Earth Defence Force 2017 (360)

Kyllä Japanissa osataan. Miltä kuulostaisi peli, jossa puolustetaan maapalloa avaruusjättimuurahaisilta ja näiden UFO-armadoilta? Melko tyypilliseltä päivältä Japanissa, itseasiassa.

Tästä on kyse interentissä kulttimaineen saavuttaneessa Earth Defence Force 2017:ssä. Touhua ryyditetään sadoilla kerättävillä aseilla, täysin tuhoutuvalla maastolla ja kunnon kieli poskessa -meiningillä.

Heti aluksi on tehtävä selväksi, että Earth Defence Force 2017:ssä ei ole järjen hivettäkään. Pelin juoni voidaan yhtään valehtelematta tiivistää näin: maan taivaalle ilmestyi odottamatta lentäviä lautasia, joiden sisältä virtaa jättimäisiä muurahaisia, hämähäkkejä, mekaanisia dinosauruksia ja robotteja. Ne on tuhottava. Siinä se.

Pelkistettyä pelattavuutta

Jos juoni ei ole kovin syvällinen, ei sitä ole pelisuunnittelukaan. Pelaaja lyödään ryhmänsä kanssa keskelle Tilannetta. Vastassa on satoja, joskus jopa tuhansia muukalaisia, jotka ryömivät pilvenpiirtäjien yli tai runnovat tiensä suoraan läpi. Kun kaikki muukalaiset on tuhottu, tehtävä on suoritettu. Äärimmäisen pelkistettyä.

Peli pätee muutenkin klassisten kolikkopelien opeilla. Vaikeustaso nousee nopeasti läpihuutojutusta aivohalvausta aiheuttavaksi, kun vasurilla tapettavat muurahaisarmadat vaihtuvat miltei kerrasta pelaajan tappaviin jättirobotteihin. Aivot voi ja pitääkin sammuttaa, selviytyminen tapahtuu yksinkertaisesti selkäytimen avulla. Suukin tuntuu nopeasti löytävän itselleen typertyneen virneen, josta se ei palaudu ennen kuin peli sammuu.

Muukalaisten tuhoamisen lisäksi kentältä keräillään asepaketteja kunnon keräilykorttityyliin. Kuolleilta hirviöiltä jää joskus aseikoni, jonka keräämällä saa yhden pelin parista sadasta aseesta. Minkä, sitä ei voi tietää ennen tukikohtaan palaamista.

Näinollen arsenaalin täyttäminen vaatii useita läpipeluukertoja, vieläpä eri vaikeustasolla. Jokaisella on nimittäin oma satunnaisvalikoimansa, eikä voimakkaisimpiin tykkeihin pääse käsiksi kuin pelaamalla peliä masokistisella vaikeustasolla. Niiden keräily kuitenkin kannattaa, sillä loppupäässä käteensä saa strategisia ohjuksia ampuvia sinkoja ja muuta älyvapaata.

Kentissä pyörii myös taistelukalustoa. Panssarivaunut, helikopterit ja kävelevät taistelupuvut helpottavat muurahaismurhaa, mutta niitä on käytössä vain rajoitetusti.

Kokeile omalla vastuullasi

Valitettavaa löytyisi vaikka miten paljon, mutta lopulta ainoa pelikokemusta oleellisesti haittaava heikkous on löperö toteutus. Kun pilvenpiirtäjää kaatuu joka puolella ja taivaalla leijuu kuusi sataa UFOa, pelin ruudunpäivitys putoaa yksinumeroisiin lukuihin. Tämä vie tehokkaasti peli-intoa muuten nopeatempoisessa pelissä.

Paljon pelastuu kuitenkin jaetun ruudun kaksinpelillä. Se tekee tunnetusti mistä tahansa pelistä hauskaa ja EDF 2017:stä se tekee suorastaan ratkiriemukasta. Kaksi pelaajaa voi hyvin kompensoida aserajoituksia, sillä normaalisti tehtäviin ei voi ottaa mukaansa kuin kaksi mutkaa. Muukalaisten kuritus sujuu riemukkaasti ja nauru raikaa niin kovaa, että naapureita rasittaa. Nettimoninpeliä ei valitettavasti löydy.

EDF 2017 on siis pahuksen hauska peli, mutta samalla myös todella rajoittunut. Se ei varmastikaan vetoa suurimpaan osaan pelaajista. Vain harvat tajuavat pelin viehätyksen, muiden peli-ilo kaatuu älyttömään ideaan, yksinkertaiseen grafiikkaan tai todella typistettyyn pelattavuuteen.

Eikä heitä voi siitä edes syyttää, sillä valitukset ovat aiheellisia, joskin ymmärrettäviä. Kyseessä on nimittäin japanilaisen tusinahalpispelin käännös. Tästä johtuen en lähdekään suosittelemaan peliä suoranaisesti kenellekään, vaikka itse onnistuinkin diggailemaan sitä vioista huolimatta. Jokainen tutustukoon budjettihintaiseen peliin omalla vastuullaan. Voitte kiittää tai syyttää myöhemmin.

Tekijä: Sandlot
Julkaisija: D3
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Pelin kotisivu: http://www.earthdefenseforce.net/