Arvostelu: Space Hulk: Tactics kierrättää klassista lautapeliä älyttömällä tekoälyllä

Viime vuosien Warhammer-tulvan uusin ehdokas on klassisen lautapelin uskollisesti sovittava Space Hulk: Tactics. Vain ihmispelaajille.

Julkaisupäivä: julkaisu / Tekijä: Cyanide / Julkaisija: Focus Home Interactive / Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4 & Xbox One / Pelaajia: 1-2 / Ikäraja: 16 / Peliä pelattu arvostelua varten: 12 tuntia

Kun minä olin nuori pojankoltiainen joskus 90-luvun tietämillä, olimme veljeni kanssa vastuussa avaruudessa ajelehtivien hylkyjen putsaamisesta. Niinpä ilta toisen perään puimme päällemme voimahaarniskamme, otimme minigunit tai salamakynnet kantoon ja lähdimme tunnollisesti puhdistamaan käytäviä sinne itäneistä genestealereista.

Se oli hauskaa puuhaa se.

Lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin nuo samat käytävät odottavat jälleen edessäni, mutta tällä kertaa Space Hulk -lautapeli on muuttunut digitaaliseksi. Space Hulk: Tactics sovittaa kulttiklassikon melko uskollisesti bittiavaruuteen, joskin tuo mekaniikkaan uutena lisänä korttisysteemin kummallekin osapuolelle. Harmillisesti videopelin ongelmat ovat toisaalla.

Esikuvansa tapaan Space Hulk: Tactics on isometrisestä vinkkelistä kuvattu asymmetrinen strategiapeli, jossa avaruusmariinit ja genestealerit taistelevat keskenään eriävien tehtävien suorittamiseksi.

Pelimekaniikan idea on siinä, että ihmiskunnan järkälemäiset superihmiset ovat kömpelöitä mutta erinomaisia kaukotaistelijoita, mutta häviävät usein heitä paljon vikkelämmille teräkyntisille genestealereille lähitaistelussa. Jääkärit näkyvät pelilaudalla myös kummallekin osapuolelle kaiken aikaa, kun taas genestealerit liikkuvat alkuun pelkkinä tutkahavaintoina, jotka voivat paljastuttuaan koostua 0–3 teräkyntisestä.

Valitettavasti Tacticsin tekoäly tekee kuitenkin heti kättelyssä selväksi, ettei taktikointiin ole juuri tarvetta.

Omat avaruussoturit voi laittaa vahtivuoroon, jolloin ne täyttävät lyijyllä kaiken silmiensä edessä liikkuvan. Vaikka osumat heitetään alkuperäistä mukaillen nopalla ja ovat siten täysin tuuripohjaisia, tietokoneelle riittää pelkkä tieto Overwatch-tilan vartioimasta alueesta, johon ei astuta sitten mutatoituneella käpälälläkään. Lukuisat tehtävät rapistuvatkin lähinnä oman vuoron päättämisnapin hakkaamiseksi, kun kaikki tulokulmat on varmistettu boltereilla.

Tekoäly näkyy ennen kaikkea juuri vartiotilan välttelyssä, mutta se ei myöskään loista sen ulkopuolella. Toisissa tehtävänannoissa voi olla esimerkiksi jonkin tietyn megahirviön tappaminen kaikkien kymmenten genestealereiden takaa, mutta rivimosureiden syöttämisen sijaan tietokone lähettää usein ykköskyntensä suoraan surman suuhun ilman pelaajan tarvetta metsästämiselle.

Sama toimii myös käänteisesti: genestealereilla pelatessa tekoäly saattaa passittaa juuri sen tehtävänannon kannalta kriittisen liekinheitintyypin yksin apajille, kun neljä muuta avaruusmariinia sihtaa kolmen huoneen päässä toista nurkkaa.

Genestealereilla pelatessa kohtaa myös toisen ongelman. Varsinaiset tehtävät voi olla pahimmillaan rakennettu siten, ettei niitä voi läpäistä kuin tuurilla. Kun karkuun haikaileva kersantti pääsee teleporttinsa luokse kolmessa vuorossa ja itsellä siihen menee neljä, se läpäisy onnistuu ainoastaan silloin, kun arvon upseeri mokaa ampumisensa kuusi kertaa peräjälkeen ja joutuu aukaisemaan oven manuaalisesti vasta seuraavalla vuorolla.

Tämä tapahtui noin kahdeksannen uusintayrityksen kohdalla.

Lyhyehköt kampanjat on silti tarjolla molemmille osapuolille, ja tarina kulkee perin Warhammer 40 000 -universumille tyypillisen synkissä ja keisarillisissa menoissa. Kerronta jää silti kovin yhdentekeväksi ja toimii lähinnä tekosyynä varsinaiselle toiminnalle.

Kampanjoiden aikana omia joukkojaan pääsee myös päivittämään. Kullakin osapuolella on omat hahmoluokat, jotka lisäävät taktikointivaihtoehtoja. Jääkäreiden librarian loihtii Warpista massatuhotaikoja tai fyysisiä esteitä käytäville, kun taas genestealereiden broodlord toimii liikkuvana pesänä, jonka ympärille lisäötököitä voi kutsua. Avaruusmariinit voivat lisäksi vaihtaa aseistustaan ja pultata haarniskaansa modeja, jotka parantavat esimerkiksi tarkkuutta tai lipaskokoa.

Kullakin rodulla on lisäksi käytössään kortteja, jotka ovat uniikki lisä vain Space Hulk: Tacticsiin.

Yksittäiset kortit vaihtelevat aseistuksen, hahmoluokan ja päivitystason mukaan, ja ne lisäävät yksinkertaisimmillaan heitettyjen noppien määrää esimerkiksi lähitaistelussa tai synnyttävät entistä isompia hirviöitä genestealereiden tutkahavainnoista. Uusi mekaniikka on mielenkiintoinen ja toimiva lisä, mutta valitettavasti sille ei ole juuri käyttöä yksinpelissä.

Onneksi pelissä on myös moninpelitila, jossa eväät jaetaan esikuvana toimivan lautapelin lailla kahden pelaajan kesken. Tällöin myös taktikointi korostuu, sillä enää vartio ei ole kaiken pysäyttävä muuri, vaan riittävästi joukkojaan kasvattanut parviäly pystyy kyllä puskemaan tulituksen läpi ennen pitkään. Myös tehtävien rajalliset vuorot nousevat merkittävämpään osaan, sillä suoran hyökkäyksen sijaan genestealerit voivat rauhassa pesiytyä tehtävänannon ympärille, jos avaruuskomentaja on istuvaa sorttia.

Lisää pelattavaa on käytännössä mahdollista luoda rajattomasti, sillä Space Hulk: Tactics sisältää myös helppokäyttöisen ja monipuolisen kenttäeditorin. Omia tasojaan voikin säätää yksittäisistä moduuleista, tehtävänannoista ja erikoissäännöistä lähtien mieleisekseen. Jaksavatko vanhat naavaparrat tai uudet tulokkaat kuitenkaan innostua taktisen pelin tarjonnasta on sitten asia erikseen pitkäkestoisuuden kannalta.

Visuaalisesti peli näyttää hyvältä, joskin sen keskitason budjetti asettaa pienoiset raamit toteutukselle.

Pelattavuus on pienen mekaniikkoihin liittyvän alkukangertelun jälkeen – suosittelen aloittamaan avaruusmariineilla – kuitenkin vaivatonta ja pelaajan vinkkelistä selkeästi havainnollistettu. Käyttöliittymä itsessään voisi olla tosin aavistuksen käyttökelpoisempi, mutta sen outouksiin tottuu verrattain helposti.

Halutessaan näkymän voi siirtää myös isometrisestä lintuperspektiivistä silmiin, mutta estetiikan ulkopuolella siihen ei ole mitään järkiperäistä perustetta. Tactics perustuu nimenomaan kokonaistilanteen hallinnointiin, eikä tätä ensimmäisestä persoonasta voida toteuttaa.

Mainittakoon vielä, että peli onnistui kaatumaan itselläni useita kertoja päivässä. Tulevat päivitykset saattavat korjata ongelman, mutta sitä ennen automaattiset tallennukset pelastivat onneksi harmailta hiuksilta.

Space Hulk: Tactics sovittaa uskollisesta samannimisen lautapelin videopeliksi, mutta valitettavasti kaksinpelattavaksi tarkoitettu mekaniikka ei siirry ongelmitta tekoälyn hallittavaksi. Alkuperäiset osaset ovat edelleen tosin pääosin tallella, joten jos lähes kolmen vuosikymmenen takainen kulttiklassikko kiinnostaa, kannattaa vanhaa peliporukkaa alkaa kerätä taas kasaan.

SPACE HULK: TACTICS

”Avaruushylkyjen putsaus muukalaista on nostalgista puuhaa, mutta ei aivan toimi tekoälyn kanssa.”