Assassin’s Creed II (PS3, Xbox 360)
Mahatma Gandhi sanoi kerran kuuluisasti, että ”silmä silmästä ja koko maailma on sokea”. Ehkä näin, mutta siihen asti että sokeudun, minä ainakin nautin täysin siemauksin kunnon kostotarinoista. Sekoitetaan vielä mukaan vähän aikamatkailua ja suuria salaliittoja niin Assassin’s Creed II on valmis. Mutta onko se pelinä mistään kotoisin?
Edellinen Assassin’s Creed oli lupaava, mutta kovin ongelmallinen peli, joka jätti varsinkin loppunsa suhteen pelaajat turhautuneiksi. Juuri kun tarina pääsi vauhtiin ja kysymykset kasaantuivat, vastausten sijaan ruudulle lävähtivät lopputekstit. Vastauksia on nyt odoteltu pari vuotta ja suurta osaa niistä saadaan odotella edelleen, sillä Assassin’s Creed II on selvästi trilogian keskimmäinen osa.
Kerrataanpa nopeasti ensimmäisen pelin tapahtumat: viaton baarimikko Desmond siepataan kadulta pahan Abstergo-yrityksen vankilakompleksiin. Syynä on Animus-tietokone, jonka avulla voi palata ajassa taaksepäin esi-isiensä muistoihin. Desmondin esi-isä taas sattui olemaan Altair, ristiretkien aikaan vaikuttanut salamurhaajalegenda. Aikamatkailunsa välissä Desmond ystävystyi Lucyn, Abstergon tutkimusassistentin kanssa ja tarinan lopuksi oppi hyödyntämään esi-isänsä kykyä nähdä kätkettyjä asioita myös tietokoneen ulkopuolella.
Tästä alkaa uusi tarinamme. Lucy pelastaa Desmondin häntä tappamaan tulevien Abstergon kätyrien kynsistä ja kaksikko pakenee paikallisen vastarintaliikkeen huoviin. Assassiinien tehtävää jatkavat soturit taistelevat puolestaan temppeliritarien perinteitä vaalivaa Abstergoa vastaan ja tarvitsevat Desmondin apua. Jos hän onnistuisi palaamaan ajassa toisen esi-isänsä saappaisiin ja oppimaan tältä salamurhaajien tavat, maailma voisi pelastua.
Tässä kohdin tulee kuitenkin pieni pettymys. Moni odotti, että juuri Desmond olisi ollut kakkososan keskipisteessä, mutta hänen saappaissaan viihdytään vain noin puoli tuntia. Loppuaika kuluu renessanssiajan Italiassa.
Buon giorno, Ezio!
Toisin kuin Altair, Ezio ei ole pelin alussa salamurhaaja, vaan rikkaan firenzeläisperheen hulttiopoika, joka viettää aikansa vokotellen naisia ja elellen isänsä rahoilla. Huoleton elämä saa lopun, kun isän liittolaisena pidetty aatelismies lavastaa Ezion suvun ja koko hänen miespuolinen perheensä hirtetään rangaistukseksi maanpetturuudesta.
Tämähän ei toki käy laatuun varsinkaan tulisieluisten italialaisten maassa, joten Ezio vannoo kostoa. Tästä alkaa matka salamurhaajien veljeskuntaan ja italialaisen yhteiskunnan keskipisteeseen. Aluksi pelkältä rahariidalta vaikuttanut petos onkin osa jättimäisempää salaliittoa, joka onnistuessaan voisi ravistella koko maailman kohtaloa.
Suunnilleen tästä alkavat myös pelin tarinankerronnalliset ongelmat. Noin ensimmäiset 60% pelistä järki pysyy mukana ja peli hauskana, kun Ezio löytää uusia kerroksia salaliitosta ja jahtaa kaiken käynnistänyttä, mystistä Espanjalaista – erisnimi, siis. Pelin lopussa tarina kuitenkin leviää käsiin kuin pannukakku, kun mukaan sotketaan tuhansia vuosia vanhoja ennustuksia, yliluonnollisia ilmiöitä ja lopulta itse Jumala astuu mukaan kuvioihin. Kirjaimellisesti siis.
Pelin loppu onkin saanut pelinsä jo pelanneiden joukossa lähes yleismaailmallista paheksuntaa, mutta onneksi siihen saakka hienosti suunniteltu ja kauniisti toteutettu renessanssiajan Italia Leonardo da Vinceineen ja Pisan kaltevine torneineen pitää tehokkaasti vankinaan. Italiasta ja sen kulttuurista pitäville peli onkin melkoista herkkua, mutta vain jos pääsee yli sen ajoittain tahattoman koomisesta näyttelystä. Kauniisti sanottuna pelin henkilöt kuulostavat välillä Simpsonien italialaismafian stereotyypeiltä ja yksi hahmo esittelee itsensä kesken dramaattisen hetken kirjaimellisesti sanoilla ”It’s-a me, Mario” prikulleen kuin viiksekäs putkimiehemmekin. Ehkä italialaisten olisi pitänyt polttaa pari suurlähetystöä, jotta ykkösosan tasoista rispektiä olisi irronnut?
Mamma mia, Il Assassino!
Kun Assassin’s Creed II ei tavoittele stereotyyppien maailmanennätystä, se on sangen kiehtova peli. Ykkösosansa pelanneet tietävät heti, mistä on kyse: Ezio kiipeilee, hiippailee ja loikkii kuin pieni apina pitkin Italian kattoja ja kujia. Vapaa kiipeily toimii suunnilleen yhtä hyvin kuin aiemminkin, eli pääasiassa mainiosti, mutta tiukissa tilanteissa usein harmittavan töksähtelevästi.
Harva asia harmittaa niin paljon kuin epäonnistunut tehtävä sen takia, että Ezio päätti tulkita pelaajan liikkeet väärin ja jäi hypyn sijaan roikkumaan kukkapuskaan tai vain yksinkertaisesti loikkasi heinäkasan sijaan suoraan kuolemaansa.
Vaikka kiipeily on kovin samanlaista kuin ennen, itse maailma on paljon monipuolisempi. Kaduilta voi värvätä mukaansa erilaisia katujen asukkeja harhauttamaan vartijoita, Ezio itse voi parannella varusteitaan ostelemalla sepiltä uutta tavaraa ja suvun ikiaikainen kotitilakin kaipaisi rahaa kunnostuksia varten. Tekemistä riittää, varsinkin kun mukaan lasketaan reipas määrä erilaisia sivutehtäviä, jotka ovat ainakin vähän parempia kuin viimeksi. Itse tykästyin erityisesti sivusalamurhiin, joissa Eziolle annetaan kohde ja tämän listimisestä pari tuhatta floriinia käteistä.
Sivukeikkojen tähtihetkiä ovat silti salamurhaajien hautakammiot, jotka ovat kiipeilyn mestarien haasteratoja. Ezion olisi tarkoitus uhmata tavallista tiukempia hyppyjä, usein aikarajan puitteissa, eikä hommaan kannata edes ryhtyä, ellei peli suju kuin tanssi. Ajoittain turhauttavan vaikean tien päässä seisoo kuitenkin hieno palkinto: Altairin panssarit.
Muuten sivutehtävät ovatkin sitten suunnilleen samaa tasoa kuin ennen: kerää sata höyhentä, avaa pari sataa aarrearkkua, suorita loputon legioona miltei identtisiä kilpajuoksuja tai pahoinpitele uskottomia aviomiehiä. Tuskin näistä kukaan suunnatonta huumaa saa, mutta eipä onneksi tarvitsekaan.
Pelin paras uudistus on nimittäin se, että turha sivushitti on jätetty omaan arvoonsa. Salamurhat aukeavat nyt normaalisti juonen edetessä ja kaikki niihin jaettava informaatio annetaan ilmaiseksi tai ongitaan esiin kunnollisen tehtävän avulla. Sivutehtävistä saa siis lähinnä rahaa ja achievementeja, joten ne ovat vihdoin omalla paikallaan.
Muuten tehtäväsuunnittelu onkin sangen hyvää ja pelaaminen kiehtovaa. On todella hauska sekoilla avoimessa ja vapaassa pelimaailmassa, jossa suurimman osan tehtävistä saa suorittaa haluamallaan tavalla. Kohde ja paikka ovat tiedossa, muu on sinun vastuullasi. Taisteletko tiesi sisään, ninjaatko katolle ampumaan uhrisi vai hyppäätkö niskaan ranneveitset hohtaen? Kiitos laajentuneen lelu- ja liikevalikoiman vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on selvästi enemmän kuin ennen.
Kakussa on kuitenkin pieni kärpänen. Peli nojaa turhan usein pariin samanlaiseen tehtävätyyppiin, joista yleisimmässä pitää seurata kohdetta tämän piilopaikkaan ja sitten murhata kaikki. Jo lähtökohtaisesti on sangen tylsä vain kävellä kadulla viisi minuuttia väistelemässä taianomaisesti eteen singahtavia muusikoita ja lasinkuljettajia, mutta kun ne pirun tehtävät vielä bugaavat.
Ezio on lähtökohtaisesti incognito, eli suomeksi vaikka huomaamaton. Kun hän perseilee liikaa, huomiomittari kasvaa ja täyttyessään tekee Ezion pahamaineiseksi. Tämän jälkeen vartijat käyvät päälle heti miehen nähdessään, mutta mittarin tyhjennykseen löytyy helpot keinot.
Muuten hyvä, mutta välillä vartijat bugaavat ja saavat yllättäen paskahalvauksen Ezion nähdessään, vaikka tämä olisi miten incognito ja sulautunut munkkijoukkoon. Kun ”pysy huomaamattomana” –tehtäväehto tarkoittaa sitä, ettei kenenkään kulmakarva saa edes värähtää, tehtävä katkeaa automaattisesti tähän. On muuten pirun kivaa rassata se sama viiden minuutin kävely kuusi kertaa läpi, toivoen joka kerta että tällä kertaa satunnainen vartija ei ole penseällä päällä.
Arrivederci, Ezio
Ykkösosan selvästi heikointa antia olivat taistelut ja niin paljon kuin Assassin’s Creed II parantaakin, taisteluiden penseyteen sekään ei pystynyt. Alkusyksystä ilmestynyt Batman: Arkham Asylum teki tämän tyyppisen taistelun niin hyvin, että Assassin’s Creed II:n paikallaan seisoskelu ja tylsä counter-napin painelu tuntuvat auttamatta jo nyt vanhentuneelta idealta.
Pelille pitää tosin nostaa hattua siitä, että kehitystiimi on selvästi keksinyt ainakin, että taistelu on puisevaa. Sitä ei nimittäin tarvitse harrastaa ollenkaan yhtä paljon kuin ennen. Partiot ovat pienempiä, eikä taisteluihin valu enää jatkuvasti lisää väkeä, vaan kerran aloitetun kahakan saa yleensä poikki alle minuutissa, jonka jälkeen pakokin sujuu helposti.
On silti harmi, ettei sujuvasti animoituun ja brutaalin näköiseen taisteluun saatu yhdistettyä pelattavuutta, joka olisi ollut samalla tasolla.
Siinäpä se Assassin’s Creed II sitten on. Pelin voisi tiivistää vaikka toteamalla, että Ubisoft Montreal on nyt ottanut aimo askeleen kohti sitä peliä, jonka he meille lupasivat jo 2007. Assassin’s Creed II on nimittäin kokonaisuutena kaikin tavoin parempi kuin edeltäjänsä, joskus enemmän, joskus vähemmän.
Ikävämpää on se, että kun peliä verrataan syksyn hillittömän koviin huippupeleihin, repsottavat reunat ja mukaan livahtaneet lapsukset paistavat silmään kuin alaston mies keskellä linnan juhlia. Ne eivät tee pelistä huonoa, vaikkakin välillä ongelmakohtaukset saivat otsasuonen tykittämään.
Assassin’s Creed II on ongelmistaan ja riemastuttavan hölmöstä cliffhanger-lopustaan huolimatta pelaamisen arvoinen peli. Jos aihepiiri kiinnostaa tippaakaan, tarjolla on pääosin hyvin kirjoitettua ja viihdyttävää tunnelmointia, jonka parissa viettää mielellään aikaa.
Tekijä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft Montreal
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: PC
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://assassinscreed.uk.ubi.com
Miikka Lehtonen
Toinen mielipide
Assassin’s Creed II on minulle todella odotettu ja kaivattu teos. Sen tarkkaavainen lukija on varmasti voinut päätelläkin ennakkojutuista. Näin loppumetreillä valmiin pelin ääressä voi tyytyväisin mielin todeta, ettei peli petä. Se on suurelta osin niin kaunis ja nautittava kuin uskalsin odottaakin. Tietyin poikkeuksin.
Seikkailuna ja historiallisena eepoksena peli on loistava. Ensimmäinenkin Assassin’s Creed oli minulle enemmän elämysseikkailu kuin toimintapeli. AC2 toimii pelinä edeltäjäänsä paremmin, mutta samalla sen historiallisuus, maisemat ja kaupunkien elämä ovat myös entistä tarkemmin ja onnistuneemmin toteutettuja. Kaikki pelilliset puolet eivät kuitenkaan sytytä. Sivutehtävien tasoloikinta ei ole minun makuuni ja tarinan ajautuminen hämypoluille sammuttaa kipinää. Taisteluista en pidä, mutta yleensä pelaajat voivat käyttää tehtävissä erilaisia lähestymistapoja ja taktiikoita. Vaikka verta voi halutessaan vuodattaa tynnyrikaupalla, voi tehtäviä ja seikkailua yrittää suorittaa myös mahdollisimman vaivihkaa.
Historiallisena seikkailuna, etenkin pelin alkupuoliskon aikana, Assassin’s Creed II olisi allekirjoittaneen näkökulmasta Suositus-peukun arvoinen. Puhtaasti pelillisiä arvoja mitattaessa peukku jäisi antamatta. Lopullinen niitti sen myöntämättömyydelle oli käsikirjoituksen hajoaminen käsiin pelin loppua kohden.
Älkää silti olko pettyneitä: Assassin’s Creed II on edeltäjäänsä selkeästi parempi peli, jonka parissa viihtyy, josta nauttii ja joka tarjoaa hienoja pelielämyksiä.
Jukka O. Kauppinen
Kolmas mielipide (PS3)
Itse tutustuin Assassin’s Creedin maailmaan ensimmäistä kertaa vasta hiljattain, kun jatko-osan tiimoilta kuuluneet mielenkiintoiset asiat saivat tarttumaan sarjan ensimmäiseen seikkailuun. Viihdyin Altaïrin seurassa mainiosti, mutta kokemus ei silti noussut aivan viiden tähden arvoiseksi. Siksi olikin mukava huomata, että Assassin’s Creed 2 parantaa suoritusta kaikilla osa-alueilla.
Päällepäin näkyvin parannus löytyy visuaaliselta puolelta. Renessassin ajan Italia on ympäristönä värikkäämpi ja mielenkiintoisempi kuin hiekan- ja kivensävyinen Israel. Maisemat ovat kaupunkien kirkontorneista ihailtuna mykistävän upeita. Maaseudulla piirtoetäisyyden rajoitukset iskevät sen sijaan vastaan eikä samanlaista tyrmäysvaikutusta saavuteta.
Edeltäjäänsä persoonallisempi päähenkilö ja mielenkiintoisempi tarina kiskaisee mukaansa tympeätä ”tapa yhdeksän valitsemassasi järjestyksessä”-kaavaa paremmin. Tilanteissa ja tehtävissä on mukavasti vaihtelua eivätkä vapaaehtoiset sivutehtävätkään tunnu toistavan itseään niin pahasti, kuin sarjan ensimmäisessä osassa.
Tarinan lopetus jakaa varmasti mielipiteitä. Periaatteessa yliluonnolliset elementit ja hurjat salaliittokuviot ovat suoraa jatkumoa ensimmäisen Assassin’s Creedin lopetukselle. Kun ensin vietetään viitisentoista tuntia viimeisen päälle toteutettujen historiallisten tapahtumien pyörteissä, voi lopun tykitys tuntua töksähtävältä, jopa ylilyövältä.
Itseäni koko historian kattava salaliittokuvio, johon viitataan läpi pelin löydettävien vihjeiden ja mainioiden älytehtävien kautta, jaksoi kuitenkin kiehtoa kaikessa älyttömyydessäänkin. Vaikka valtaosa itse päätarinaa vietetäänkin suhteellisen maanläheisissä tunnelmissa, on hauska huomata, kuinka käsikirjoitus leviää taustalla suorastaan megalomaanisiin mittoihin.
Assassins’ Creed 2 nousikin omissa kirjoissani suoraan vuoden viiden parhaan pelin joukkoon. Peli näyttää ja kuulostaa upealta, sen tarina pitää joka tapauksessa otteessaan ainakin lähes loppuun asti ja pelattavuuskin on pääosin kunnossa.
Ihan puhtain paperein Ubisoft Montrealia ei silti voi päästää. Pelin taistelujärjestelmä nimittäin tuntuu, vaikka parannusta onkin nähtävissä, yhä toivottoman töksähtelevältä. Liikevalikoimassa riittäisi työkaluja, mutta pelkällä vastahyökkäyksellä tai puolisatunnaisella rämpyttämisellä tuntuu pärjäävän aivan hyvin.
Jos tähän ongelmaan löydetään ratkaisu, on hamassa tulevaisuudessa häämöttävältä Assassin’s Creed 3:lta lupa odottaa todella paljon. Tällaisenaankin sarjan toinen osa on huikean tunnelmallista ja viihdyttävää pelattavaa, josta löytyy kestoakin helposti kolme kertaa normimittaisen nykyräiskinnän verran.
Juho Anttila
Lisää aiheesta
Assassin’s Creed II -ensikosketus 2: vapautta, avoimuutta ja tavoitteita
Assassin’s Creed II – haastattelussa pelin tuottaja
Assassin’s Creed II –haastattelu ja videoesittely
Lue myös
Borderlands (PC, PS3, Xbox 360)
Call of Duty: Modern Warfare 2 (PS3, Xbox 360)
Fallout 3 Game of the Year Edition (PC, PS3, Xbox 360)
NHL 2K10 (PS2, PS3, Xbox 360, Wii)
Tales of Monkey Island Episode 4: The Trial and Execution of Guybrush Threepwood (PC, Wii)
