaan tihkuu tunnelmaa ja todella hilpeää taidetyyliä. Double Finen ja Psychonautsin tyylille uskollisesti kaikki on vinksahtanutta, vertauskuvallisesti ja kirjaimellisesti. Pelin veikeän maailman tutkiminen, erilaisten esineiden ja hahmojen törkkiminen ja viihdyttävän dialogin kuunteleminen ovatkin hyviä koukkuja lähteä matkalle.

Tyypillistä VR:ää

Psychonauts in the Rhombus of Ruin on pelattavuudeltaan hyvin tyypillinen VR-peli. Kuten monessa muussakin VR-kokemuksessa, myöskään Rhombus of Ruinissa ei liikuta ohjaimen analogitikkujen avulla lainkaan. Tarina keksii aina hyvät selitykset sille, miksi Raz ei itse pysty liikkumaan mihinkään, vaan ainoastaan siirtämään tietoisuuttaan kohtauksia asuttavien hahmojen päiden sisään.

Oikeastihan taustalla on tietenkin se klassinen VR-pelien kompastuskivi: analogitikulla liikkuminen VR-lasit päässä saa aikaan ikävän konfliktin silmien saaman liikkuvan kuvan ja välikorvan välittämän ”hei, me ollaan oikeasti paikallaan” -signaalin kanssa. Tuloksena on parhaimmillaan suoranaista laattailua, kuten itse Robinson: the Journeyn kanssa huomasin.

Niinpä tarjolla on eräänlainen point & click -seikkailupeli. Pelaajalla on käytössään kourallinen psyykkisiä voimia tietoisuuden siirtämisen ohella. Esineitä voi aktivoida, sytyttää palamaan, siirrellä telepaattisesti tai paukauttaa telepaattisella hyökkäyksellä. Näillä keinoilla pitäisi sitten löytää kohtauksista vihjeet, ratkoa ongelmat ja siirtää tarinaa eteenpäin.

Puzzlet ovat kekseliäitä ja vaikka mitään pelinpysäyttäjiä ei tullutkaan vastaan, pelaillessa joutui sentään miettimään jonkin verran ja kokeilemaan erilaisia lähestymistapoja. Ratkaisut ovat usein luovia ja hauskoja, mikä toki humoristiseen peliin sopiikin.

Double Finen pelistä kun on kyse, tarina on vain osa tarjontaa. Siinä sivussa kannattaa pysähtyä tutkimaan maailmaa, tökkimään kaikkea mahdollista ja kokeilemaan erilaisia interaktioita. Näin saa aikaan jos nyt ei suorastaan hauskoja niin ainakin huvittavia tuloksia.

Sama kommentti pätee pelin huumoriin noin yleisestikin. En tainnut pelin aikana monta kertaa suorastaan nauraa, mutta fiilis oli viihtynyt ja huvittunut alusta loppuun. Hyvä ääninäyttely ja esikuville uskollinen soundtrack viimeistelevät tunnelman.

Liikaa hintaa

Kuten niin moni muukin VR-peli, Rhombus of Ruin kärsii yhdestä suuresta ongelmasta: se on liian kallis.

PlayStation Storessa pelistä saa pulittaa 18,95 euroa, mikä on parin, kolmen tunnin kertakäyttöviihteestä vähän turhan kova hinta. Kuten niin usein muulloinkin, jos hinta olisi leikattu vaikka puoleen, pisteet olisivat suopeammat. Toisaalta ymmärrän, että pelinkehitys ei ole ilmaista ja kun VR-lasien yleisö on yhä pieni, hinnat täytyy pitää korkealla, jotta peleillä pystyisi elämäänkin.

Olivat VR-pelinkehityksen realiteetit millaiset tahansa, pelaaja jää ikävään välikäteen.

Rhombus of Ruinkin olisi kyllä meriiteillään niitä parempia VR-kokemuksia. Se näyttää hienolta, VR-efektit toimivat hyvin ja laadukkaasti, ja tarinakin on sen verran veikeä, että peli rullasi mukavasti alusta loppuun. Ongelma on vain se, että ainakin itse oman 18,95 euron pulitukseni ja noin kolmen tunnin viihdearvon jälkeen en voi välttyä ajattelemasta, että olisin ehkä odottanut rahoilleni vähän enemmän vastinetta.

Jos hyvä VR-peli kiinnostaa, tässä sellainen kuitenkin on.