Arvostelu Thymesia on selvä Bloodborne-kopio, eikä edes hyvä sellainen
Matkiminen on imartelun vilpittömin muoto, sanotaan. Vaan useimmiten, kuten Thymesian kohdalla, se on vain kopiointia.
Julkaisupäivä: 18.8.2022
Studio: OverBorder Studio
Julkaisija: Team17
Saatavilla: PC (Windows), PlayStation 5 (testattu), Xbox Series X/S & Switch Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 10 tuntia
Soulslike-genre on noussut kokonaan omaksi termiksi, jonka juuret juontavat FromSoftwaren kehuttuun Dark Souls -sarjaan. Studion tuotokset ovat innoittaneet kokonaisen legioonan jäljittelijöitä, jotka ovat sovittaneet rakastamiaan piirteitä omiksi tuotoksiksi vaihtelevin tuloksin.
OverBorder Studion Thymesia on yksi niistä.
Lainat ovat tällä kertaa napattu lähes suoraan Bloodbornesta, FromSoftwaren rakastetusta PlayStation 4 -yksinoikeudesta vuodelta 2015. Thymesia tuntuu alusta lähtien niin pelimekaniikaltaan, visuaalisuudeltaan kuin suunnittelultaan kuin Bloodbornen indie-versiolta. Vaan ennen kuin innostut liiaksi: ei järin hyvältä sellaiselta.
Kyseessä on siis toimintaroolipeli, jossa pelaaja heitetään Hermeksen raunioituneeseen maailmaan. Mysteerinen rutto on tuhonnut suurimman osan kuningaskunnasta ja ajannut viimeiset elävät mielipuoleiksi. Harvojen eloonjääneiden ainoa toivo on Corvus, joka on tietenkin menettänyt muistinsa.
Thymesian ensimmäinen harha-askel näkyy tarinassa. Tekijät pyrkivät tavoittelemaan FromSoftwaren salaperäistä kerrontaa, mutta jäävät kauaksi esikuvastaan. Käytännössä dialogiton tarina koostetaan pelin kolmelta alueelta löytyvien lappusten varaan, jotka tarjoavat mukamysteerisiä kuvauksia ja historiaa maailman tapahtumista.
Todellisuudessa lippusten lukeminen on umpitylsää touhua, eikä ennalta-arvattavat kuviot herätä kiinnostusta.
Toisekseen pelin kolme eri aluetta ovat jäätävän tylsiä kokemuksia. Kukin alue koostuu Souls-peleille tuttuun tapaan poukkoilevista sokkeloista, jotka suoraviivaistuvat pelaajan avatessa oikoreittejä ja salaovia vanhoille kujille. Navigointitaitoja tarvitaan silti tavallista enemmän, sillä aneemiset lokaatiot eivät juuri poikkea toisistaan – saati herätä myöskään kiinnostusta.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen tapahtumapaikoille voi palata sivutehtävien ja ylimääräisten pomovastusten merkeissä. Nämä ovat käytännössä vaihtoehtoisia aktiviteetteja, mutta oikean lopun saaminen edellyttää sivutehtävistä saatavien tiedonmurusten käyttöä. Uusintakierrokset eivät ole kuitenkaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovin antoisia, sillä ne vievät pelaajan pitkälti täsmälleen samoille alueille kuin päätehtävätkin.
Tylytyksestä huolimatta on toki hyvä muistaa, ettei tekijätiimi ole lähellekään niin suuri kuin FromSoftware, joten laatu ja skaala ovat luonnollisesti paljon pienemmät. Tämä näkyy samalla edullisemmassa hintalapussa.
Pientä valoa synkkyyteen saadaan onneksi varsinaisesta pelattavuudesta. Thymesia on tosiaan kuin Bloodborne, joten se tarjoaa haastavaa ja armotonta toimintaa. Erityisesti alkupuolella peli näyttää kyntensä ja kyykyttää pelaajaa armotta, mutta kunhan rytmiin pääsee hieman käsiksi ja hahmoaan päivittämään, alkaa tämä(kin) puoli menettää hohtonsa.
Taistelu on kuitenkin nopeatempoista ja aggressiivista. Vihollisia huitomalla nämä menettävät kyllä elinvoimaa, mutta enimmäkseen ne saavat vain hetken päästä parantuvia haavoja. Pelaaja joutuukin ylläpitämään aktiivisesti hyökkäystä estääkseen regeneroitumisen sekä käyttämään erillistä kourahyökkäystä tuhotakseen vastustajien haavat pysyvästi. Mekaniikka on alkuun todella mielenkiintoinen, mutta muuttuu pian melko yhdentekeväksi; koura toimii lähinnä vain kombon päättävänä osana.
Toinen puoli aggressiivisuudesta on pelaajan kyvyttömyys suojautua iskuja vastaan. Vastustajien lyönnit voi ainoastaan joko väistää tai oikea-aikaisella napautuksella torjumaan, mikä muistuttaa nimenomaan Bloodbornen tai Sekiron taistelua. Valitettavasti toteutus ei vain yllä likellekään esikuvia, sillä epämääräiset liikkeet ja täysin satunnaisesti tapahtuvat horjumiset saavat tappelut tuntumaan täysin summittaisilta.
Vaan ei sillä ole lopulta kovin suurta merkitystä, sillä pian alun jälkeen tavallisista vihollisista ei ole juurikaan enää vastusta. Ensimmäinen pomovastus on sen sijaan ylivoimaisesti hankalin ja tarjoaa miltei pystysuoran oppimiskäyrän, kun pelaajalla ei ole vielä riittävästi kykyjä ja taitoja tämän päihittämiseksi.
Vihollisia tappaessa ja muistoja kerätessä päähenkilö saa tuttuun tapaan pisteitä, joita tämä voi käyttää itsensä päivittämiseksi. Ja esikuvien lailla nämä pisteet jäävät aina ruumiille kuollessaan ja katoavat pysyvästi jouduttuaan toistamiseen unholaan.
Corvuksen kukin tasonnousu avaa samalla aktivoitavia kykyjä ja passiivisia taitoja, joita voi vaihtaa milloin tahansa toisiin. Nämä vaihtelevat pidemmistä komboista useampaan tikariin, sekä erinäisistä bonuksista isompaan vahinkoon. Näiden avulla pelaaja pystyy säätämään hahmoaan hieman halutunlaiseksi, ja etenkin ekan pomon kohdalla juuri oikeat kyvyt nousevat erityisen suureen rooliin.
Vaikka kykyvalikoimassa on joitain perusominaisuuksia muokkaavia valintoja, suurin osa tarjoaa lähinnä passiivisia lisäbonuksia tai ylimääräisiä etuja entisille liikkeille. Joten vaikka mekaniikka on mielenkiintoinen ja joustava, se ei tarjoa juuri sen syvällisempää pelimekaniikkaa. Näiden lisäksi Corvus pystyy myös varastamaan vihollisilta hetkellisesti näiden päivitettäviä ruttoaseita, mutta en omalla peluukerralla käyttänyt näitä oikeastaan kertaakaan.
Thymesia on tylysti sanottuna Bloodborne-klooni, mutta toisaalta genren faneille tämä ei ole välttämättä huono asia. Pelattavuus itsessään on kohtuullinen ja tarjoaa haastetta ihan veteraaneillekin, mutta muilta osin odotukset kannattaa pitää sopivan alhaalla. Aavistuksen omaperäisempänä kokemuksena peli olisi saattanut jäädä jopa mieleen.
THYMESIA
”Thymesia ei häpeä näyttää esikuviaan saati yllä niiden tasolle.”
