Uusimmat

Dead Space 2 (PC, PS3, Xbox 360)

01.02.2011 16:30 Miikka Lehtonen

Tekijä: Visceral Games
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, nopea tuplaydinprosessori, 2 Gt keskusmuistia, GeForce 8800 GTS tai uudempi DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://deadspace.ea.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Dead Space 2 oli minulle alkuvuoden odotetuin peli. Kuten saittia kauemmin lukeneet muistavat, pidin alkuperäisestä kuin hullu puurosta. Eihän se toki täydellinen ollut, mutta EA teki sen minkä lupasi ja paukautti ykkösellä pöytään yhden sukupolven parhaista kauhupeleistä. (toim. huom. Niin piruvie teki! -JOK)

Tämän jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon. Monet alkuperäisen pelin suunnittelijoista ovat lähteneet kehitystiimistä ja esimerkiksi Dante’s Inferno oli mitä oli. Voiko Dead Space 2 mitenkään lunastaa odotuksia?

Jos kuvailisin alkuperäistä Dead Spacea yhdellä sanalla, se olisi klaustrofobinen. Isaac Clarken matka korjaamaan USG Ishimuran pieniä ongelmia vei miehen moneen läpeen ja rakoon, mutta ne kaikki olivat ahtaita, tunkkaisia ja ahdistavia. Tilaa ja näkyvyyttä ei koskaan ollut niin paljon kuin pelaaja olisi halunnut. Erinomaiseen äänimaailmaan yhdistettynä tämä teki pelistä todella tiivistunnelmaisen.

Peli viritteli myös tarinallaan paljon hyviä kysymyksiä ja alusti mainiosti kiinnostavaa tieteismaailmaa, jonka eri osa-alueita on sittemmin tutkittu parinkin piirroselokuvan ja sivupelin verran. Kysymyksiä jäi silti ilmaan paljon, ei vähiten Isaac Clarken kohtalosta. Ensimmäinen peli kun loppui melkoiseen cliffhangeriin. Nyt on vastausten aika.

Yksi lensi yli käenpesän

Dead Space 2 alkaa hieman erilaisista tunnelmista kuin moni olisi ykkösen lopun perusteella odottanut. Alkuperäisen pelin tapahtumista on kulunut kolme vuotta kun Isaac Clarke herää hieman yllättäen Titanin, Saturnuksen kuun, jättimäisen siirtokunnan hullujenhuoneelta.

Miten hän on sinne joutunut? Mitä tapahtui viimeisen kolmen vuoden aikana? Sitä en toki spoilaa. Puhutaan silti vähäsen kakkososan yleisestä juonesta.

Kuten ykkösosaa pelanneet muistavat, necromorphien nousu ja riekkuminen johtuvat markerista, mystisestä muukalaisartifaktista, jollaisen Ishimuran miehistö oli kaivanut esiin kohdeplaneetaltaan. Hieman yllättäen käy ilmi, että marker ei ollut ainoa laatuaan. Toinen vastaava kun sijaitsee täällä, miljoonien ja miljoonien ihmisten asuttamassa siirtokunnassa, joka on lähempänä suurkaupunkia kuin pientä avaruusalusta.

 

Ja kuinka ollakaan, kohta necromorpheja puskee sisään ovista ja ikkunoista. Clarkelle selviää jo heti alussa, että ykkösosasta tutut unitologit ovat vallassa myös Titanilla, ja että hän on viimeisten kolmen vuoden aikana ollut jos jonkinlaisten lääketieteellisten kokeiden uhrina. Selittääkö se, miksi hän näkee jatkuvasti näkyjä palavista huoneista ja kuolleen tyttöystävänsä kummituksesta, vai onko taustalla jotain vielä synkempää? Se selviää seuraavan noin 12 – 15 tunnin aikana.

Dead Space 2 tähtää juonellaan korkeuksiin, napaten mukaansa monia ykkösosan alustamista juonisäikeistä. Suuria salaliittoja, korruptoituneita hallituksia, muinaisia ennustuksia ja paljon muuta mukavaa. Ihan rehellisesti sanoen se pelin suuri yleisjuoni jätti minut vähän kylmäksi. Ehkä olisin ollut enemmän fiiliksissä, jos olisin nähnyt pelin maailmaa laajentavat leffat ja muut sivutuotteet, mutta nyt en jaksanut juuri innostua siitä, että kuka petti kenet ja kenen uskonto väittää mitä.

Suurista juonikuvioista pitäminen ei ole kuitenkaan tässä pelissä tärkeää, sillä se pienempi juoni, joka ohjaa Clarkea kohtauksesta toiseen, toimii paremmin. Peli alkaa raflaavasti hurjalla pakomatkalla läpi kaaoksen täyttämän kaupungin. Tämän jälkeen kierrellään ykkösosan tyyliin ratkoen ongelmia ja avaten reittejä eteenpäin.

Voit siis nauttia pelistä täysin siemauksin, vaikka unitologit ja markerit eivät sanoisi sinulle paljoakaan. Jos kuitenkin haluat muistutuksen siitä, mitä tähän asti on tapahtunut, pelistä löytyy myös ”tapahtui viimeksi Dead Spacessa” –tyylinen alustusvideo.

Se on tosin todettava, että alkuperäiseen peliin verrattuna Dead Space 2 on sangen lineaarinen kokemus. Siinä missä ensimmäisessä pelissä asemaa kuljettiin ristiin ja rastiin, palaillen usein samoille maisemille, Dead Space 2 vie pelaajaa jatkuvasti eteenpäin.

Toki reitti välillä koukkaa takaisin niin, että pelaaja näkee vaikka aiemmista kappaleista tutun aulan uudesta kerroksesta tai ylittää sen uudella tavalla, mutta lineaarisempi peli silti on. Hyvä vai huono juttu? Se lienee mielipidekysymys.

Huikeaa tunnelmaa

Dead Space 2:n juoni voi yrittää vaihtelevasti toimivia asioita, mutta se tärkein osa-alue, pelattavuus, toimii. Kympillä. Peli ei lähde keksimään avaruuspyörää uudelleen vaan rakentaa selvästi alkuperäisen pelin eri osa-alueiden päälle parannellen, viritellen ja tuunaillen.

Kyseessä on siis yhä myöhempien aikojen Resident Evil –koulukuntaan kuuluva survival horror –peli. Toimintaa on reippaasti enemmän kuin useimmissa genren peleissä ja kamera on sijoitettu Clarken olkapäälle, tarjoten näin erinomaisen näkymän eteenpäin. Mutta vain ja ainoastaan eteenpäin. Kaikki, mitä tapahtuu sivuilla tai takana, on pelaajalle mysteeri. Pidä tämä hetken mielessä.

Pelin kontrollit ovat myös silkkaa Dead Spacea. Vaikka kaikkia Isaac Clarken liikkeitä onkin hieman nopeutettu, miehen ohjaustuntuma on edelleen painava ja määrätietoinen. Akrobatia jää muiden vastuulle, Clarke on selvästi painavaan avaruuspukuun sonnustautunut insinööri, jolta kestää hetki reagoida yllätyksiin.

Kun tämä yhdistetään puhtaasti eteenpäin osoittavaan näkyvyyteen, tuloksena on taas sitä tiukkaa klaustrofobiaa. Alkuperäisen Dead Spacen tavoin kakkosen tunnelma on aivan hillitön, varsinkin jos peliä pelaa pimeässä ja hyvien surround-kuulokkeiden tai –kaiutinten kanssa. Avaruusasema on täynnä ääniä, jotka kuulostavat enemmän tai vähemmän uhkaavilta.

Peittikö takana kilisevä ketju alleen Necromorphin askeleet? Onko tuo murina jonkinlainen generaattori, vai hiipiikö joku niskaani? Ja mitä hittoa tuo tulipalo oikein heijastaa varjoksi seinälle? Vähän väliä kehitystiimi älyttää pelaajan pyörähtelemään paniikissa ympyrää, etsien sitä uhkaavaa vaaraa, jonka hän hetki sitten uskoi syöksyvän kimppuunsa – mutta mitään ei näykään.

Moni pelkäsi ennakkoon, että Dead Space 2 tulisi ratsastamaan ykkösosan kikoilla ja tempuilla, mutta unohdimme yhden asian: Visceralin pojat tietävät, että olemme pelanneet ykköstä. He luottavat siihen. Peli on täynnä kohtauksia, joissa jokainen ykkösosan veteraani osaa odottaa jotain tapahtuvaksi, mutta sitten tapahtuukin yllättäin jotain ihan muuta.

Uhkaava musiikki nousee ja nousee. Edessä on suuri ja tyhjä huone. Takana minuuttikaupalla painostavaa hiippailua. Nyt sen täytyy tapahtua. Nyt necromorphit tulevat kimppuun. Ase latinkiin, tähtäin silmälle ja eteenpäin … ja sitten mitään ei tapahdu. Musiikki laantuu ja hiippailu jatkuu. Mutta ehkä ensi kerralla necromorphit tulevatkin niskaan. Tai hyökkäävät hiljaisuudessa!

Peli ottaa myös täyden hyödyn irti siitä, että nyt ei olla enää pienellä avaruusaluksella, vaan valtavalla avaruusasemalla. Välillä edetään läpi tyhjiön, toisinaan taas tuhotun asuinalueen tai ostoskeskuksen. Ja odottakaapa vain, kun peli vie teidät aseman päiväkotiin.

Paikat vaihtuvat ja tunnelma on korkealla, mutta sanoisin silti, että Dead Space 2 on enemmän jännittävä kuin suorastaan kauhistuttava peli. Ahdistus ja tykyttävä pulssi tarjoavat erilaisia elämyksiä kuin vaikkapa Amnesia, jota pystyi pelaamaan vain pienissä pätkissä, koska peli oli niin stressaava.

Pientä viilausta

Tunnelma on puhdasta Dead Spacea, kontrollitkin suurelta osin, mutta tuunattuna. Ykkösosan touhut ja kuviot ovat yhä pelin teema, mutta nyt helpompina ja mukavampina. Aseen pystyy lataamaan ilman, että sen nostaa ensin olalle, tai vaikka juostessaan, ja niin edelleen.

Suurempi ja merkittävämpi uudistus koskee varusteita. Clarke keräilee yhä aluksesta mukaansa pieniä kiekkoja, joilla parannellaan eri varusteiden ominaisuuksia vähän väliä vastaan tulevilla tuunausasemilla. Nyt panostus yhteen kuitenkin kannattaa, sillä jokaisen aseen … no, sanotaan nyt kykypuun lopussa on yksi hyvin erityinen node, jonka lunastamalla ase saa uuden ominaisuuden.

Näin vaikka plasmaleikkuri sytyttää kohteensa tuleen tai spear gunin kakkosvaihtoehto – joka normaalisti sähköistää ilman viimeksi ammutun keihään ympärillä – lisää efektiin räjähdyksen. Ei tämä toki maailmaa mullista, mutta onpa palkinto suosikkiaseellaan pelaamisesta.

Samalla teemalla myös pelin pukuja on uudistettu ja nyt pelaaja voi realistisesti käyttää juuri sitä pukua, mitä haluaa. Ne tärkeimmät ominaisuudet, eli käytännössä inventoryn paikkojen määrä, ovat nimittäin aina samat kuin parhaalla ostetulla puvulla. Jos siis yllättäen haluatkin vaikka +10% rynnäkkökiväärin vahinkoon, voit huoletta pukeutua turvallisuuspukuun tai vaihtaa sen mihin ikinä tilanne kannustaakaan vaihtamaan. Erinomainen oivallus.

Ja tämä olisi ehkä oikea paikka mainostaa myös pelin käyttöliittymää, joka on taas kerran aivan tautisen huisi. Kaikki heijastetaan yhä ympäristöön, mikä kohottaa immersiota valtavasti. Hauskana uutuutena Isaac pystyy nyt heijastamaan kädestään reitin myös seuraavalle talletuspisteelle tai virittelypisteelle. Karttaa ei enää ole, mutta eipä sitä tarvitakaan.

Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä pelistä löytyy myös … gasp! Moninpeli!

Left 4 Dead Space 2

Moninpeli on veistetty selvästi Left 4 Deadin puusta, sillä se asettaa vastakkain ihmiset ja necromorphit. Ihmisillä on aina jokin tehtävä, vaikkapa kantaa bensakannuja aluksen moottoreille tai virittää seiniin neljä pommia. Necromorphit taas yrittävät estää näitä.

Hirviöitä on neljä erilaista, kaikki itse pelistä tuttuja viritelmiä, ja ne spawnailevat tiheään tahtiin. Mitä kovemman otuksen haluaa ohjaukseensa, sitä pidempi spawniaika. Demonivauvan rattiin voi hypätä parin sekunnin sisään kuolemasta, kovimman ampuja-necron tuloa taas saa odottaa 10 sekuntia. Kun necromorph spawnaa, pelaaja saa vapaasti valita minkä tahansa pitkin kenttää ripotelluista ilmaventtiileistä aloituspaikakseen ja näin yllättää jonkun neljästä ihmisestä.

 

Ihmiset taas … no, ne ovat ihmisiä. Levelien kertyessä saa uusia varusteita ja tiukka tiimipeli palkitaan. Ei siis mitään yllättävää tai ihmeellistä. Moninpeli on ihan hauska lisä peliin, mutta vaatii perustason nettipelaajalta turhan paljon. Kuten esimerkiksi hyvää äänikommunikaatiota ja tiimityötä.

Paras idea onkin kerätä kasaan kolme hyvää kaveria, pistää kaikille headsetit ja omistaa sitten sooloilevia peeloja kympillä. Hauskaa ajanvietettä pariksi viikoksi, mutta en minä Dead Space 2:ta moninpelin takia ostaisi.

Odotuksen arvoinen?

Siinäpä se Dead Space 2 sitten olikin. Jos odotit vallankumousta, olet nyt varmasti pettynyt ja raavit päätäsi ihmetellen, että hittoako se Lehtonen taas hehkuttaa. Tätä: minä pidin Dead Spacesta todella paljon. Se oli yksi vuoden 2008 suosikkipeleistäni. Ja tässä sitä on lisää.

Nokkelat ehkä huomasivat, että arvostelu sisältää paljon ”kuin ennenkin, mutta vähän paremmin” –tyyppisiä pointteja. Dead Space 2 ei mullista mitään, vaan tuntuu selvästi edeltäjänsä jatko-osalta. Mutta hei: se ei ole huono asia. Dead Space oli todella hyvä peli. Eihän se tunnu tällä kertaa yhtä uudelta ja iskevältä kuin ensimmäisellä kertaa, mutta Visceral käyttää erinomaisesti ennakko-odotuksiamme ja muistojamme hyväkseen tarjoillakseen yllätyksiä.

Necromorphien raajojen pätkiminen, päiden tallominen, rintojen lävistäminen telekineesillä heitetyllä luudalla tai vaikka koko huoneen pamauttaminen avaruuteen rikki ammutun ikkunan kautta ovat juuri niin hauskoja aktiviteetteja kuin voisi kuvitella.

Sen mitä Dead Space 2 tekee, se tekee aivan tautisen hyvin. On vaikea sanoa, kumpi peleistä on lopulta parempi ja iskevämpi, mutta yksi asia on varmaa: Dead Space 2 on pahuksen hyvä, toimiva ja loppuun asti hiottu kauhutoimintapläjäys.

 

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

 

Toinen mielipide

Tarina kuljettaa Isaacia ympäri avaruuskaupunkia, ja uudet kaupunkimaisemat ovat verrattain vaihtelevampia kuin ykkösosan Ishimura-aluksen käytävät. Kaupunkimiljöön vuoksi peli tuokin toisinaan mieleen Bioshock-sarjan pelit, tosin vain hyvässä mielessä.

Suurimmilta osin Isaacia uhkaavat vaarat koostuvat erilaisista necromorpheista, joita löytyy päin rynnivistä perusmöröistä massiivisiin jättiläisiin, ruumiita henkiin herättäviin pikku pirulaisiin, ja jopa räjähtäviin vauvoihin.

Insinöörimme työkalut eivät onneksi jätä pulaan. Pääosin valikoima on hyvin tuttu ensimmäisestä osasta, rakkaimpina vanha kunnon plasmaleikkuri ja Ripper-sirkkelinterä. Uusia aseita on muutama, ja joidenkin vanhojen toimintoja on muutettu käytännöllisemmiksi. Aseiden lisäksi Isaac pystyy heittelemään esineitä telekinesian voimalla ja jähmettämään koneita ja olioita staasiin, jolloin necromorphien hallinta ja niiden raajojen silpominen helpottuu huomattavasti.

Edeltäjänsä seesteiseen, synkkään ja painostavaan ilmapiiriin verrattuna Dead Spacen vauhdikkaampi ja henkilökeskeisempi tarina tuntuu yllättävältä ratkaisulta, mutta pääosin sarjan vanha magia on onnistuttu vangitsemaan myös uuteen ympäristöön.

Perustasolla peli on huomattavasti action-henkisempi kuin ykkösosa, jo staasihyökkäyksien helpomman käytön ja massiivisempien taisteluiden vuoksi. Todellista survival horror -kokemusta kaipaaville on tosin sitäkin tarjolla: pelin läpäisyn jälkeen aukeava hardcore-pelitila antaa pelaajalle käyttöön ruhtinaalliset kolme tallennusta koko pelin ajaksi, samalla vähentäen putoavien rahojen ja ammusten määrän minimiin.

Kaiken kaikkiaan Dead Space 2 on looginen ja toimiva jatko-osa. Vaikka peli tuntuukin huomattavasti toimintahenkisemmältä kuin ykkösosassa, on painostava tunnelma onnistuttu pitämään hienosti erityisesti äänimaailman ja tarinan deja vu -kohtausten avulla.

Tero Lehtiniemi

 

Lisää aiheesta

Dead Space (PC, PS3, 360)

Lähtökohdiltaan Dead Space ei kuulosta kummoiselta. Sankarit jumissa pahan linnoituksessa, check. Ainoa tie pelastukseen kulkee helvetin läpi, check. Vastassa entiset kaverit korruptoituneessa muodossa, check. Juju piileekin siinä, että Dead Space repäisee pelaajansa suoraan keskelle painajaismaista tunnelmaansa jo alkumetreistä saakka.

Dead Space: Ignition (PS3, Xbox 360)

Dead Space: Ignition näyttää siltä, kuin taideosaston kesätyöharjoittelijat olisivat raapaisseet sen kasaan viikonlopussa. Piirrosjälki sinänsä on persoonallista, enkä lähde siitä valittamaan, mutta animaatio… No, mitään varsinaista animaatiota pelissä ei ole. Sen sijaan hahmojen naamoja ja ruumiinosia vääristellään tuottamaan jotain, mikä näyttää hyvin etäisesti liikkeeltä, enemmänkin siltä, että ihon alla piilisi pieni saatanallinen riivaus. Tyyli tämäkin.

Dead Space Extraction (Wii)

Extraction ei suinkaan ole jatkoa Dead Spacen tarinalle, vaan sarjisten ja leffan tavoin kertoo pelin tapahtumia uudesta perspektiivistä. Peli alkaa kohtauksella, jossa tiedemiehet yrittävät valjastaa käyttöönsä oudon, hylätyltä planeetalta löytyneen monoliitin. Kuten kaikki alkuperäistä peliä pelanneet tietävät, homma menee hieman reisille ja kohta ollaankin keskellä lihaa repiviä mutanttihirviöitä. Voi tiede, minkä taas teit!