UUSIMMAT

Arvostelu: Tyranny on erilainen tietokoneroolipeli – pahuuden ilosanoma leviää bugeista huolimatta

02.12.2016 10:24 | Miikka Lehtonen | 2

tyrannyTekijä: Obsidian Entertainment
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 1080
Saatavilla: Mac, PC
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi / 64-bit, tuplaydinprosessori, 6 Gt muistia, 1 Gt näytönohjain, 15 Gt levytilaa
Pelaajia: 1
Arvostelija: Miikka Lehtonen

tyranny

Tyranny kääntää tietokoneroolipelien perinteisen asetelman päälaelleen: nyt ollaan pääpahiksen kätyreitä ja levitetään pahuuden ilosanomaa. Tämä yksistään olisi aika ihmeellinen juttu, mutta Tyrannyn hyvät ja uudenlaiset ideat eivät jää siihen.

Obsidian Entertainment ei ole mikään uusi tulokas tietokoneroolipelien maailmassa, sillä firma on tehtaillut Neverwinter Nights 2:n, Fallout New Vegasin, Alpha Protocolin ja Knights of the Old Republic 2:n tasoisia, genrensä huipputeoksina pidettyjä pelejä jo vuosien ajan. Kickstarter avasi tiimille myös oven itsenäisyyteen, sillä sen avulla rahoitettu Pillars of Eternity oli kuin Baldur’s Gate III, mitä nyt sarjanumerot oli viilattu pois.

Tällä kertaa tiimi kuitenkin on lähtenyt aivan omille teilleen, pimeälle puolelle. Tyranny-pelissä ei nimittäin olla oikeuden esitaistelijoita tai edes keinoja kaihtamattomia antisankareita, vaan ihan rehellisiä pahiksia.

tyranny

Pahan tyyssijasta, päivää

Tyranny ei sijoitu mihinkään olemassaolevaan fantasiamaailmaan. Peliä varten on luotu upouusi maailma, jossa ihmiskunta on juuri siirtymässä pronssikaudelta raudan aikaan. Paha yliherra Kyros on vyörynyt legiooniensa kanssa pohjoisen pimeydestä ja jyrännyt alleen kaikki rauhaa rakastavat nössövaltiot.

Kuten useampikin valloittaja on huomannut, sotaa ei kuitenkaan saa aivan helposti katkeamaan. Nytkin viimeiset sisukkaat puolustajat, vastarintaliikkeen edustajat ja omia etujaan ajavat sotalordit tökkivät joko tarkoituksella tai vahingossa keppejä Kyroksen rattaisiin. Kun viimeiset linnakkeet hyvisten mailla eivät vain tunnu luhistuvan, paikalle lähetetään Fatebinder, Kyroksen salaisen poliisin tuomari ja teloittaja. Mukanaan murskaajalla on maaginen mahtikäsky: jos nyhväävät pimeyden armeijat eivät kiskaise ryhtiä pyttyyn ja hoida valloitusta loppuun lähipäivien aikana, mieletön superloitsu tappaa kaikki laakson asukkaat. Ihana sama satutko olemaan hyvä tai paha.

Pelaaja on tietenkin Fatebinder.

Tehtävänä on paitsi huolehtia siitä että valloitus saadaan loppuun, mutta myös ratkoa kaikki muut laaksoa ja sitä miehittäviä armeijoita vaivaavat ongelmat. Kyroksen joukot esimerkiksi eivät ole lainkaan yhtenäisiä, sillä ne on tarkoituksella jaettu kahtia. Yhdellä laidalla ovat vähälukuiset, mutta raskaaseen rautaan pukeutuneet legioonalaiset. Toisella kultistien ja fanaatikkojen täyttämä lauma. Molempia tarvitaan, mutta kumpikaan ei pidä toisesta puolesta tippaakaan, ja sisällissota odottaa vain viimeistä kipinäänsä.

tyranny

Tekemistä riittää, varsinkin kun pelaaja heitetään vielä keskelle muinaisia ennustuksia. Ne liittyvät jotenkin laaksoa täplittäviin muinaisiin torneihin, joihin useista yrityksistä huolimatta kukaan ei ole päässyt sisään.

Ennen pelaajaa.

Rempseästä lähtöideasta huolimatta Tyranny on oikeasti aika perinteinen tietokoneroolipeli, josta tunnistaa hyvinkin helposti Obsidianin kädenjäljen. Vaikka pelin taustatarinan mukaan pelaaja onkin jonkinlainen pronssiajan Judge Dredd, käytännössä hän joutuu toimimaan juoksupoikana useammallekin taholle. Ihan ymmärrettävää, sillä jostainhan se pelin sisältö on taottava. Eri tahoille suoritettavat tehtävät ovat tietenkin se helpoin ja loogisin polku.

Ja tokihan sitä pahaakin harrastetaan. Pelaaja ei niinkään etsi farmareille näiltä kadonneita sormuksia tai murhaa örkkejä kyläläisiä kiusaamasta, vaan eliminoi pettureita, jakelee taistelukentällä oikeutta parhaan tahtonsa mukaan ja lähettää vastaantulijoita orjuuteen, vankeuteen tai suoraan helvettiin. Roolipelaamistakin pääsee harrastamaan – ja ilahduttavasti sillä on myös merkitystä. Niin pelaajan mukaan liittyvät apulaiset kuin suunnilleen kaikki pelimaailman merkittävät hahmot ja instanssit ovat jonkinlaisessa suhteessa Fatebinderiin. Kun tekee valintoja, useat niistä joko saavat jotkin näistä tahoista suhtautumaan pelaajaan myönteisemmin tai vihaisemmin, tai suorastaan pelkäämään tätä.

Positiivisesti tavoitteena ei ole automaattisesti olla kaikkien kaveri. Tyrannyn tarina tekisi tästä lähtökohtaisesti jo hyvin vaikeaa, sillä kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää. Lisäksi pelimekaniikkojen puitteissa siitäkin on hyötyä, että on vihattu tai pelätty hahmo. Kun jokin mittari kasvaa, se avaa mukanaan uusia kykyjä ja bonuksia, joita voi sitten hyödyntää. Näin esimerkiksi pelaajan apurit oppivat tekemään tämän kanssa todella tehokkaita kombohyökkäyksiä.

tyranny

Taattua Obsidiania

Kun puhutaan Tyrannyn pelattavuudesta, voisi melkein antaa copypasten laulaa Pillars of Eternityn arvostelusta. Pelit ovat selvästi veljeksiä. Moottori on pieniä tuunauksia lukuunottamatta sama ja pelattavuuskin tuntuu hyvin tutulta.

Tarjolla on siis monilta osin äärimmäisen perinteinen ja tosiaikainen roolipeli. Ryhmään mahtuu kerralla mukaan neljä hahmoa hieman suuremmasta valikoimasta, joten edessä on valintoja. Hahmot noudattavat periaatteessa roolipelien perinteistä ”tankki-varas-parantaja-maagi” -jaottelua, joskin tietenkin erot ovat häilyvämpiä. Mikään ei estä maagia pukeutumasta levyhaarniskaan tai soturia heittelemästä loitsuja.

Loitsut muodostavat ehkä suurimman eron aiempaan, sillä pelin magiasysteemi on erinomaisen joustava ja luovuuteen kannustava. Mitään valmiita loitsuja ei ole, vaan kaikki kasataan itse yhdistämällä elementti, loitsun tyyppi ja sitten haluttu määrä modeja yhdeksi valmiiksi paketiksi. Mitä enemmän ja tuhoisampia osia loitsuunsa kasaa, sitä kovempaa magiataitoa sen heittämiseen vaaditaan. Esimerkiksi tulielementistä voi eri yhdistelmillä tehdä kaiken käristävän liekinheittimen, perinteisen tulipallon tai vaikka tulisen säteen, jolla voi sitten pyyhkiä vihollisia ilmiliekkeihin.

Loitsujen viritteleminen ja tuunailu on erinomaisen hauskaa puuhaa.

tyranny

Pillars of Eternity ei ollut ihan ongelmaton peli, eikä sitä valitettavasti ole Tyrannykaan. Tiimikavereiden tekoäly on yhä luokattoman huono. Vaikka mukana on kyllä säädöt, joilla voi kertoa vaikka soturille tämän tehtävän, ei tekoäly siitä hommasta hyvin selviä. Kannattaakin varautua siihen, että kaikkien hahmojen erikoiskykyjä saa mikromanageroida ja nysvätä jatkuvasti, jos niitä haluaa käytettävän.

Oletusarvoisesti Tyranny on tosiaikainen peli, mutta mukana on monipuoliset säädöt, joilla sen saa pysähtymään jos jonkinlaisissa tilanteissa. Näitä kannattaa käyttää, mutta samalla pitää varautua siihen, että saa jatkuvasti lämiä välilyöntiä ja pysäytellä peliä. Ryhmän lähitaistelija ei nyt tänään halunnutkaan kävellä sinne lähitaisteluun, vaan kaivaa nenäänsä takavasemmalla maagien purressa pölyä.

Turhauttavaa, varsinkin kun taistelua riittää enemmän kuin kaipaisi.

Tyranny on myös pelinä buginen. Se kaatuili arvostelujakson aikana muutamia kertoja, minkä nyt vielä kestäisi, sillä yleensä näissä tilanteissa tulee vain vähän takapakkia. Ikävämpää onkin sitten se, että pelin skriptaus tökkii, usein fataalisti. Sain seikkailuni pariinkin otteeseen sellaiseen kuntoon, että ainoa mahdollinen tie eteenpäin oli käyttää konsolikomentoja. Ne taas kytkevät lopullisesti saavutukset pois päältä kyseisestä pelistä. Ongelmia tuntuu riittävän laajalla rintamalla. Vaikka Obsidianin väki on luvannut tutkia ja ratkoa niitä, ei kannata elätellä toivoa bugittomasta versiosta aivan heti.

tyranny

Mukavan erilainen

Tyranny on piristävä tapaus vuoden 2016 roolipeliskenessä, ja erottuu tarinansa osalta mukavasti massasta. Pahiksena operoiminen on hauskaa, ja Obsidianin perinteiset vahvuudet – tarinankerronta, hahmot ja fiilis siitä, että itse vaikuttaa maailmaan – sopivat peliin kuin nyrkki silmään. Samalla jokin kuitenkin jätti kylmäksi. Ehkä kyse oli vain siitä, että niin laadukkaasti kirjoitettu kuin peli onkin, sen maailma ei vain vedonnut minuun sellaisella henkilökohtaisella tasolla, että olisin investoinut itseni täysillä tarinaan ja hahmojen kohtaloihin.

On myös valitettavaa, että Tyranny on teknisesti niin ongelmallinen kuin se on. Peliä pyörittävät skriptit ovat varmasti hyvin monimutkaisia, eikä ole mitenkään realistista odottaa, että testaajat olisivat saaneet kaikkia ongelmia kiinni. Ei se silti pelaajaa lohduta: bugit ärsyttävät. Ja sekin on vähän ikävää, että Tyranny on kuitenkin lopulta niin samanlainen kuin Pillars of Eternity. Jopa Pillarsin tympeä tukikohtien rakentelu ja kustomointi on ollut pakko saada mukaan.

Kun Tyrannyn tarina ja maailma lähtevät tekemään radikaalia pesäeroa kilpaijoihin, olisi ollut hyvä uskaltaa viedä prosessi loppuun saakka. Tyranny ei silti ole huono peli. Tarjolla on pitkä, parhaimmillaan todella hyvä ja monella tavalla erilainen tietokoneroolipeli. Väistämättömät päivitykset ja lisälevyt voivat vielä tehdä siitä jopa erinomaisen.

Keskustelu

Poistettu, Muropaketin omistuksen vaihtumisen takia ja Sampsa Kurrin pois potkimisen seurauksena.

jos nyhväävät pimeyden armeijat eivät kiskaise ryhtiä pyttyyn ja hoida valloitusta loppuun lähipäivien aikana, mieletön superloitsu tappaa kaikki laakson asukkaat. Ihana sama satutko olemaan hyvä tai paha.

Just joo. Otat reilun kahdeksan päivän tirsat heti pelin alussa, ennen kun luet Edictin, niin seuraava Miekan päivä onkin sitten vuoden päästä ja siinä onkin sitten hyvää aikaa ratkaista tilanne rauhassa. Edictissä kun on se klassinen virhe ettei se erottele minkä vuoden "Day of Swords" on kyseessä.

sain seikkailuni pariinkin otteeseen sellaiseen kuntoon, että ainoa mahdollinen tie eteenpäin oli käyttää konsolikomentoja. Ne taas kytkevät lopullisesti saavutukset pois päältä kyseisestä pelistä.

Ei muuten kytke, jos lataat muistieditorin nimeltä "Cheat Engine", etsit siihen valmiin taulukon goolella hakusanalla "Tyranny Cheat Engine" ja klikkaat sieltä sitä kohtaa "Allow Achievements While Cheating".

Taistelu pelissä on hieman kömpelöä kieltämättä, kun hahmot unohtelee komentoja (kuten mikä loitsu nyt pitikään heittää ja sen sijaan hyökkäävät peruksella) ja päättävät yhtäkkiä olevansa jonkun threat rangen sisällä ja siksi lopettavat etenemisen haluttuun paikkaan.

Tuon tosin vielä kestää, mutta itseä pelissä lähinnä nyppii pakotetut skriptatut ratkaisut, kuten olen historialtani diplomaatti, mutta en ole riittävän pätevä ilmoittamaan kahdelle lapselliselle nahistelevalle kenraalille että me muuten hyökätään kaikki nyt yhdessä, tai kenttäoikeus tuomitsee teidät kummatkin kuolemaan ja otan itse kummankin armeijan komennon, jollette nyt kummatkin hyökkää sen vihulaisen kimppuun (Myönnän, yritykseni oli pelata "man in the middleä" Fistful of Dollars/Yojimbo tyyliin, mutta ei onnistu).

Seuraavaksi sama tilanne toistuu ja tämä "huippudiplomaatti" ei saa edes pelaamaan keskenään palkkasoturiarmeijan kapteenia, joka juuri aiemmin oli maininnut siltikin todennäköisesti olevansa ottanut massit pahalta overloordilta, vaikka olisikin etukäteen tiennyt tämän kohta pettävän heidät ja tulisi viettämään aikansa joukkojen kera etulinjassa (tai ainakin muualla kuin kiistakumppaninsa), sekä sulattoon sidottujen johtajaa, jotka kirjaimellisesti eivät voi viettää pitkää aikaa sulaton ulkpuolella kuolematta. Siis mitä vit! Toiset eivät VOI tai HALUA tulla ulos ja toiset ovat aina poissa paikalta ja DIPLOMAATTI ei saa näitä toimimaan keskenään? Ja sama teema vaan toistuu ja toistuu, eikä voi olla edes koodin hinnakkuuskaan syynä ettei olisi voinut jättää auki mahdollisuutta rekrytä kaikkia faktioita samaan porukkaan, jotka vielä feilasi juurikin samasta syystä jo kerran ja menetti kaiken.

Vielä pahempi juttu on että pelivalinnat sulkee väkisin pois tiettyjä pelialueita valintojen seurauksena, joka todella vituttaa. Mitä sitten jos meillä on jo helvetillinen kasa maageja, miksen minä silti saa käydä rekryämässä Sageja vielä lisäksi porukkaan minun tulevaa Maagien valtakuntaa varten? Ja vaikka en niitä rekryäisikään, niin kyllä minun omaa Maagia siltikin hotsittaisi kaikki se kielletty viisaus siellä helvetin kirjastossa ja jossei mitään muuta niin aikankin tekisi mieli käydä ottavassa voimat pois siitä vellovasta ediktistä, että saisin itse lisää voimaa ja että MINUN tuleva valtakuntani ei omaisi helvetillistä (kirjaimellisesti) länttiä joutomaata keskellä (jälleen kirjaimellisesti) valtakuntaani.

Tähän sitten kun lisätään faktio (Unbroken), joita ei ole edes vielä kutsuttu minun allianssiini ja siltikin sormia napsauttamalla ilmoittavat että jätä sitten hyvästit allianssillesi kun et kerta tappanut tuota pikkukakaraa, niin alkaa tuntua että käsikirjoittajat ovat olleet tukevassa humalassa jatkuvasti käsikirjoittaessaan tarinaa ja unohtaneet päivittää omat logiikkapiirinsä. Enkä edes viitsi ruveta nillittämään epäloogisuuksista taustatarinoissa teräskautisine haarniskoineen rautakauden alussa tai trendejä tuntemattomiin ja niihin varautua osaamattomiin kauppiaisiin…

Sanoisin että peli on ihan ok, mutta silti siltä olisi odottanut enemmän vapautta, mahdollisuutta enempään pahuuteen, PÄÄSYÄ KAIKILLE PÄÄPELIALUEILLE ainakin turistina riippumatta valinnoista, mahdollisuutta pelata valimiestä liittoutumatta kenenkään kanssa (silti vetämättä kaikkia pataan), mahdollisuutta olla valehtelematta dialogeissa kertaakaan (come on! Jos minut PAKOTETAAN väkisin valitsemaan jompi kumpi suorittamaan keskikentän hyökkäys/marssimaan edellä, siis vasten omaa tahtoa, miten se valinta on valhe, vaikka olenkin liittoutunut kolmannen osapuolen kanssa, varsinkin kun olen vielä kertonut aina kysyttäessä että "JOO, päästin sen kaverin menemään, entäs sitten?") ja mahdollisuutta tuijottaa hiljaa aina kysyttäessä!

PS. Bleden Mark on kohtalaisen huvittava kaveri, kun se vaan jaksaa jauhaa pitkät stoorit vaikka sitä vain tuijottaisi sanomatta sanaakaan tyyliin "Mitä? Etkö halua muka tietää? Noh, kerronpa nyt silti että…".

Siltikin bugien paljous pakottaa odottamaan päivityksiä ennen kun jaksan jatkaa.

Muropaketin uusimmat