Battleship (PS3, Xbox 360)

22.06.2012 15:00 Juho Anttila

Tekijä: Double Helix Games
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu:http://www.battleshipthevideogame.com
Arvostelija: Juho Anttila

On tunnettu totuus, että lisenssipelit tapaavat olla kamalaa ryönää. Mutta mitä mahtaakaan tapahtua, kun lisenssikäsittelyn kohteeksi otetaan oikein huono elokuva? Mahtaako mittari silloin pyörähtää kokonaan ympäri?

Battleship-peliä todellakaan olla päästy rakentamaan kovin merkittävän kulttuuriperinnön päälle. Päinvastoin, tekisi mieli sanoa. Mutta onhan pelillä jo lähtökohtaisesti vahvuuksiakin. Kuten esimerkiksi se, että Rihannaa ei tällä kertaa nähdä, toisin kuin elokuvassa.

Itse asiassa pelissä ei nähdä muitakaan elokuvan tähtiä, edes niitä harvoja lahjakkaita. Sen sijaan se kertoo tarinan suhteellisen anonyymisti, tätä arvostelua kirjoitettaessa jo unohduksiin painuneen räjähde-ekspertin näkökulmasta. Mutta voi yllätysten yllätystä, vastoin odotuksia Battleshipistä löytyy myös ihan näppäriä omia ideoita. Tai tarkemmin sanottuna yksi sellainen.

Laivanupotusta räiskinnän lomaan

Battleship on pohjimmiltaan ensimmäisen persoonan näkökulmasta kuvattu räiskintäpeli. Mutta käsitellään sitä puolta pelistä lisää myöhemmin. Ensin muutama sananen siitä pelin osiosta, joka tuo mieleen jopa aivan alkuperäisen Laivanupotuksen.

Tyynen valtameren saarille sijoittuvan pelin aikana käydään nimittäin jatkuvasti merisotaa ulkoavaruuden valloittajia vastaan. Eikä siinä vielä kaikki, vaan pelaaja pääsee vaikuttamaan tapahtumiin suoraan. Mukana kulkee tietokonepääte, jonka avulla laivoja saa käskyttää haluamallaan tavalla.

Liikehdintä tapahtuu ruudukoksi jaetulla kartalla, jonka jokaiseen ruutuun mahtuu vain yksi laiva. Osa ruuduista on tukipisteitä, joiden valtaamisella ja hallussa pitämisellä on suora vaikutus pääpeliin. Jos avainpisteet ovat omien joukkojen hallussa, saa käyttöönsä erilaisia tykistöiskuja. Jos vihollinen taas valtaa tavoitealueet, sataa lyijyä omaan niskaan.

Kytkös pelityyppien välillä toimii myös toiseen suuntaan. Osa vihollisista pudottaa kuollessaan niin kutsuttuja villejä kortteja, joiden avulla laivojen ominaisuuksia voi parannella, vauriota korjata tai jopa ottaa alus hetkeksi täysin omaan hallintaan. Viimeksi mainittu temppu käynnistää 20 sekunnin mittaisen minipelin, jonka aikana on yleensä lapsellisen helppoa räimiä kohteeksi valittu vihollisalus Tyynen valtameren pohjamutiin.

Laivat eivät myöskään ole pelkästään ruudukolla liikkuvia varjokuvia, vaan ne on mallinnettu oikeasti pelialueena kulloinkin toimivan saaren ympäristöön. Tämä jos mikä nostattaa tunnelmaa. Ideassa riittää potkua eikä toteutuskaan ole hullumpi, mutta voi harmin paikka kun Double Helix Gamesilla ei ole ollut tarpeeksi aikaa tai rahaa sen loppuun saakka viemiseksi.

Geneerisyyden riemuvoitto

Siirrytään maalle, sinne, missä varsinainen toiminta koetaan. Ei toteutuksessa teknisesti olekaan kauheasti naputettavaa. Graafinen ilme on vanhahtava, mutta viehän merisodan reaaliaikainen mallintaminen tehoja. Ukko juoksee sujuvasti, joskin hypyt ovat kömpelöitä. Tähtäinkin löytää kohteensa, vaikka automaattitähtäys viekin asetta välillä turhan aggressiivisesti.

Tähän saakka kaikki hyvin, ja hyvin voisi olla loppuunkin asti, jos pelissä riittäisi sisältöä edes tyydyttävyyteen saakka. Vaan kun ei riitä. Kitsasteltu on vähän joka paikassa, puhuttiin sitten aseistuksesta, vihollisista tai ympäristöistä.

Lähdetäänpä liikkeelle asevalikoimasta. Pistooli. Haulikko. Rynnäkkökivääri. Ylikuumeneva muukalaispyssy ja huhhahhei, tarkka-ammuntaan tarkoitettu rail gun, puhumattakaan tasan tarkkaan yhdestä kranaattityypistä. Jos puuttuu työkaluista persoonaa, ei niissä tunnu löytyvän myöskään tuiki tärkeää munaa. Latteita peruspyssyjä kaikki tyyni.

Vaan eipä löydy vaihtelua myöskään aseiden käyttökohteista. Vihollistyyppejä on ruhtinaalliset kolme erilaista. Geneerinen yleissotilas saa seuraa päälle ryntäävästä muskeliveikosta, myöhemmin kiusaa tekee myös rail gunilla sniputteleva upseeri. Siinä kaikki, eikä vastaan todellakaan marssiteta edes pomovastuksia.

Pelikokemus on jaettu seitsemään saareen. Vai käytiinköhän yhdellä saarista useampaankin kertaan? Kovin vaikea muistaa, koska jokainen kenttä näyttää täsmälleen samanlaiselta. Harvaa tropiikkia, hiekkaa ja köyhän miehen Halo-tönöjä. Voihan haukotus sanoisi, jos näin lyhyen pelin aikana ehtisi oikeasti tylsistymään.

Kalliit tunnit

Seitsemän kenttää ei kuulosta kovin paljolta, eikä se sitä todellakaan myös ole. Koko Battleship pyörähtää läpi verkkaisellakin tahdilla noin neljässä tunnissa. Se ei ole paljon, kun muistaa, ettei teoksesta löydy moninpeliä, minkäänlaista New Game + -tilaa tai edes monien pelien esittelemiä haasteita. Kertarykäys ja se on siinä.

Joku voisi toki jaksaa toisenkin kierroksen vaikka saavutusten perässä ja vaikeammalla vaikeustasolla. Itse valitsin neljästä tarjolla olevasta haastetasosta kaikkein vaikeimman heti kättelyssä. Tässä yhteydessä puhuisin ehkä sittenkin mieluummin helppoustasosta, sillä Battleship on suorastaan nauruhelppo kokemus myös niin kutsutulla hardcore-vaikeustasolla.

Henki lähti pelin aikana viitisen kertaa, useimmiten siksi, että läpijuoksutasolle taantuneessa kokemuksessa satunnaiset vaikeustasopiikit yllättivät torkahtelevan testaajan. Muutaman kerran kirosin tallennuspaikkajärjestelmää, joka heitti kuoleman koittaessa aivan liian kauas taaksepäin. Ehkä sekin toi pelille muutaman minuutin lisäkestoa.

Totaalinen haasteen puute heijastuu myös laivanupotusosioon. En rehellisesti sanoen ymmärrä, minkälainen tohelo tarvitaan pelaamaan, jotta strategiapuolella saisi edes yhden oman aluksensa sössittyä meren pohjaan. Ehkä temppu onnistuu, jos jättää laivat täysin oman onnensa nojaan, mutta muuten koko suppean armadan hengissä pitäminen on täysin triviaalia. Muutama villi kortti sinne tänne ja se on siinä.

Battleship osoittautuikin aivan suunnattoman harmistuttavaksi pelitapauksesi. Jospa se olisikin vain täysin turha kalkkuna, mutta ei. Taktisen laivastotaistelun ja räiskinnän sujuva yhdistäminen saa kiroamaan sitä, ettei Double Helix Gamesille ilmeisesti ole riittänyt läheskään tarpeeksi rahaa tai kehitysaikaa pelin viemiseksi maaliin saakka. Voi harmin paikka, sillä Battleshipissä olisi vastoin odotuksia voinut olla ainesta jopa pieneksi yllätykseksi.

Lue myös Battleship-elokuvan arvostelu:Battleship on Rihannasta huolimatta hauska aivopieru