Arvostelu Suicide Squad: Kill the Justice League tarjoaa lähinnä toivotonta toistoa
Kuva: © Rocksteady
Suicide Squad on täällä taas, samoin Rocksteady Studios. Batman-pelien tekijä palaa rintamalle kunnioitettavan uudistuneena, mutta se ei valitettavasti riitä tällä kertaa.
Julkaisupäivä: 2.2..2024
Studio: Rocksteady Studios
Julkaisija: Warner Bros. Games
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 5 & Xbox Series X/S
Pelaajia: 1
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arviota varten: 20 tuntia
Supersankareiden tulviessa viihdemaailman jokaisesta akkunasta sisään niin Marvel kuin DC on joutunut laajentamaan repertuaariaan kaikkein tunnetuimpien viittasankareiden ulkopuolelle. DC:n osalta pahiskokoonpano Suicide Squad on eritoten viime vuosina noussut valokeilaan saaden parikin valkokangassovitusta. Nyt samainen ryhmärämä päästetään valloille myös peleissä.
Batman: Arkham -pelisarjasta parhaiten tunnettu Rocksteady Studios palaa takaisin laajalti kehutun universuminsa pariin Suicide Squad: Kill the Justice Leaguessa, joka jatkaa edellisen Arkham Knightin jalanjäljissä. Gothamin viittasankarin sijaan sijaan fokus on tosin tällä kertaa Amanda Wallerin vetämässä Iskuryhmä X:ssä, joka tunnetaan paremmin myös pelille nimen antaneena Suicide Squadina.
Samaa logiikkaa seuraten voi myös päätellä, mistä pelin juonessa on kyse.
Kuva: © Rocksteady
Oikeutettu kaaos
Suicide Squad: Kill the Justice League vaihtaa sateisen Gothamin vain aavistuksen aurinkoisempaan Metropolikseen, sillä tulevaisuuden kaupunki on joutunut superpahis Brainiacin kohteeksi. Tämän huomaavat myös itsemurhatehtävään värvätyt Deadshot, Captain Boomerang, Harley Quinn ja King Shark, jotka saavat yhden yksinkertaisen tehtävän: tappaa Brainiacin aivopesemät Oikeuden Puolustajat.
Toisin sanoen normipäivä.
Juoni ei todellisuudessa muutu tuosta sen monimutkaisemmaksi, mutta ikonisten supersankareiden kukistaminen ei luonnollisesti ole simppeli urakka – etenkään eripuraiselta nelikolta, joka etsii mieluummin pakokeinoa kuin noudattaa annettuja ohjeita. Kill the Justice Leaguen vahvuus syntyykin juuri pelin neljästä päähenkilöstä, joiden kaoottiset persoonat johtavat odottamattomiin ja usein hupaisiin tilanteisiin.
Näihin lukeutuvat kohtaamiset niin pelisarjan vanhojen tuttujen, uusien kasvojen kuin aivopestyjen supersankareiden kanssa, kun Suicide Squad räiskii tiensä läpi Metropoliksen. Rocksteadyn aiempien tapaan pelissä törmätään taas isoon liutaan sarjakuvien sivuilta napattuihin hahmoihin, joskin pelin luonteen vuoksi valitettavan moni näistä siirtyy alkutapaamisen jälkeen vain pelimekaanisiksi valikoiksi. Silti se aika, mikä nelikon ja Oikeuden Puolustajien kanssa vietetään, on äärimmäisen laadukasta ja jättää janoamaan lisää.
Kehittäjät ovat lisäksi saaneet ilmeisen vapaat kädet hullutteluilleen, sillä Suicide Squad: Kill the Justice League ei pelkää vetää kaaosta överiksi. Jo pelin nimi antaa tietenkin osviittaa, mitä touhulta voi odottaa, mutta silti kerronnan ilkikurinen brutaalisuus onnistuu välillä yllättämään.
Kuva: © Rocksteady
Turruttavaa turhuutta
Aiemmista Arkham-peleistä poiketen Kill the Justice League on puhdasta räiskintää. Kukin neljästä päähenkilöstä kantaa mukanaan kahta asetta, joita voi vaihdella pelin edetessä vapaasti. Nämä ovat genren tuttua kauraa haulikoista, kivääreistä ja miniguneista lähtien ja noudattavat loottiräiskinnän oppeja värikoodatuin harvinaisuusastein ja bonuksin. Oma hahmo olisi siten tarkoitus varustaa juonen edetessä prosentuaalisesti alati paremmaksi tappokoneeksi, mutta harmillisesti peli itsessään ei tähän juuri kannusta.
Pelattavuuden suurin ongelma onkin siinä, ettei sen lukuiset eri mekaniikat tunnu järin merkityksellisiltä edes loppupeliä tahkoessa. Yksi näistä on esimerkiksi pelisarjasta tuttu kombokerroin, joka kasvaa vihollisia tappamalla, väistöjä tekemällä ja ylipäätään tyylikkäällä liikehdinnällä. Tämä aktivoi puolestaan kullekin hahmolle uniikkeja passiivisia ja pelaajan valittavissa olevia bonuksia, jotka nostavat esimerkiksi vahingontuotantoa tai kestävyyttä tietyn prosenttiluvun verran. Isompi kombokerroin tarkoittaa siten entistä jouhevammin kaatuvia vihollisia, mutta nämä kupsahtavat ilmankin riittävän nopeasti. Ruudulla näkyvään kombokertoimeen ei siten tule juuri vilkaistua.
Haastattelu | Rocksteady löysi kehuttujen Batman-pelien jälkeen uuden suunnan
Sama koskee myös hahmojen varustelua, jonka kautta luodaan näiden erinäiset buildit. Esimerkiksi lähitaisteluaseeksi voi valita sellaisen, joka jäädyttää kaikki ympäröivät viholliset, ja sitten tuliaseeksi mallin, joka tekee kriittistä vahinkoa juuri jäädytettyihin vihollisiin. Toinen suosittu vaihtoehto on megakranaatti, jossa useat kranut korvataan yhdellä moninkertaisesti vahinkoa tuottavalla yksilöllä, joita pystyy muutamalla lisävarusteella tiputtamaan lisää onnistuneiden väistöjen ja kriittisten osumien myötä. Lopputuloksena on kirjaimellinen tykistö, joka lanaa pahimmatkin vihollislaumat silmänräpäyksessä.
Näiden myötä syntyvä kaaos on huumaannuttava ja eittämättä tuhovoimainen, mutta ei siltikään mikään välttämättömyys. Viholliset eivät koskaan osoita mitään korkeaa ajattelukykyä, että kohtaamiset olisivat erityisen hankalia ja valtaosa kaatuu ilman sen kummempaa tarvetta näiden heikkouksien ja vastaliikkeiden opettelulle. Riittää kun osoittaa piipun oikeaan suuntaan ja painaa liipaisinta.
Varsinainen räiskintä on silti onneksi nautinnollista, mikä on Kill the Justice Leaguen osalta iso pelastus. Lievästä kaoottisuudesta huolimatta toiminta on nopeaa ja tuntuu sekä tyydyttävältä että palkitsevalta. Lisäksi se on juuri sopivan aivotonta, että sen ohessa pystyy jauhamaan turhuuksia kavereiden kanssa pelatessa.
Kuva: © Rocksteady
Toivotonta toistoa
Pelattavaksi tarjoiltu sisältö ei valitettavasti yllä lähellekään pelattavuuden mielekkyyteen, vaan se toistaa muutamaa kourallista tehtävätyyppiä alusta loppuun saakka. Oli kyseessä sitten tarina- tai sivutehtävä pelaaja todennäköisesti puolustaa jotain aluetta, pelastaa henkilöitä tai kerää resursseja joltain alueelta tai sitten suosiolla hylkää kaiken teeskentelyn ja yksinkertaisesti vain tappaa kaiken liikkuvan (alueelta). Jälkimmäinen on joka tapauksessa usein se päätavoite.
Tämän osalta voidaan toki oikeutetusti kysyä, poikkeavatko mitkään genren pelit tästä kaavasta millään tavalla, mutta Kill the Justice Leaguen osalta toisto näkyy ja ennen kaikkea tuntuu jo ensitunneista alkaen. Se näkyy myös pelialueena toimivassa Metropoliksessa, jota kansoittavat samat pesäkkeet, helikopterit, tankit ja dronet jokaisen korttelin kulmassa. Tekemiseltä ei voi välttyä, vaikka yrittäisi, mutta se on hädin tuskin palkitsevaa. Näistä saaduilla resursseilla voi toki päivitellä omia varusteita, mutta kuten mainitsin jo ylempänä, tälle on harvemmin mitään painavaa tarvetta.
Onneksi liikkuminen itsessään läpi Metropoliksen on jouhevaa ja kullekin hahmolle yksilöllistä. Deadshot liitää esimerkiksi rakettirepun voimin, kun taas King Shark luottaa synnynnäisiin voimiin ja hyppii katolta toiselle valtavin loikin. Kunkin hahmon liikehdinnän opettelu on oma taitonsa, mutta sen opittua Suicide Squad tarjoaa varsin tyydyttävää liikehdintää näyttävän kaupungin kaduilla ja katoilla. Harmillisesti liikehdintä onkin sitten hahmojen ainoa erottava tekijä, koska uniikit buildit rakentuvat kaikille yhteisten varusteiden kautta.
Kuva: © Rocksteady
Toistoon saanee tyytyä myös tulevaisuudessa, sillä kausiluonteisen live service -muodon myötä Suicide Squad on saamassa (ainakin näillä näkymin) runsaasti ilmaista lisäsisältöä. Näihin lukeutuvat niin uudet hahmot, varusteet kuin tehtävät, mutta en jaksa uskoa, että peruspelattavuus on tästä liiaksi muuttumassa.
Rocksteady poikkeaa Suicide Squad: Kill the Justice Leaguen osalta rohkeasti tutuilta uriltaan, mutta ei onnistu tavoittamaan studion aiempien hittien loistoa. Pelattavuuden ja kerronnan osalta kehittäjät osoittavat hallitsevansa edelleen nautinnollisen puuhastelun, mutta valitettavasti varsinainen sisältö ja miltei kaikki muu sen päällä jää melko yhdentekeväksi.
SUICIDE SQUAD: KILL THE JUSTICE LEAGUE
”Suicide Squad: Kill the Justice League onnistuu kaikessa kaoottisuudessaan olemaan samanaikaisesti viihdyttävä ja tylsä.”
