Darksiders II (PC, PS3, Xbox 360)

28.09.2012 17:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Vigil Games
Julkaisija: THQ
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, GeForce 570 GTX
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Tulossa: Wii U
Laitevaatimukset: Windows XP, Core 2 Duo E6600, 2 Gt keskusmuistia, DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, 20 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.darksiders.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Vuonna 2009 ilmestynyt Darksiders oli kyseisen vuoden suosikkipelejäni. Se apinoi häikäilemättä ideoita ja vaikutteita muista peleistä, mutta sekoitti niistä erinomaisen kiehtovan ja toimivan paukun, jonka parissa vierähti iloisesti ilta jos toinenkin.

Niinpä odottelin jatko-osaa innolla. Ensimmäinen peli päättyi herkulliseen cliffhangeriin ja kyllähän lisää samaa pelattavuuttakin kelpasi. Mutta voi ylläripylläri, sillä jatko-osa ei tarjoa varsinaisesti kumpaakaan.

Sen sijaan, että Darksiders II vastaisi kysymykseen siitä, mitä ykkösen loppuanimaation jälkeen tapahtui, kyseessä onkin eräänlainen sivupeli. Sen pääosassa nähdään Sodan ratsukaveri ja henkinen veli, Kuolema. Viikatemies lähtee selvittelemään Sodan tekosten seurauksia ja ratkomaan ikiaikaisia kiistoja, mutta vastauksia ykkösen herättämiin kysymyksiin odottavat tulevat pettymään.

Ja niin tulevat nekin, jotka odottavat jatko-osan olevan taas synkkä ja helvetillinen Zeldan ja Metroidin risteytys. Vaikka samoja elementtejä löytyykin, kakkososa heittää soppaan omia raaka-aineitaan, joista osa toimii paremmin, osa heikommin.

Viikatemies niittää satoa

Kakkososan pääosassa todellakin nähdään Kuolema, yksi maailmanlopun neljästä ratsastajasta. Darksidersin tyyliin tarinassa vilisee mukana eri mytologioista lainattuja hahmoja, kaikki tiimin vision läpi peilattuna. Kuolema ei todellakaan ole kaapuun pukeutunut luuranko, vaan tyyliteltyyn naamariin sonnustautunut muskeliveikko, joka pistää viikatteillaan ja magiallaan kaikki vastaantulijat pakettiin.

Vaikka kakkososan tarina toimiikin ihan asiallisesti, itse petyin siihen jo puhtaasti sen takia, että se ei ole se tarina, jota odotin ja toivoin. Pitääkö minun todella odottaa kolmososaan asti, jotta hirmuiseen cliffhangeriin huipentunut tarina saa jatkoa? Kyllähän se hieman kismittää kun kauden päätösjaksossa vertauskuvallinen ydinpommi on juuri räjähtämässä ja sitten kakkoskausi kertoo tarinan sankarin veljestä kesäleirillä. Näin niinkuin jälleen vertauskuvaillakseni.

Suurempi muutos on se, että Darksiders II hylkää ykkösosan rakenteen. Sehän koostui pienistä hubeista, joissa pystyi hieman seikkailemaan ja sitten syöksymään niiden kylkeen pultattuun luolastoon. Hubit sisälsivät kätkettyjä juttuja ja reittejä, joihin pääsi käsiksi vasta opittuaan uusia taitoja ja kykyjä, aivan kuten Zelda- tai Metroid-peleissä konsanaan.

Kakkososa taas on huomattavasti avoimempi. Kuolemalla on jo alusta saakka käytössään ratsunsa, jonka avulla huomattavasti viime kertaa suuremman ja avoimemman maailman tutkiminen sujuu mukavasti. Luolastoja on paljon enemmän ja paperilla varmasti myös salaisuuksia, mutta maailman koon paisuessa se tuntuu vähemmän suunnitellulta ja tiiviiltä kuin viimeksi. Suuret välimatkat eivät sinänsä tuo peliin kuin mittakaavan tuntua, mutta se ei tunnu niinkään suurelta edulta kun joutuu tetsailemaan minuuttikaupalla pitkin jättiläisten kaupunkia päästäkseen palauttamaan tehtävänsä sen perällä seisovalle kaverille.

Tehtävänsä? Todellakin, Darksiders II lainaa vaikutteita myös massiivimoninpeleistä. Vastaantulijoilla on vähän väliä Kuolemalle jos jonkinlaista tekemistä, jonka perässä sitten juostaan pitkin maailmaa. Välillä kolutaan luolastoja, toisinaan tehdään jotain ihan muuta. Eikä se siihen lopu: peli sisältää loottia. Siinä missä ykkösosan aseet ja varusteet oli sidottu tarinan kulkuun, kakkosessa viholliset pudottelevat loottia kuin Diablon tai World of Warcraftin mosat konsanaan.

Tarjolla on niin aseita kuin panssareitakin, kaikki omilla ominaisuuksillaan ja bonuksillaan varustettuna. Idea on hyvä ja loottihuoraus on tietenkin taas kerran hauskaa, mutta siitä ei oteta kaikkea irti: loppujen lopuksi hienot elementaalibonukset ja muut ovat vähän turhia ja pääasiassa merkitsevin juttu on se, paljonko ase tekee vahinkoa tai suoja blokkaa sitä.

Minulle kävikin niin, että kaikki nämä uudistukset ja laajennukset eivät niinkään saaneet peliä tuntumaan houkuttelevalta kuin masentavalta. Alkuperäinen Darksiders tarjosi tiiviin ja tiukan paketin, jota penkoessa ne pitkälti toistakymmentä pelituntia vierähtivät iloisesti. Darksiders II tuntuu pahimmillaan B-luokan MMO:lta, vähän samaan tyyliin kuin Kingdoms of Amalur aikanaan.

Toimintaa koko rahan edestä

Jos maailma jättääkin vähän toivomisen varaa, onneksi se tärkein juttu, eli pelituntuma, on kunnossa. Taistelu sujuu yhä kuin ennenkin. Kuolema pätkii vihollisia kahden eri napin taakse sijoitetuilla aseillaan, väistelee näiden iskuja ja aktivoi vastapalloon omia erikoishyökkäyksiään, prikulleen kuin Sotakin aikanaan.

Systeemin päälle on pultattu pari kykypuuta, joihin sijoitellaan pisteitä kokemustasojen karttuessa. Ratkaisu tuntuu vähän turhalta, sillä vaikka kykypuut antavatkin mahdollisuuden kehittää hahmoaan haluamaansa suuntaan, saman asian olisi voinut hoitaa elegantimminkin. Nyt fiilis on jälleen, että kehitystiimi ei oikein tiennyt, haluavatko he tehdä Darksidersia vai toimintaropea. Ei se toki peliä mitenkään pilaa, mutta ei se mielestäni siihen mitään kovin oleellista lisääkään. Plus miinus nolla, siis.

Onkin hyvä, että jos kykypuut eivät auta, niin eivät ne haittaakaan. Darksiders II:n pelaaminen kun on yhä erittäin nautittavaa. Itse pelasin pelini padilla ja pienen totuttelun jälkeen kaikki lukuisat temput onnistuivat suoraan selkäytimestä, joskin sormet solmussa. Oma kokemuksenne voi olla erilainen kuin minulla, mutta itse pidän pad-ohjainta niin, että etusormeni ovat liipaisimilla ja keskisormeni ohjaimen alla tukemassa otetta.

Darksiders II kuitenkin sijoittaa kaikkien olkanappien taakse elintärkeitä toimintoja, joita tarvitaan usein samaan aikaan. Niinpä otetta täytyy vaihtaa, jotta voi yhtä aikaa painaa molemmat vasemman puolen napit yhtä aikaa pohjaan. Ja se tuntui niin luonnottomalta. Onko vika minun aivoissani vai pelissä? Mene ja tiedä, mutta siinä se varoitus silti on.

Paljon toiminnan laadusta kertoo se, että sormet solmussakin pelasin ja opettelin uutta ja epäluonnolliselta tuntuvaa asentoa. Vastaan puskee jos jonkinlaisia vihollisia, joita vastaan taisteleminen on hauskaa. Pomosuunnittelu nojaa Zeldan oppeihin: luolastossa esitellään joku uusi tapa ratkoa ongelmia tai pelata ja sitten pomo vaatii sen hyödyntämistä. Eräässä luolastossa esimerkiksi pyöritellään valtavia energiakuulia lattiassa olevien vastaanotinten päälle ovia avatessa, pomotaistelussa taas pyöritellään pallomaisia rapuja kamalalla vauhdilla pomon päälle, jotta tämä kellistyy vahinkoalttiimpaan tilaan.

Muutenkin luolastoissa on tarjolla taas toimiva yhdistelmä tutkimusmatkailua, puzzleilua ja toimintaa ja ne ovat mielestäni selvästi Darksiders II:n parasta antia.

Laatua, mutta ei minulle?

Ennen lopullista tuomiota vielä pari sanaa PC-versiosta, sillä käännöksen laatu on ollut paljon tapetilla nettifoorumeilla. Itse luonnehtisin sitä päteväksi. Darksiders II näyttää PC:llä todella hyvältä ja pyörii jouhevasti. Pad-tuki on A-luokkaa ja moisesta pitävät voivat yrittää pelata näppiksellä ja hiirelläkin. Suurin ongelma on se, että mitään PC:n perinteisiä vahvuuksia ei oikein hyödynnetä. Grafiikkaoptiot ovat niitä lisänneen päivityksen jälkeenkin aika onnettomat ja vaikka en itse moisia kaivannutkaan, moni muu tuntee toisin.

Darksiders II ei ole se peli, jonka halusin sen olevan. Minä halusin Darksidersin, josta kehitystiimi olisi poistellut niitä vähäisiä ärsyttäviä juttuja, lisäillyt uusia mausteita ja tarjoillut sitten lisää sitä herkkua, jolle myönsin aikanaan hyvillä mielin suosituspeukun.

Näin ei käynyt. Darksiders II on hyvä peli, mutta mielestäni viime kerralla erinomaisen toimivaa kaavaa on sekoitettu ja vesitetty lisäyksillä, joita peli ei varsinaisesti kaivannut. Pilaavatko ne pelin? Eivät, mutta eivät ne mielestäni siihen paljon lisääkään.

Vertailu on erityisen harmillista, kun tarkastelee sitä syksyn toista suurta kakkosta. Borderlands II:ta kehittäessään Gearbox teki nimittäin juuri sen, mitä halusin Darksiders-tiiminkin tekevän: he kuuntelivat pelaajien palautetta, tuunasivat peliään ja sitten tarjoilivat jatko-osan, joka tuntui siltä peliltä, jota fanit ykköstä pelatessaan halusivat. Darksiders II tuntuu taas enemmänkin peliltä, jonka kehitystiimi ehkä halusi jo viimeksi tehdä, mutta johon ei löytynyt resursseja.

Peruspeli on yhä kunnossa ja Darksiders II tarjoaa laatuviihdettä 20 tunnin edestä, mutta mielestäni se ei iske yhtä kovaa kuin ykkösosa aikanaan.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Darksiders (PS3, Xbox 360)

Darksiders on siitä jänski peli, että sen juonikuvauksen perusteella on sangen hankala arvata, millaisesta pelistä on kyse. Muinaisista ajoista saakka taivas ja helvetti ovat käyneet omaa sotaansa ihmisten valtakunnan kulisseissa ja reunoilla. Tätä kosmista hardcore-matsia valvoo mystinen tasapainon voima, joka pitää huolen siitä, että taivaalliset perseilijät pistetään sen vaatiessa kuriin.